13.

En kestänyt sitä. Lähdin kävelemään kohti pihan laidalla olevaa parkkipaikkaa. Kävelin suoraan autolleni ja istuin sen sisään. Kukaan ei ikinä löytäisi minua sieltä, koska auton lasit oli tummennettu. Kyyneleet nousivat silmiini. Olotila oli sekava. En tiennyt miksi tunsin kateutta ja pisti pääni sekaisin. Istuin autossa, kyyneleet virtasivat pitkin poskiani ja käteni tärisivät sylissäni. Laitoin radion päälle. Sieltä tuli juuri sopivan surullinen kappale. "They don't even know you, all they see is scars", lauloin hiljaa kertosäkeen mukana.

Kului tunti tai kaksikin, kun Emily ilmestyi autoni ovelle. Emme kumpikaan olleet juoneet yhtään mitään koko iltana. Emily tuli istumaan pelkääjänpaikalle viereeni.
"Se oli ehkä liikaa", Emily sanoi hetken istuttuaan.
"Luulin että Jeremy vihaa Adrinaa", vastasin pettyneellä äänellä. Emily nyökkäsi.
"Haluutko että lähetään?" Emily kysyi katsoen minua ymmärtäväisenä.
"Joo", vastasin. Emily lähti sanomaan Joshille ja Adamille, että me lähdemme. Pojat jäivät vielä bileisiin ja Josh oli luvannut katsoa Adamin perään.

Vein Emilyn kotiin ja ajoin sitten Mc Donalsin kautta kotiin. Söin tosi harvoin roskaruokaa, oikeastaan viimekerrasta on vuosia. Kotona ei ollut ketään. Päätin jättää isälle lapun ennenkuin menin nukkumaan, oikeastaan vain varmistaakseni että hän oli vielä hengissä. Kirjoitin lappuun;
"Rakas isä,
En ole nähnyt sinua päiviin. Pidä vapaailta joskus
Liljana"

Yläkerrassa riisuin vaatteet ja menin suihkuun. Olin niin hämmentynyt ja väsyksissä, etten jaksanut pukea päälleni mitään vaan painelin suoraan sänkyyn. Keskellä yötä heräsin huutoon, joka kuului ulkoa. Joku huusi nimeäni. Puin nopeasti sängynreunalle jääneet topin ja shortsit päälleni ja menin parekkeelle ottamaan asiasta selvää. Ensin luulin sen olevan vain unta, mutta sitten näin jotain mitä en olisi halunnut nähdä. Adamin. Umpihumalassa, huutamassa parvekkeeni alla. Suljin silmäni hetkeksi ja toivoin kaiken vain olevan pahaa unta. Mutta kun avasin silmäni Adam seisoi - juuri ja juuri - edelleen samassa kohtaa. Käskin hänen tulla sisälle ja juoksin alakertaan avaamaan oven. Yritin ohjata Adamin mahdollisimman äänettömästi yläkertaan, vaikka siinä meni ikuisuus. Adam kaatui sänkyyni ja sammui siihen. Ainakin olin nyt varma, ettei hänelle kävisi mitään.

Aamulla heräsin siihen, että joku silitti poskeani. Se oli Adam. En voinut kuin hymyillä, niin ihanalta se tuntui herätä oman rakkaan vierestä. Sitten muistin miksi Adam ylipäätänsä oli siihen päätynyt. Nousin istumaan ja katsoin häntä syyttävästi. Adam tajusi heti mistä oli kyse.
"Oon tosi pahoillani. En olis halunnu et näät mua sen näkösenä ja ei mun oikeesti ollu tarkotus, mut hukkasin Joshin ja lähin kotiin mut sit halusin tulla sanoo hyvää yötä tai jotain ku säkin häippäsit sielt juhlista niin aikasin", Adam sönkötti.
"Ei se mitään, mut lupaat mulle ettei tää enään ikinä toistu!" sanoin ja katsoin häntä syvälle silmiin.
"Lupaan", Adam sanoi ja antoi minulle suukon otsaan.

Kun olimme syöneet aamupalaa, aloin ihmetellä miksei isä ollut kotona. Lappuni oli edelleen samalla paikalla mihin olin sen jättänyt, eikä isän työlaukku ollut ulko-oven vieressä. Rupesin miettimään viimeyötä. Parkkipaikallakin oli ollut vain minun autoni. Ehkä isä oli yötä jollain ystävällään. Turha hänestä huolehtia. Seisoin keskellä olohuonetta ja tuijotin eteiseen. Adam tuli taakseni ja halasi minua.
"Sopiiko jos käyn suihkussa?" Adam kysyi.
"Käy vaan, haiset ihan viinalle", vastasin ja lähdin hakemaan hänelle pyyhettä.

Puolituntia myöhemmin istuimme huoneessani ja kuuntelimme musiikkia. Adam tutkiskeli tavaroitani. Hänellä oli lihaksikkaat ruskettuneet kädet ja sirot söpöt kasvot. Ei ihme että olin ihan myyty. Kun Adam nousi ja käveli ikkunalleni, sydämeni pomppaili rinnassani tappavan kovaa. Hän otti tekemäni unisiepparin käteensä ja katseli sitä.
"Mistä tää on?" hän kysyi.
"Itseasiassa.. tein sen ite", vastasin ja irvistin.
"Mitä nyt huijaat!" Adam huudahti.
"En huijaa", vastin ja väläytin ylpeän hymyn.
"Tää on hieno", Adam sanoi ja hymyili takaisin. Hän jatkoi tavaroideni penkomista, joten menin alakertaan hakemaan juomista.

Juuri kun olin astumassa huoneeseeni, vesilasi mukanani puhelin soi alakerrassa. Laskin lasin äkkiä pöydälle ja kiiruhdin olohuoneeseen. Puhelu kuitenkin loppui juuri kun olin nostamassa luuria, tai niin minä luulin kunnes vastaaja pirahti päälle.
"Minä tässä, Lauren. Et vissiin ole vielä kotona, mutta ajattelin vaan soittaa että sun solmio jäi meille, tuonko vai tuutko hakemaan, soita!"
Jäin seisomaan sille sijoilleni. Mitä olin juuri kuullut. Tapailiko isä jotain uutta naista? Vaikka äidin katoamisesta oli vain alle 2 viikkoa. Tästä todellakin keskustellaan sitten kun isä tulee kotiin, jos hän on kerta matkalla. Kiipesin takaisin yläkertaan ja join lasini tyhjäsi yhdellä kulauksella. Adam oli löytänyt laatikon jossa oli vanhoja valokuvia minusta. Hän tutkiskeli kuvia innoissaan. Yhtäkki hänen puhelimensa alkoi soida, jossain. Ääni oli niin hiljainen että päätin tarkistaa kylpyhuoneen. Ääni loppui, mutta jatkoin etsimistä. Adam olisi voinut laittaa sen ihan minne vain. Hän etsi puhelintaan huoneestani sillä aikaa. Kun palasin huoneeseeni hänellä oli kädessään puhelimensa lisäksi myös päiväkirjani.

"Anna kirja minulle", sanoin vakavana.
"Mikä se on?" Adam kysyi.
"Päiväkirja, anna se tänne nyt", sanoin ja ojensin käteni Adamia kohti. Adam katsoi minua ja virnisti, sitten hän yritti juosta sänkyny toiselle puolelle mutta ei onnistunut sillä kumosin hänet sängylleni. Päiväkirjani tippui suoraan hänen eteensä ja aukesi tietysti juuri siltä sivulta missä olin kirjoittanut Jeremystä. Yritin napata kirjan ja ihme kyllä Adam ei estänyt. Hän työnsi minut pois päältään ja katsoi minua yhtäkkiä vakava ilme kasvoillaan.
"Rakastat Jeremyä?" Adam sanoi kysyvästi.
"Adam anna olla, se on pitkä juttu", vastasin.
"Luulin että me ollaan yhessä, et tykkäät musta", Adam sanoi kömpelösti.
"Adam, mä tykkään susta enemmän kun kenestäkään. Kirjotin ton ennenku oltiin ees tavattu!" Sanoin ja tunsin kyyneleen polttelevan silmäkulmassani.
"Ootko ihan varma" Adam kysyi tuimana.
"Oon! Todellakin!" Huudahdin tuskastuneena. Adam katsoi minua hetken sama tuima ilme kasvoillaan, mutta sitten hän kahmaisi minut syliinsä ja halasi pitkään.

Iltapäivällä, vähän sen jälkeen kun Adam oli lähtenyt kotiin, kuulin isän ajavan pihaan. Istuin olohuoneessa sohvalla, jalat sohvapöydällä. Isä inhosi sitä eniten kaikesta mitä tein. Hän tuli sisälle aivan normaalisti, laski laukkunsa oven viereen ja riisui takkinsa naulakkoon. Hän säpsähti nähdessään minut.
"Liljana, kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, että jalat pois pöydältä!" Hän huusi. En tehnyt elettäkään liikkuakseni. Tuijotin vain eteenpäin ja purin hammastani.
"Liljana! Herätys!" Isä räyhäsi. Kun en vieläkään liikkunut hän tuli luokseni ja näki kyynelen joka putosi silmäkulmasta poskelleni. Hän istui viereeni sohvalle.
"Mikä sinulla on?" Isä kysyi.
"Kuulostaako Lauren tutulta nimeltä? Kuuntele vastaajasi", kehotin. Isä nousi ja meni painamaan vastaajan nappia.

"Sinulle on yksi uusi viesti. Piip!
Minä tässä, Lauren. Et vissiin ole vielä kotona, mutta ajattelin vaan soittaa että sun solmio jäi meille, tuonko vai tuutko hakemaan, soita!" vastaajassa puhui nuorelta kuulostava nainen, joka oli aikaisemmin jättänyt viestin. Isä meni kireäksi, oikeastaan koko huone meni kireäksi.

"Kuka on Lauren?" Kysyin todella vakava ilme kasvoillani.
"Lauren on sihteerini ja yövyin hänen luonaan eilen illalla", isä vastasi.
"Olisihan se pitänyt arvata", sanoin kuulostaen ihan äidiltäni.
"Niin mikä", isästä tuli entistä kireämpi.
"Että heti kun äiti on poissa kuvioista, sinulla on uusi nainen", sanoin ja katsoin isää silmiin.
"Liljana.. Anna kun selitän. Minulla meni eilen töissä todella myöhään, enkä jaksanut ajaa enään kotiin. Lauren asuu vastapäätä työpaikkaani ja tarjosi vuodetta, ei muuta", isä vastasi ja meni keittiöön.

#Ihan kökkö tää loppu, mut sori en jaksa kirjottaa enempää#

12.

Seuraavana aamuna heräsin todella onnellisena. Adam oli vain hymyillyt lähtiessään, eikä näyttänyt katuvan suudelmaa. Olin nähnyt untakin hänestä. Tai oikeastaan meistä. En muistanut unesta juuri muuta, kuin sen että unessa oli turvallinen tunne.

  Emily paloi halusta kuulla kaiken mitä oli tapahtunut. Pidin hänet jännityksessä kertomalla asiat todella pitkästi ja vasta kun kävelimme koulun ovia kohti, paljastin suudelman. Emily pysähtyi sille sijoilleen ja jäi tuijottamaan minua. Sitten hän hymyili ja jatkoi kävelemistä.

"Ihan sairaan ihanaa!" hän huudahti.

"Shh!" nauroin.

"Tahon heti nähä sen Adamin!" Emily oli todella malttamattoman oloinen.

"Tottakai", nauroin.

  Jeremy otti meidät kiinni juuri kun olimme päässeet sisään. Hän halasi molempia ja sanoi että halusi tulla vain moikkaamaan, mutta voinut jäädä juttelemaan. Sitten hän juoksi portaat ylös. Olin todella onnellinen. Jotenkin tuntui, että vaikka äiti oli poissa, tai no ei poissa mutta jossain omilla teillään minulla tuntui olevan kaikki nyt paremmin kuin aikasemmin. Sinänsä en huomannut eroa arjessamme, koska tuskin koskaan muutenkaan näin vanhempiani. Silti tieto siitä että äiti oli "jossain" oli raastava. En halunnut sen pilaavan ihanaa onnentunnettani. Kauenpana käytävällä näin muutaman pojan jotka olivat Adamin luokalla. Heillä oli päällään poikakoulun hupparit. Siitä minä heidät tunnistin. Lähdin kävelemään heitä kohti Emily kannoillani. Näin Adamin sisäpihan nurmikolla muutaman kaverinsa kanssa juttelemassa. Kun Adam ilmeisesti näki minut, hän viittoi minua ja Emilyä luokseen. Heidän luoksemme päästyämme perhoset jylläsivät mahassani. Halasin Adamia ja hymyilin hänen ystävilleen.

"Pojat, tässä on se tyttö josta puhuin", Adam sanoi ja laittoi kätensä vyötäröni ympäri.

"Hei mitä te musta ootte puhunu", naurahdin. Josh ilmeisty jostain Emilyn viereen.

"Ei paljon mitään", Adam vinkkasi minulle silmää ja nauroi.

Kun koulu loppui, päätin lähteä shoppailemaan. Muuton takia vaatevarastoani oli jouduttu hieman karsimaan. Adam sanoi tulevansa ostarille, kun pääsisi koulusta sillä hän pääsi minua tuntia myöhemmin. Kävin nopeasti kotona vaihtamassa vaatteet ja lähdin ostarille. Emily heitti minut autolla, koska he olivat menossa Joshin kanssa leffaan. Emily ja Josh olivat niin söpö pari. He sopivat toisilleen niin hyvin. 

Ostoskeskuksessa ei ollut tälläkertaa niin suuri tungos. Päätin kiertää kaikki suosikkikauppani läpi, nyt kun minulla kerrankin oli rahaa. Ostoskeskukseen oli tullut uusi kauppa. Kaupan nimi oli "Un Lieto Fine". Kauppa näytti todella houkuttelevalta. Sen täytti maanläheiset värit ja ihana musiikki. Hetkessä olin ehtinyt kerätä käsivarteni täyteen sovitettavia vaatteita. Ostokset tehtyäni jatkoin muihin kauppoihin. En löytäny muualta oikeastaan mitään ja oma lempparikauppani oli mennyt jo kiinni kun ehdin sen luokse. 

Ajattelin käydä hakemassa smoothien Dr. Juicesta. Tiesin jo haluavani mansikka-mango smoothien, joten menin suoraan kassalle. Kassalla istui todella kaunis tyttö. Hän hymyili minulle iloisesti. Juttelimme hetken ja hän esittäytyi Amandaksi. Sain selville, että hänkin oli juuri muuttanut kaupunkiin. Hän aloittaisi koulussamme huomenna. Mikä sattuma. Adam soitti minulle ja vastasin iloisena.

"Missäpäin oot?" Adam kysyi.

"Oon täällä Dr. Juice paikan luona jos tiedät missä se on", vastasin naurahtaen. Toisesta päästä ei kuulunut mitään. Hetken kuluttua Adam kuitenkin sanoi: 

"Katso taakse." Käännyin ja näin Adamin tulevan kohti. Halasin häntä syvään. Amanda hymyile ja vilkutti minulle hyvästiksi.

"Kukas toi oli?" Adam kysyi katsoen taakseen.

"Amanda. Hän muutti juuri kaupunkiin ja aloittaa meidän koulussa huomenna", vastasin yhtenä hymynä.

"Aijaa. No mitäs haluisit tehä?" Adam kysyi pujottaen kätensä käteeni.

"En oikeen tiiä. Kävin jo kaikki kaupat läpi, mut jos haluut käydä jossain niin voidaan mennä kyllä", vastasin.

"Sain tosi hyvän idean", Adam vastasi ja lähti kuljettamaan minua vauhdilla eteenpäin. Kompastelin ja väistelin ihmisiä minkä kerkesin. Sitten erään kaupan kohdalla Adam pysähtyi. Kaupassa myytiin uimapukuja, bikineitä ja pyyhkeitä. Hän kaivoi taskustaan 20 dollarin setelin ja harppoi pyyhehyllylle. Adam tarttui jättiläismäisen suureen mustaan pyyhkeeseen ja meni kassalle. Pian hän palasi luokseni sanaakaan sanomatta ja lähti kuljettemaan minua taas pitkin käytävää.

Seuraavan kerran hän pysähtyi vasta alakerran ruokakaupan edessä. Paloin halusta tietää mistä oli kyse. Adam ei suostunut kertomaan vaan käveli edessäni alkoholijuomahyllylle. Hän tarttui kaljasixpackiin ja meni kassalle. Olin unohtanut kokonaan että täälläpäin myytiin nuorille alkoholia, pelkästä piittaamattomuudesta. Myyjä ei edes katsonut meitä oudosti, vaikka alaikäisyys paistoi molempien kasvoilta. 

Ajoimme Adamin avoautolla lähellä olevalle rannalle. Siellä ei syksyisen sään ansiosta ollut ketään. Ulkona ei onneksi ollut kovin kylmä, mutta koska oli jo syksy tuli aikaisin pimeää. Kello oli jo 7 ja alkoi olla hämärää. Kävelimme käsikkäin rannalle ja Adam tarjosi minulle kaljan. Tuntuu oudolta sanoa se, mutta minulle tuli sellainen olo että tämä kaikki olisi ollut vain unta. 

Juoksimme ja leikimme rannalla. Sitten Adam sanoi että hänellä oli minulle yllätys. Hän haki autonsa takakontista eväskorin ja levitti mustan pyyhkeen hiekalle. Katselin häntä lumoutuneena. Kuinka moni poika tekisi tämän oikeasti. Istuuduin pyyhkeelle aivan hänen vierelleen ja hän antoi minulle suukon otsaan. Otsaani jäi kihelmöimään, niin hyvältä se tuntui. Adam oli ostanut mansikoita, suklaamuffinseja ja suolakeksejä. Pieni piknikkimme oli niin suloinen etten voinut olla hymyilemättä koko ajan. Adam katsoi minua silmiin. Hänellä oli kauniit silmät. Ne olivat täynnä eloa. Hänen suuri onnellinen hymynsä sai minutkin hymyilemään. En uskonut että minulle olisi koskaan tapahtunut mitään näin ihanaa. 

Noin 11 aikoihin Adam ajoi minut kotiin. Isä ei ollut vielä tullut kotiin, mutta Adamilla oli jo kiire joten hän antoi minulle hyvänyönsuukon, tai parikin ja lähti sitten kotiin. Minä menin omaan huoneeseeni ja kaivoin päiväkirjan esille. En voinut olla kirjoittamatta siitä miten onnellinen olin. Kuulin isän tulevan kotiin ja piilotin päiväkirjani. Juoksin alakertaan, olihan siitä jo muutama päivä kun olin nähnyt isän. Hän oli selvästi käynyt kaupassa, koska keittiön valtasivat kauppakassit. Autoin häntä purkamaan kasseja.

"Liljana hei, kai muistat että sinulla on sunnuntaina syntymäpäivä?" isä kysyi.

"Mitä onko, en yhtään muistanut", vastasin hämmästyen.

"Jep. Ja minulla on sinulle lahjakin. Saat sen tosiaan jo nyt", isä paljasti.

"Apua, mikä se on?" kysyin innostuneena. 

"Tule ulos", isä viittoi ja meni ulko-ovesta ulos. Kävelin hänen takanaan ja sitten se iski silmiini. Auto. Uusi auto. Musta Lamborghini seisoi kiiltävänä ja mahtavan suoraan talomme edessä. Suuni loksahti auki.

"I-isä kuinka paljon se oikein maksoi?" kysyin järkyttyneenä.

"Paljon, joten älä kolhi sitä. Mutta se ei ollut liian kallis rakkaalle tyttärelleni", isä sanoi hymyillen ja ojensi avaimet käteeni.

Seuraavana aamuna lähetin Emilylle viestin " En tarvitse kyytiä tänään. Näät myöhemmin miks (;"

Ajoin koulun pihaan ylpeänä autostani. Näin kuinka jokaisen vastaantulevan pojan suu loksahti auki ja tytöt kuiskailivat toisilleen. Autoni selvästi herätti huomiota. Ei kaikilla ollut varaa. Emily seisoi parkkipaikalla autonsa vieressä. Hänen vieressään oli paikka ja päätin ajaa siihen. Näin kuinka Emilyn silmät suurenivat niin suuriksi, että ne näyttivät pelottavilta. Hymyilin Emilylle ja Joshille joka seisoi hänen vierellään.

"No oho", Emily sai sanotuksi.

"Älä muuta sano", Josh lisäsi. Minä en voinut kuin nauraa. Adam juoksi ystäviensä luota luoksemme ja hänkin näytti hämmästyneeltä kun näki minun lukitsevan tämän uljaan auton ovet.
"Hieno auto", hänkin sanoi ja nauroi. Halasin häntä. 

Käytävällä näin Jeremyn ja hän tuli luokseni. 

"Moikka", Jeremy sanoi.

"Aimoi, ei oo susta paljoo kuulunu", sanoin ja katsoin Jeremyä kun odottaen selitystä.

"Nojoo on ollu paljon koulujuttuja. Mut mulla ois taas bileet, itseasiassa tänään illalla. Aattelin vaa kutsuu sut ja Emilynki sinne", Jeremy sanoi hymyillen.

"Okei.. Hei eikai haittaa jos Josh ja Adam tulee myös?" kysyin.

"Ei tietenkään", Jeremy vastasi ja kiirehti tunnilleen. Menin kertomaan Emilylle uutiset ja hän innostui paljon.

Ilalla olimme kaikki meillä valmistumautumassa. Emily ja Josh olivat toistensa kimpussa koko ajan joten ehdin jutella Adamin kanssa kaikessa rauhassa. Adam oli aikasemmin kertonut taipumuksestaan alkoholiin ja siihen miten hänen oli vaikea hallita juomistaan. Vaikka hänenkin perheensä oli rikas, hänen elämänsä ei ollut ihan niin hyvin kun olisi voinut luulla. Hänen äitinsä joi lähes joka ilta. Olimme juuri lähdössä, kun Adam pyysi että voisin vahtia hänen juomistaan. Suostuin sillä ehdolla, että hän myös yrittäisi kaikkensa. 

Menimme minun autollani, ehkä vain vähän näyttääksemme muille sitä. Autoni sai taas katseita ja muutama poika tuli kehumaan sitä minulle. Minua nauratti. Tuntui että olisin ollut joku julkkis. Bileissä ei tälläkertaa ollut niin paljon porukkaa kuin viimeksi. Menimme hakemaan juomista ja tanssimaan. Pidin Adamia silmillä ja hän tanssi kanssani lähes koko ajan. Jeremy tuli luoksemme. Hänellä näytti olevan hyvä bilefiilis.

Adrina ilmeistyi juhliin kuin tyhjästä. Emily ja minä katsoimme toisiamme silmiä pyöritellen. Jeremykin antoi meille varoittavan katseen. Adam ei tajunnut asiasta mitään. Hän sanoi menevänsä vessaan ja suuteli minua ennen lähtöään. Jos oikein näin, näin Jeremyn kasvoilla järkyttyneen ilmeen. Juuri kun luulin hänen menevän häätämään Adrinan pois hän halasikin tätä ja suuteli sitten häntä pitkään. Adrina ei vaikuttanut yllättyneeltä. Enemmänkin tyytyväiseltä. Mutta minun sisälläni jylläsi jotain. Mitä en halunnut tuntea. Kateus.

Adam

Amanda

Lamborghini

Laukku

11.

--
 En kestänyt katsoa sitä, vaan käännyin ympäri ja lähdin juoksemaan. Juoksin käytävällä niin kovaa, että jos joku olisi sattunut alleni siinä olisi tullut pahaa jälkeä. Kuulin kuinka Jeremy huusi nimeäni, mutta en välittänyt. Ihmiset katsoivat minua, mutta tuskin näkivät kuka hullu heidän ohitseen kiisi. Juoksin ja juoksin hengästymättä. Onneksi koulun lähellä oli puisto. Vasta puiston kohdalla pysähdyin. Kyyneleet valtasivat silmäni. Istuin penkille ja kaivoin laukusta nenäliinan. Kuivasin silmiäni, kunnes tajusin ettei siinä ollut mitään ideaa. Ulkona satoi edelleen kaatamalla vettä ja olin jo ihan läpimärkä. Hiuksistani valui vettä käsilleni ja kasvoni olivat muutenkin ihan märät. Onneksi penkki jolla istuin oli suuren tammen alla, ja penkki oli siksi kuiva. Edes se.

Olin istunut penkillä jo ainakin tunnin. Sade lakkasi hetkeksi, mutta yltyi sitten taas. Yhtäkkiä tammesta tippui päälleni pisaroita. Sade alkoi puskea läpi sen punaisiksi ja keltaisiksi värjäytyneistä lehdistä. Päätin mennä kotiin, koska en halunnut palata kouluunkaan. Olin taas aivan läpimärkä, kun astuin sisään. Päätin mennä kuumaan kylpyyn, etten sairastuisi. Lilluin ammeessakin ikuisuuden. Menetin ajantajun kokonaan.

Kun olin pukeutunut kuiviin vaatteisiin ja juonut lasillisen kuumaa kaakaota, menin omaan huoneeseeni. Kaivoin sängyn alta laatikosta vanhan päiväkirjani. En ollut kirjoittanut siihen ainakaan kolmeen vuoteen. Mutta nyt kirjotin. Kirjotin ihan kaikesta, Emilystä, Julianasta, Adrinasta, Jeremystä ja äidistä. Alkoi tulla pimeä. Katsoin ensimmäistä kertaa kelloa. Se oli jo kuusi. Päätin piilottaa päiväkirjan, vaikka tiesin ettei sitä kukaan koskaan löytäisi.

Ulkona satoi edelleen. Tajusin etten ollut syönyt koko päivänä mitään. Menin tekemään alakertaan voileivän ja palasin sitten takaisin omaan huoneeseeni. Laitoin radion päälle ja sieltä tuli Bridgit Mendlerin - Ready or Not. Haroin hiuksiani sormillani ja lauloin hiljaa mukana. Yhtäkkiä parvekkeeltani kuului koputus. Ensin luulin sen olevan oksa tai joku muu joka voi lensi tuulen mukana, mutta sitten katsoin parvekkeelle. Jeremy. Litimärkänä. Menin avaamaan parvekkeen oven ja katsoin häntä järkyttynyt ilme kasvoilla.
"Mitä teet täällä", sanoin ehkä turhan ilkeään sävyyn.
"L, mun on pakko saada selittää mitä tänään tapahtu", Jeremy sanoi tiukasti.
"Antaa tulla", sanoin ja ohjasin hänet sisään. Suljin oven perässäni.
"Se mitä tänään näit ei ollut sitä miltä näytti. Adrina on sekaisin. Hän tuli juttelemaan mukavia ja sinut nähdessään hän alkoi puhua ihan sekavia. Hän sanoi rakastavansa minua ja sitten hän pussasi minua. Yritin tulla sun perään mut ehit jo mennä pois", Jeremy sanoi hieman hengästyneenä.

Olisihan se pitänyt arvata. Adrina ja hänen juonensa. Siinä Jeremy nyt istui litimärkänä ja odottaen vastausta. En tiennyt mitä sanoa. En halunnut kertoa hänelle mitään siitä mitä tunsin, mutten myöskään halunnut olla vastaamatta. Kokosin itseni ja katsoin häneen.

"Okei.. ymärrän kyllä. Tarkoitan siis että uskon sua", sepitin.
"Kiitos", Jeremy sanoi hymy huulillaan. Sitten hän nousi seisomaan ja käveli ulos parvekkeelle. Menin ikkunaan ja hän kiipesi alas. Katsoin hänen peräänsä kun hän juoksi kävelytielle. Kaikki oli siis hyvin, vai oliko. Päätin hakea postin, koska tiesin ettei isä kumminkaan muistaisi. Postilaatikko oli täynnä. Menin äkkiä sisään selaamaan postia. Muutama lasku, mainoslehtisiä ja kirje minulle. Ei lähettäjää. Otin kirjeen ja kiipesin yläkertaan. Suljin huoneeni oven hiljaa perässäni ja istuin sängylle avaamaan kirjeen. Luin kirjeen mielessäni hitaasti.
"Hei rakas.

Äiti tässä. Olen kunnossa, älä huolehdi. En voinut laittaa kirjeeseen lähettäjää, koska muuten isäsi olisi voinut avata sen ennen sinua. Löysin töitä ihanasta kenkäkaupasta ja asun vielä toistaiseksi motellissa. Sain juuri ensimmäisen palkkani ja päätin jakaa sen sinun kanssasi. Toivottavasti kaikki on hyvin.

Love, Äiti."

Kirjekuoressa oli 150 dollaria. Ihan kuin ehtisin tuhlata rahoja ikinä, jos äiti lähettäisi niitä tähän tahtiin. En kuitenkaan voisi ostaa mitään tuntematta syyllisyyttä. Sitäpaitsi sain edelleen viikkorahaa vaikkei äiti enää ollutkaan kuvioissa. Isän mielestä se olisi hyvä. Aivankuin raha korvaisi kaiken. Se on silti ollut perheelleni tärkein asia. Aina.

Seuraavana aamuna heräsin myöhään. Olin onneksi valmis juuri siksi kun Emily tuli hakemaan minut. Hän soitti radiota kovalla koko matkan. Ensimmäisen tunnin jälkeen menimme ulos istuskelemaan. Aurinko paistoi, vihdoin. Emily kertoi että kouluumme tulisi tänään uusia oppilaita, koska eräs poikakoulu lopetettiin juuri kaupungin laidalta. Unelmoimme Emilyn kanssa kookkaista jalkapallon pelaajista ja ihanista rokkaripojuista koko välitunnin. Kun meillä oli hyppytunti menimme taas ulos. Vähän sen jälkeen kun olimme istuutuneet penkeille, Josh tuli siihen myös. Hän tervehti minua ja halasi sitten Emilyä. Yhtäkkiä koulun parkkipaikalle tuli iso bussi. Siinä oli poikakoulun logo. Minua otti mahanpohjasta. Paloin halusta tietää minkä näköisiä uudet oppilaat olivat. Kellot soivat ja Emily lähti Joshin kanssa sisälle. Heillä kummallakin oli taas koe.

Autosta tuli toinen toisensa jälkeen söpöjä poikia. He kulkivat jonossa sisälle päin. Hymyilin jokaiselle joka katsahi minuun. Muutama jopa hymyili takaisin. Istuin penkillä vielä hetken, mutta kun poikia ei enään tullut päätin lähteä sisälle. En kuitenkaan huomannut, että kaulaliinani jäi penkille. Yhtäkkiä joku koputti minua selkään ja käännyin säikähtäen ympäri.
"Anteeksi ei ollut tarkoitus säikäyttää, mutta unohdit huivisi", jumalaiselta näyttävä minua hieman pidempi poika sanoi kauniilla pehmeällä äänellä. Katseeni lukittui häneen.
"K-kiitos paljon", sopersin.

Pojan nimi oli Adam. Hän harrasti jalkapalloa, ihan niinkuin kaikki muutkin poikakoulusta tulleet pojat. Muutamaa lukuunottamatta. Adam oli tosi söpö. Hän nauroi koko ajan ja muutenkin hänen elämänsä vaikutti paljon mukavemmalta kuin omani. Kävelimme yhdessä sisälle. Adam saattoi minut kaapilleni ja jäi seisoskelemaan sen viereen kun otin kirjojani. Yhtäkkiä Jeremy ilmestyi paikalle.
"Moi L, mitä kuuluu?" hän kysyi.
"Ai moi! Ihan hyvää", vastasin hymyillen. Jeremy ja Adam vaihtoivat oudon katsahduksen. Päätin esitellä heidät toisilleen.
"Tässä on Adam. Hän tuli sieltä poikakoulusta", esittelen Adamia.
"Hauska tutustua. Mun nimi on Jeremy", Jeremy vastasi hieman hämmentyneenä.
"Joo samoin", Adam sanoi coolisti.

Koulun jälkeen menin tavalliseen tapaani kotiin. Söin leipää ja tein isälle kauppalappua. Läksyjä ei tullut, joten menin lukemaan omaan huoneeseeni. Olin ehtinyt lukea muutavan luvun, kun puhelimeni alkoi soimaan. Näytössä luki "Adam". Vastasin puhelimeen.
"Moi Liljana. Aattelin et jos haluisit tulla kaupungille", Adam kysäisi.
"No voisinhan mä tulla", vastasin iloisena.
"Okei. Jos noudan sut koululta puolen tunnin päästä?" Adam ehdotti.
"Joo se käy, nähään sitte", vastasin ja suljin puhelimen. Mahtavaa kerrankin pääsen ulos.

Adam tuli juuri siihen aikaan kun olimme sopineet. Ulkona paistoi aurinko, joten en ollut pukeutunut niin lämpöisesti kun aikaisempina päivinä. Laitoin saman huivin kuitenkin kaulaani, jonka Adam oli minulle aikasemmin palauttanut. Adam hymyili minulle kun astuin sisään autoon.
"Moi", hän sanoi.
"Moi", vastasin.
"Ajattelin et jos haluisit käydä kattomassa sen uuden komedian, joka tuli eilen elokuviin", Adam ehdotti.
"Hei se ois tosi kivaa", vastasin.
"No hyvä. Mä voin kyl maksaa sut", Adam aloitti.
"Ei sun tarvii, maksan kyl ite itteni", keskeytin hänet hymyillen. Olin ottanut äidin lähettämät 150 dollaria mukaan kaiken varalta. Turhaan niitä säilyttämäänkään.

Leffateatterin ulkopuolella oli pitkä jono. Lippujen saaminen kesti ainakin 20 minuuttia. Adam jutteli mukavia, ja tapansa mukaan nauroi koko ajan. Kun olimme saaneet liput menimme osamaan popcornia ja juomista. Istuimme paikoillamme ja mainokset pyörivät ruudussa. Olin kouraisemassa popcornia, mutta Adamilla oli ilmeisesti sama ajatus sillä kätemme koskettivat toisiaan. Molemmat katsahtivat toisiaan ja nauroimme. Onneksi Adam oli niin hauska, ettei hänen seurassaan tullut noloja hiljaisia hetkiä.

Kun leffa loppui lähdimme naureskellen ostarillepäin. Päätin että tänäiltana en ajattelisi mitään muuta kun Adamia. Ei äiti, ei Jeremyä, ei Julianaa. Kävimme ostamassa kaupasta limua ja sipsejä. Menimme takaisin autoon ja laitoimme radion päälle. Hengailimme autossa niin kauan, että ulkona tuli pimeää. Lauloimme Conor Maynardin Vegas girliä ja nauroin itseni melkein kuoliaaksi, koska Adam lauloi erilaisilla äänillä. Illalla Adam ajoi minut kotiin. Ääneni oli käheä nauramisesta ja mahaani kipristi kaikkien herkkujen popsimisen takia. Kun olimme kotini edessä, huomasin ettei isä ollut tullut vielä.

Juuri kun olin astumassa ovesta ulos, Adam tarttui käteeni. Hän suuteli kämmenselkääni ja jäimme katsomaan toisiamme silmiin. Hymyilin hämmentyneenä.
"Haluatko tulla sisälle?" kysyin Adamilta.
"Okei", hän vastasi. Nousimme molemmat autosta ja kävelimme talon ovelle. Sisällä ei ollut ketään. Sytytin valot eteiseen ja laitoin takkini naulakkoon. Ohjasin Adamin ylös huoneeseeni. Huoneeni oli onneksi siisti. Juttelimme Adamin kanssa ja hän naureskeli vauvakuvilleni, jotka olivat huoneeni seinällä. Olimme olleet meillä ikuisuuden, mutta Adam ei tuntunut välittävän. Hetkeä myöhemmin Adamin kännykkä kuitenkin soi ja soittaja oli hänen äitinsä.
"Joo mun pitää mennä kotiin", Adam sanoi ja nousi.
"Okei, no me nähään varmaan huomenna?" kysäisin.
"Joo tottakai", Adam sanoi ja hymyili. Hän lähti kävelemään ovellepäin, mutta juuri kun hänen olisi pitänyt avata ovi hän kääntyi takaisin ja käveli eteeni. Sitten hän kumartui aivan lähelleni ja kuiskasi korvaani: " Olet maailman ihmeellisin tyttö". Hymyilin, enkä voinut estää kiusausta. Sitten minä suutelin häntä.

Adam.

10.

Seuraavana aamuna olin jo paremmalla tuulella. Elin siinä toivossa, että äiti palaisi kyllä. Laitoin hiukseni letille ja meikkasin kevyesti. Puin päälleni mustat pillifarkut ja ruskean villapaidan. Ulkona ei ollut enää enempää kuin 15-astetta ja siellä oli alkanut tuulla. Alakerrassa ei ollut ketään, sehän oli ihan normaalia. Talo tuntui silti tyhjemmältä kuin yleensä.

Päätin kävellä kouluun, koska olin valmis niin aikaisin. Kävelymatka kesti noin 20 minuuttia, mutta se ei tuntunut miltään. Itseasiassa minulla oli raikas olo. Koulun pihalle oli ehtinyt kasaantua porukkaa ja näin siellä muutaman tutun naaman Jeremyn bileistä. Muutama poika jopa moikkasi minua. Hymyilin heille vastaukseksi. Kaukana ovien luona seisoi Emily, joka lähti heti kävelemään minua kohti.
"Päätit sitten kävellä, vai?" Emily kysäisi naurahtaen.
"Juu, ajattelin vähän selvittää ajatuksia", vastasin. Olin edellisiltana kertonut Emilylle mitä oli tapahtunut ja sanonut että toivoisin ettei aiheesta puhuttaisi koulussa paljoa.
"Hei arvaa mitä kuulin", Emily päätti vaihtaa aihetta.
"No kerro heti"; olin täpinöissäni ihan aidosti. Ihanaa, jotain muutakin oli tapahtunut.
"Adrina oli juonut ittensä ihan känniin sen jälkeen kun Jeremy heitti sen ulos sieltä bileistä! Sen jälkeen se oli menny keskustaan ja huutanu ihan täysiä "Rakastan Jeremyä" ja kaikkea muuta!" Emily nauroi puoliksi samalla kun kertoi juttuaan.
"Eikä!" huudahdin.
"Ja mikä parasta, Bryan kuvas kaiken nauhalle" Emily sanoi virne naamallaan. Ilmeestäni näki, että olin kerrankin iloinen, vahingoniloinen.

Toisen tunnin jälkeen oli ruokailu. Joiduin menemään yksin, koska Emilyn piti mennä hammaslääkäriin. Ihmiset tuijottivat minua. Ensiksi luulin sen johtuvan siitä, että tulin ruokalaan yksin, mutta sitten tajusin mistä oli kyse. Adrina. Jeremy. Voi ei. Adrina oli tietysti levittänyt juttua eteenpäin. Nyt kaikki luulivat että minä ja Jeremy olimme yhdessä. Päätin olla välittämättä siitä että jokainen silmäpari kohdistui minuun. Jostain syystä se ei ollut vaikeaa. Vaikka tilannetta pahensi se että olin ruokalassa yksin. Kun olin kasannut ruuat tarjottimelle, tajusin ettei minulla ollut istumapaikkaa. Käännyin hitaasti katsomaan täpötäyttä ruokalaa jonka jokainen silmäpari mulkoili minua vaivihkaa. Onneksi vähän matkan päässä näin Joshin vilkuttamassa minulle. Pelastus. Minun enkelini.

Ruokailu Joshin kanssa meni hyvin. Hän istui muutaman kaverinsa kanssa, mutta kun minä istuuduin pöytään heidän välilleen laskeutui jäätävä hiljaisuus. Kaverit ailkoivat jutella keskenään ja minä juttelin Joshin kanssa. Häntä kiinnosti enimmäkseen kaikki mikä liittyi Emilyyn, mutta toisaalta hänestä puhuminen vei ajatukseni pois Jeremystä.

Koulun jälkeen päätin etsiä Jeremyn käsiini. Olisi aika tehdä kaikille selväksi että olimme vain ja ainoastaan kavereita. Hänet löytäisi bändialueelta , jossa hän odotteli heidän harjoitteluvuoroaan. Jeremyllä ei varsinaista bändiä ollut, mutta hän ja pari kaveriaan harjoittelivat aina Maanantai-iltapäivisin yhdessä. Kaukaa näin nurmikolla seisovan neljä poikaa. Lähempänä tunnistin Jeremyn. Hänkin ilmeisesti huomasi minut, koska lähti kävelemään kohti.
"Moi" Jeremy sanoi.
"Moi.. Mitä täällä tapahtuu?" kysyin ihan kun en olisi arvannut.
"No niiden juhlien jälkeen on puhuttu aika paljon kaikkea, ja muutenkin mun piti kertoo sulle jotain.." Jeremy aloitti, mutta hänen kaverinsa keskeyttivät hänet. Oli heidän vuoronsa mennä harjoittelemaan.
"Jutellaan huomenna, okei?" Jeremy huikkasi ja juoksi kaveriensa luokse.

Jäin seisomaan paikoilleni, kunnes tajusin että seisoin keskellä ruuhkaista käytävää. Pudistin päätäni ja lähdin kotiin. Kävelymatka kotiinpäin ei tuntunut pitkältä, mutta silti ehdin ajatella niin paljon asioita, että kun pääsin ovesta sisään en edes muistanut mistä ajatukseni olivat saaneet alkunsa. Jeremy tiesi jotain mitä minä en tiennyt. Joutuisin odottamaan huomiseen, että saisin kuulla sen. Olin huono odottamisessa. Päätin tehdä jotain, että aika menisi nopeammin. Olin alottanut muutama kuukausi sitten tekemään unisiepparia. Se oli melkein valmis, mutta saisin loppuillan kulutettua jos tekisin sen loppuun.

Seuraavana aamuna heräsin aikaisin, taas kerran. Toivoin avaavani silmät ja näkeväni kauniin auringonpaisteen, mutta ei, ulkona satoi kaatamalla vettä. Päätin pukea ylleni paksun ruskean villapaidan, vaaleanruskeat farkut ja nahkabootsit. Hiukseni olivat kosteasta ilmasta johtuen ihanasti kihartuneet, joten en viitsinyt tehdä niille juuri mitään. Alakertaan oli jätetty lappu ja rahaa.
"Hei kulta, olen tänäänkin koko päivän töissä, joten osta itsellesi ruokaa! Love, John"
Isä oli alkanut tehdä pidempää vuoroa koko viikkoisesti, vain siksi ettei hänellä olisi aikaa murehtia äitiä. Mihin minä ruokarahaa tarvitsin, kun äiti oli antanut minulle enemmän rahaa kun koko elinikäni aikana. Nappasin silti rahat taskuuni ja lähdin kouluun. Emily tuli onneksi noutamaan minut, joten ei tarvinnut kävellä vesisateessa. Bussia en enään käyttänyt, koska se oli aina myöhässä ja lippujen hinnat olivat nousseet ainakin dollarilla.

Emilyn oli pakko kiirehtiä ensimmäiselle tunnilleen vähän aikaisemmin, koska ei ollut tehnyt läksyjä. Päätin etsiä Jeremyn uudelleen käsiini. Paloin halusta tietää mitä hänellä oli asiaa. Päätin mennä hänen kaapilleen, siellä hän todennäköisesti olisi. Kaukaa tunnistin hänet ja pieni hymy nousi huulilleni. Mutta sitten seisahduin paikoilleni. Jeremy ei ollut yksin, ei tosiaan. Adrina seisoi turhan lähellä Jeremyä. He juttelivat pitkään. Ja minä seisoin siinä viiden metrin päässä liikkumatta. Jeremy ei vaikuttanut siltä, että hän ei olisi halunnut jutella Adrinan kanssa. He vaikuttivat todella läheisiltä. Liiankin. Sillä jos silmäni eivät pettäneet nyt todella pahasti Adrina suuteli Jeremyä.

Liljanan unisieppari.

9.

En kyennyt avaamaan kirjettä. Laitoin sen yöpöydän laatikkooni odottamaan oikeaa hetkeä. Kuulin askelia portaikosta ja ajatelin sen olevan isä. Ovi avautui hiljaa, mutta sisään astuikin Jeremy. Hän katsoi minuun ja  tuli istumaan viereeni.
"Isäsi päästi minut sisään. Voisitko nyt kertoa mistä on kyse?" Jeremy kysyi rahoittavalla äänellä.
"Äiti lähti. Hän vei kaiken mikä muistuttaisi hänestä mukanaan, paitsi kihlasormuksen. Sen hän jätti", sanoin ja kyyneleet palasivat silmiini.
"Siis hän lähti pysyvästi?" Jeremy kysyi nyt kauhu äänestään paistaen.
"Kyllä", vastasin.

Olimme istuneet sänkyni reunalla varmaan puolituntia, mutta kumpikaan ei ollut sanonut mitään. Yhtäkkiä Jeremy otti minua kädestä. Hän katsoi kättäni ja pyöritteli sormeaan kämmeneni sisäpuolella.
"Toivottavasti kaikki menisin hyvin ja äitisi tulisi kotiin", hän sanoi.
"Toivottavasti. Mutta turhaan vaivaan päätäni sillä koko ajan. Hän on äitini, hän tulee kyllä takaisin", vastasin.
"Niin tulee", Jeremy sanoi.

Nousin istumaan Jeremyn vierelle. Hän oli lämmin kylmää ihoani vasten. Tuntui hyvältä että pystyi olemaan niin lähellä toista. Pidimme edelleen käsistä kiinni. Hän katsoi minuun ja hymyili sitten.
"Mitä sinä katsot?" Kysyin.
"Sinua", Jeremy vastasi lempeästi. Hän nosti toisen kätensä ja siirsi otsahiukseni korvantaakse.
"Olet kaunis ilman meikkiä", hän sanoi.
"Kiitos", vastasin ja pyyhkäisin kyynelten märkäämää poskeani. Jostain syystä viimeinen kyynel tipahi poskelleni ja jäi killumaan siihen. Pieni onneton kyynel. Jeremy pyyhkäisi sen varovasti pois sormellaan ja jäi katsomaan märkää sormenpäätään. Sitten hän katsoi minuun. Suoraan silmiini. Olimme niin lähekkäin että huulemme melkein koskettivat. Olin juuri sulkemassa silmiäni, kun Jeremyn soittoääni alkoi soimaan. Hän vastasi puhelimeen ja soittaja oli ilmeisesti hänen äitinsä.

Jeremy lähti melkein heti puhelun jälkeen kotiin. Minä siivosin huonettani, koska se oli kamalassa kunnossa. Vaatteita kaikkialla ja tavaroita pitkinpoikin ajelehtimassa huoneessani. Kesken kaiken siivoamista menin makaamaan sängylleni. Suljin silmäni ja elin Jeremyn kanssa tapahtuneen hetken uudelleen. Olin jo melkein tuntea hänen huulensa, kun isä huusi alakerrassa jotain. Menin ovelleni ja avasin sen.
"Mitä sanoit?" huusin alakertaan.
"Haluatko ruokaa?" isä kysyi.
"Ei kiitos, ei ole nälkä", vastasin ja menin takaisin sängylleni. Samassa muistin äidin kirjeen. Kaivoin sen yöpöydän laatikosta ja avasin sen varovasti.

Katsoin kuoreen. Siellä oli kirjeen lisäksi myös rahaa. 1000 Dollaria nopeasti laskettuna. 100 Dollarin seteleinä. Avasin kirjelappusen ja aloin lukea.
"Rakas Liljana,

Tiedän että tämä on sinullekkin vaikeaa. Ethän kerro isälle näistä rahoista. Ne ovat sinulle. Jotta voit ostaa itsellesi kaiken mitä tarvitset. Hankin töitä sieltä minne ikinä päädynkin ja lupaan lähettää sinulle rahaa aina kun on mahdollista, niin kauan kun se on meidän kahden välinen salaisuus. Muuta en pyydä. Minun tulee ikävä sinua ja isääsi, mutta näin on parempi.

Love, Susan."

Kaivoin rahat uudelleen esiin ja laskin ne uudelleen. Kirjeessä tosiaan oli 1000 dollaria. Vein rahat ja kirjeen  vanhaan säästölippaaseeni ja lukitsin sen. Päätin tehdä niinkuin äiti käski. Vain siksi että siten voisin tietää että hän on ainakin hengissä. Minua silti suretti se etten ehkä enää ikinä näkisi häntä. Toivoin enemmän kuin mitään muuta sitä että olisin nyt hänen vierellään ja hän hymyilisi sitä kaunista hymyä joka paljasti hänen aikaiset ryppynsä. Mutta ainoa asia mitä näin oli tyhjä olohuone jossa isä istui yksin. Niimpä päätin mennä alakertaan pitämään hänelle seuraa.

8.

 Kotona oli ihmeen kireä tunnelma. Jokainen askel kohti olohuonetta tuntui kuin olisin kävellyt kohti kuolemaa. Isä oli kotona, sen huomasi, mutta missä äiti oli? Riisuin kenkäni ja ripustin takin naulakkoon oven viereen. Kävelin lähes äänettömästi olohuoneeseen ja näin sohvalla isän. Hän istui keskellä sohvaa pitäen päätään käsiensä välissä. Olin juuri kysymässä missä äiti mahtoi olla, kunnes silmäni osuivat kultaiseen sormukseen sohvapöydällä. Se oli äidin kihlasormus, tunnistin sen heti. Kyynel vierähti poskelleni.
"Isä...", sain nyyhkäistyä. Isä kohotti katseensa ja katsoi minua itkemisestä turvonneilla silmillään.
"Ai hei rakas, tulit aika aikaisin kotiin", isä sanoi ja nappasi sormuksen pöydältä. Hän ei turhaan puhellut vaan meni suoraan makuuhuoneeseen. Jäin seisomaan kyyneleet silmissä keskelle olohuonetta. Vasta muutaman minuutin kuluttua tajusin edelleen seisovani siinä. Pyyhin kyyneleet naamaltani hupparin hihaan ja katsoin uudelleen pöydälle. Pöydällä oli kirje. Kävelin sohvapöydän luo ja nostin kirjeen vapiseviin käsiini.

"Rakas John.

Kun luet tämän kirjeen, olen todennäköisesti jo lentokoneessa. En kerro minne olen matkalla, mutta sen voin luvata etten koskaan tule takaisin. Olen tehnyt jotain mitä et ikinä antaisi minulle anteeksi, joten uskon että näin on parempi. Vein mukanani kaiken muun paitsi kihlasormuksemme, koska uskon sen kuuluvan sinulle.

Love, Susan. "

Kirje tipahti lattialle. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani ja osuivat lattiaan muodostaen tippuneelle kirjeelle mustia märkiä tahroja. En voinut liikkua milliäkään. Jokainen lihakseni oli niin jäykkänä että meinasin pyörtyä kivusta. Ehkä noin 10 minuuttia myöhemmin tajusin, että piti nousta. Piti muistaa isä. Hän istui sängyllä äidin puolella pidellen kädessään valokuvakehystä. Siinä oli ollut heidän hääkuvansa. Nyt se oli tyhjä.
"Hän on vienyt kaiken mikä muistuttaa hänestä. Ihan kaiken", isä sanoi kuulostaen puolikuolleelta.
"Tämä on kamalaa", sain sanotuksi itkuisella äänelläni.

Koko loppu päivä meni pelkkään odottamiseen. En tiennyt mitä odotin. Pelastusta? Sitä että äiti palaisi nauraen kotiin? Sitä että kaikki olisi ollut unta? Silti odotin. Meinasin saada sydänkohtauksen kun puhelimeni alkoi piristä. Näytössä luki "Jeremy". Mietin hetken ennenkuin päätin vastata.
"Moi!" Jeremyn iloinen ääni kuului puhelimesta.
"Moi", sanoin varmaan vaisuimmalla äänellä jonka osasin tehdä.
"Jollain ei oo kaikki hyvin eihän", Jeremy onnistui heti tajuamaan.
"Ei todellakaan. Voisitko tulla käymään?" kysyin Jeremyltä.
"Oon siellä 10 minuutin päästä", Jeremy sanoi ja katkaisi puhelun.

Tajusin näyttäväni kamalalta. Menin äkkiä vessaan ja pesin naamani. Katsoin rajusta hinkkauksesta punertunutta naamaani ja avasin hiukseni ponnarilta. Peilikuvani muistutti äitiäni ennemmän kuin olisin uskonutkaan. Käännyin äkkiä poispäin ja menin istumaan sängylleni. Samassa tajusin että myös siihen oli jätetty kirje.

7.

Aamulla ensimmäinen asia joka mieleeni tuli oli Jeremy. Makasin sängyllä selkä hänen suuntaansa, enkä uskaltanut liikkua. Mitä jos Jeremy ei olisikaan siinä? Tai mitä jos hän heräisi kun kääntyisin hänen suuntaansa? Onneksi hänen yöpöytänsä oli minun puolellani ja näin herätyskellosta kellonajan. Kello oli kohta 12 aamupäivällä. Laskin mielessäni hitaasti kolmeen ja käännyin. Jeremy makasi lähes kiinni minussa selällään. Hänen silmänsä olivat auki ja kääntyivät välittömästi kohti minua. Hänen kasvoilleen levisi hymy.
"Huomenta", hän sanoi edelleen typerä hymy kasvoillaan.
"Huomenta", vastasin ja hymyilin takaisin.

Alakerrassa oli lähes siistiä, mutta tölkkejä oli joka puolella. Jeremyn etsiessä roskasäkkiä herätin Emilyn ja Joshin sohvalta. Onneksi Emily ei ollut sellainen ihminen joka kärsii krapulasta, sillä hänestä oli paljon apua tölkkien keräämisessä. Josh oli ilmeisesti hävittäny puhelimensa, koska hän paineli samantien ulos etsimään sitä. Jeremy antoi meille jätesäkin ja meni keittiöön valmistamaan aamupalaa.
"Mikä Joshille tuli?" kysyin aloittaen keskustelun.
"En tiedä, eilen hän oli ihan kimpussa ja nyt hän karkaa ulos heti kun näkee minut", Emily vastasi ja katsoi minua hieman hämmentyneenä.
"Ehkä hän on vain vähän ujo", vastasin ihan kuin se olisi helpottanut Emilyn oloa.
"Ehkä.. No entäs sinä ja Jeremy", Emily katsahti vinkaten yläkertaan.
"Hah, ei mitään sellaista. Juttelimme ja menimme nukkumaan. Olemme kavereita ja minusta se on hyvä", vastasin.

Jeremy tuli olohuoneeseen ja katseli ympärilleen. Emily väänsi kasvoilleen ivallisen hymyn ja paineli yläkertaan muovisäkin kanssa samalla vinkaten minulle silmää. Pyöräytin silmiäni ja hymyilin takaisin. Jeremy tuli luokseni ja katsoi minua silmiin.
"Näytät hämmentyneeltä", hän sanoi.
"Kaikki on ihan hyvin", vastasin vaikka tiesin ettei hän uskoisi.
"Ei näytä siltä", hän vastasi tiukka ilme kasvoillaan.
"Haluan tietää mitä meidän välillämme on", vastasin katuen sanomaani heti.
"No.. Olet varmaan mukavin tyttö ketä oon tavannu ja sun kanssa on tosi rentoo olla, mut must ois paremipi et ollaan vaan kavereita ainaki nyt ku sullaki on kaikkee", Jeremy vastasi hieman epäröiden.
"Hyvä, koska mäki haluisin pysyy vaan kavereina", vastasin ja koitin hymyillä.

Emily tuli ulkoota juosten sisälle. Hän näytti hengästyneeltä.
"Josh löysi puhelimensa! Se oli oikeasti hävinnyt", hän huohotti.
"Hyvä", vastasin naurahtaen. Jeremy katsoi meitä ihmeissään.
"Aamupala on valmista", hän ilmoitti ja meni kattamaan pöytää.

Josh tuli pian sisälle ja toi mukanaan Emilyn ulos unohtaman tölkkien täyttämän jätesäkin. Hän meni pesemään käsiään Emilyn kanssa ja minä jäin katsomaan heidän kuherteluaan miettien omaa tilannettani. Jeremy oli ihana , mutta halusinko pilata ystävyytemme sillä että paljastaisin hänelle omat tunteeni?

#Sori tosi lyhyestä pätkästä, myöhemmin tulee lisää!#