5.

Seuraavana aamuna heräsin siihen, että puhelimeni pirisi pöydällä ja johtuen tärinästä tippui matolle. Nousin istumaan ja ryömin sängyn reunalle. Yritin kurottaa puhelimeen, mutta lensinkin sitten pärställeni lattialle. Jäin makaamaan lattian ja maton reunalle mahalleni ja olin juuri nukahtaa kun puhelin alkoi taas piristä. Se oli 2 sentin päässä naamastani joten näin näytön jossa luki "Emily". Vastasin tällä kertaa puhelimeen.
"Moi", murisin puhelimeen.
"MISSÄ SÄ OOT? OOTSÄ KUNNOSSA? VAI KIDNAPPASKO JEREMY SUT JA TEIPPAS TUOLIIN? VASTAA NYT HEI!!" Emily huusi hädissään. Samassa tajusin katsoa kelloa ja sehän oli jo puoli 12. Pongahdin ylös lattialta, joka koitui vääräksi ratkaisuksi sillä olin ihan puuduksissa joka paikasta ja minua alkoi pistellä polvitaipeisiin.
"Rauhotu oon ihan kunnossa! Nukuin vaa pomiin", yritin rauhotella Emilyä.
"Okei huh luulin jo et.. ihan sama tuun hakeen sut" Emily naurahti.

  Emily ilmestyi oveni eteen 15 minuutin päästä ja olin juuri ja juuri valmis. Koulun pihalla istui muutama poika. Tunnistin toisen heistä Tonyksi, jolle olimme antaneet lempinimeksi Räkä-Tony, koska hän kaivoi matikantunnilla nenäänsä. Käytävällä oli tungos, kuten aina ruokatunnin loppuessa. Näin Adrinan ystävineen kauenpana ja johdatin Emilyn pois näkyvistä. Olin kertonut hänelle kaiken eilisestä matkalla ja hän oli aikonut ampua Adrinan, kunnes sain hänet rauhottumaan. Kun Adrina ja muut olivat menneet ohi jatkoimme matkaa kohti yläkerran äikänluokkaa. Portaissa näin Jeremyn. Hän jutteli muutaman kaverinsa kanssa kunnes huomasi minut ja käveli luoksemme.
"Moi vaan", Jeremy sanoi ja veti kasvoilleen leveän hymyn.
"Moi", sanoin ja hymyilin takaisin. Emily jätti meidät kahden ja meni portaat harppoen ylös.
"Mitä kuuluu?" Jeremy kysyi.
"Ihan hyvää kai. Törmäsin eilen Adrinaan ja hänen kavereihinsa kotimatkalla" vastasin.
"Vau, mitä ne sano?" Jeremy kysyi tyynenä.
"Käski mua pysymään erossa susta, koska palaatte kuulemma yhteen" pamautin.
"Mitä ihmettä? Ei tosiaankaan palata, enää ikinä!" Jeremy kailotti.
"Shh" sihisin.
"Hei älä välitä Adrinasta. Se vaan luulee että meillä on jotain ja yrittää pitää sut poissa tieltään" Jeremy sanoi ja kääntyi toiselle käytävälle. Jatkoin matkaani luokkaan jossa Emily odotti minua.

  Kun koulu loppui päätin lähteä shoppailemaan. Pyysin Emilyä lähtemään mukaan mutta hänen piti mennä auttamaan setäänsä autokorjaamolle. Lähdin siis yksin. Keskellä Wedswaytä oli kauppakeskus täynnä erilaisia vaate ja kenkä kauppoja. Oli syyskuu ja lähes kaikissa kaupoissa oli alennusmyynti. Lempikaupassani, joka oli pieni kauppa nimeltä Scénique (ranskaa ja tarkoittaa luonnonkaunista) oli jopa 70% alennus lähes kaikista tuotteista. Olin aivan onneni kukkuloilla, koska en tiennyt että myös Wedswayssa oli tämä kauppa, jossa kävin yleensä Julietten kanssa. Ostin itselleni kengät, 2 shortsit, t-paidan ja nahkalaukun jossa oli hapsuja, sekä nahkavyön. Nämä kaikki maksoivat vain 90 dollaria. Päätin käydä vielä ostoskeskuksen alimmassa kerroksessa sijaitsevassa Ben & Jerry's jäätelöbaarissa. Otin 2 suurta palloa lemppariani eli mansikkajuustokakkua. Istuuduin jäätelökioskin ympärille asetelluille penkeille ja katselin ostoskeskusta. Jokainen kauppa oli täynnä asiakkaita ja kaikki liukuportaat pursuivat ihmisiä. Mutta jossain ihmisjoukon keskellä olin näkeväni blondit hiukset ja tutut kasvot. Juliette. Hän katsoi minua ja hymyili. Hän näytti niin heikolta ja hänen kasvonsa olivat kalpeat.


  "Ootsä kunnossa?" kuulin Jeremyn äänen takaani. Käännyin taaksepäin ja hymyilin.
"Joo tottakai", vastasin ja käännyin katsomaan väkijoukkoon. Etsin katsellaani tuttuja kasvoja mutta ne olivat hävinneet. Ei jälkeäkään Juliettesta. Kyynel vierähti silmäkulmastani poskelleni ja valui alas kasvojani kunnes tipahti laukulleni.
"Ootko varma vaikutat aika hiljaiselta", Jeremy sanoin lämpimällä äänellään. En vastannut vaan nousin tuolista ja halasin Jeremyä. En pystynyt pidättelemään itkuani ja Jeremy puristi minut syliinsä.
"Kaikki hyvin", hän kuiskasi korvaani ja nojasi leukansa olpäätäni vasten. Hetken itkettyäni irrottauduin häneste ja kuivasin kyyneleeni hupparini hihaan. Jeremy oli enkeli. Hän oli pelastanut minut.
"Olin ihan varma, että näin Julietten tuolla", sanoin ja osoitin keskelle ihmislaumaa. Jäin tuijottamaan ihmisiä ja yritin vielä kerran etsiä Juliettea, mutta turhaan. Yhtäkkiä Jeremy tarttui minua kädestä.
"Tiedän, minullekin kävi niin. Luulin viikkoa myöhemmin Ryanin kuolemasta näkeväni hänet parvekkeellamme, mutta kun avasin ovet hän oli kadonnut" Jeremy sanoi ja näin miten hänenkin silmänsä kostuivat. Halasin häntä uudelleen. Jeremy ajoi minut kotiin ja saattoi jopa ovelle.
"Pärjää nyt, jooko? Tuu huomenna meille allasbileisiin niin saat jotain muuta ajateltavaa" Jeremy sanoi.
"Joo voin tulla", sanoin ja hyvästelin Jeremyn. Katsoin kun hän käveli autoonsa ja kääntyi kerran katsomaan minua. Hymyilin ja hän hymyili takaisin. Menin sisälle ovesta ja jäin nojaamaan oveen hymyillen edelleen.

  Kävelin suoraan yläkertaan ja istuin sängylleni. Soitin samantien Emilylle.
"Moi", Emily vastasi.
"Moi! Et ikinä arvaa mitä mulle just tapahtu. Olin ostarilla ja sain kauheesti kivoja vaatteita ja sitten luulin että näin ja sitten me halattiin ja se ajo mut kotiin ja..." intoilin.
"Hei rauhassa nyt en saanut sanaakaan selvää!" Emily keskeytti.
"Okei. Menin siis ostarille shoppailemaan ja ostin ihan sikamakeita juttuja alennuksesta. Sitten menin syömään Ben & Jerry's jätskibaariin ja luulin näkeväni Julietten kaikkien ihmisten keskellä. Yhtäkkiä Jeremy ilmesty sinne ja aloin itkemään - joo tiedän vähän noloa - , mutta sitten se halas mua pitkään ja ajo mut kotiin ja kutsu mut huomenna sen allasbileisiin" puhuin edelleen innostuneella äänellä.
"Oho vau! Vieläkö oot sitä mieltä että se on samanlainen idiootti kun muut pojat?" Emily kysyi.
"Oikeestaan en..mut tulisitsä munkans huomen sinne bileisiin? Voisit tulla meille yöks sen jälkeen koska on perjantai", ehdotin.
"Tottakai!" , Emily huudahti.
"Okei nähään huomenna ja hyvää yötä!" toivotin.

  Seuraavana aamuna menin alakertaan tavalliseen aikaan aamupalalle. Pelästyin lähes kuollakseni kun näin äidin paistamassa kananmunia. Se on meillä harvinaista. Kaikki laittavat yleensä oman aamiaisensa, tai oikeestaan minä laitan itselleni. En tiedä miksi mutta minun alkoi tehdä mieli paistettuja kananmunia vaikka oikesti inhosin niitä. Keittiössä tuoksui makealle, tai enemmän suklaalle. Seurasin hajua jääkaapille, jossa oli suuri suklaakakku. Silmäni pyöristyivät ainakin lautasen kokoisiksi.
"Ai huomenta en huomannut että olet hereillä kultaseni, otatko paistetun munan?" äiti kysyi iloisena.
" Huomenta ja kyllä kiitos", sanoin. Äiti siirtyi hellan äärestä ja näin sisälle uuniin. Siellä oli riisipiirakoita, koko uuni oli täynnä niitä. Ainakin 30 riisipiirakkaa tai ehkä jopa 40. Ja äiti häärimässä keittiössä essu päällään. Mistä oli kyse?
"Tuota äiti, miksi meillä on suklaakakku jääkaapissa ja tuhat riisipiirakkaa uunissa?" kysyin ja naurahdin.
"Sain vapaapäivän, varmaan ensimmäistä kertaa vuosiin joten päätin ottaa kaiken ilon irti siitä ja leivoin", äiti vastasi ja hörppäsi kupistaan kahvia.
"Okei no sepä mukavaa, entä isä?"
"Isäsi tulee kahdeksan jälkeen" äiti sanoi ja käänsi sanomalehden sivua.
"Ainiin Emily tulee meille yöksi tänään, koska menemme Jeremyn allasbileisiin", sanoin ja leikkasin juustoa voileivälleni.
"Se käy mainiosti, teillähän on nyt vähän herkkujakin", äiti sanoi ja viittoi tasolle. Tasolla oli pellillinen suklaakeksejä. Suljin silmäni ja odotin viiden sekunnin ajan herääväni unesta, mutta koska en heränny avasin silmäni ja haukkasin voileipää.

  Emily soitti juuri ennenkuin olin lähdössä, että on viiden minuutin päästä ovellani. Lähdimme yhdessä kouluun ja äitin lähti hemmoteltavaksi hierontaan.

T-paita, laukku ja shortsit jotka Liljana osti.

Toiset shortsit ja vyö jotka Liljana osti.

Kengät jotka Liljana osti.

// Kirjoitukseen tulee pieni tauko, koska lähden lomille. Kirjotan heti kun vaan tulen kotiin!//

4.

Kävelimme aulan poikki vieretysten. Jokainen katsoi meitä, ihan jokainen. Yhtäkkiä Adrina, Brooke ja Nicki seisoivat edessämme katsoen meitä. Näin Adrinan naamalla happaman ilmeen ja hän sanoi:
"Hei Jeremy! Sun ei pitäs nolata itseäs tollasten tulokkaiden kanssa"
"Enemmän mä itseäni nolaisin sun kanssa, kaikella rakkaudella Adrina", Jeremy vastasi ja veti minut mukanaan väkijoukon läpi. Kuulin miten Adrina tuhahti jotain hängystelijöilleen. Astelimme ulos ovesta ja minusta tuntui tosi oudolle.
"Sori tosta äskösestä. Adrina osaa olla tosi inhottava uusia ja vanhojakin oppilaita kohtaan, mutta älä välitä" Jeremy sitten sanoi yhtäkkiä.
"Joo ei se mitään", vastasin ja värähdin. Ulkona oli alkanut tulla jo syksy ja kylmä tuuli puhalsi suoraan ptikähihaisen paitani sisään. Värähdin uudestaan ja laitoin käteni puuskaan.
"Onks sulla kylmä?" Jeremy kysyi.
"Joo vähän mut kyl mä selviin. Minne me ollaan menossa?" vaihdoin äkkiä puheenaihetta. En pidä siitä että minua säälitään. Tunnen silloin oloni, no säälittäväksi.
"Mennään hakemaan jotain hyvää Hannes bakerystä", Jeremy ehdotti. Hannes bakery, oli kaupungin kuuluisin leipomo. Sieltä sai kaikkea mitä ikinä saattoi uskoa! Kävelimme rupatellen sisään ja menimme tiskille. Valikoima oli niin laaja etten tiennyt mitä olisin ottanut. Olin aivan pihalla.
"Otetaanko samat? Mun lemppari on saatenkaarileivos", Jeremy ehdotti.
"Joo otetaan vaan, en oliskaan osannut päättää!" sanoin ja naurahdin. Leivos maksoi 1,20 ja minusta se oli halpa. Sateenkaarileivoksessa, jonka oikea nimi oli muuten 'Rainbow Dream' oli 6 kerrosta ja se oli nyrkinkokeinen kaiken kaikkiaan. Mutta hyvää se oli, erittäin hyvää.


  "Haluisitko puhua siitä sun kaverista?" Jeremy kysyi ihanan pehmeällä ja lämpöisellä äänellään.
"No me oltiin parhaita kavereita. Hän oli lähes ainoa kaverini Pittsburgissa ja hän oli ihan mahtava! Jokainen hetki hänen kanssaan tuntui siltä kuin olisin ollut unessa tai elänyt unelmaani, ehkä elinkin. Hän antoi minulle tämän sormuksen ja olen pitänyt sitä aina. Mutta tiedän että hän haluaa minun löytävän jonkun yhtä ihanan ystävän ja että olen onnellinen. Tuntui vain että kaikki olisi romahtanut kun kuulin hänen kuolleen." sanoin ja katsoin pöytää.
"Tiedän tunteen. Paras kaverini Ryan kuoli viimevuonna ja minusta tuntui ihan samalta. En ole koskaan tuntenut ketään niin mahtavaa ihmistä", Jeremy sanoi ja katsoi minuun. Nostin pääni ja katseemme kohtasivat.
"Anteeksi, vielä kerran siitä eilisestä. En tiennyt että olet menettäny ystäväsi, mutta mitä Ryanille tapahtui?" kysyin vakavana.
"Se oli viime kesänä. Olimme Adrinan bileissä ja sen jälkeen lähdimme sieltä. Ryan kysyi tarvitsisinko kyytiä, mutta olin silloin niin rakastunut Adrinaan että päätin jäädä auttamaan häntä siivoamisessa. Ryan lähti yksin, pienessä hiprakassaan ajamaan kotiin. En kuullut hänestä seuraavana päivänä mitään ja sitten iltapäivällä meille tuli puhelu poliisilta. Ryan oli ajanut ulos tieltä vähän matkaa valtatieltä olevan kallion luona" Jeremy sanoi ja näin surun hänen silmissään.

  Syötyämme lähdimme kävelemään koulun suuntaan. Koulun kohdalla hän sanoi kääntyvänsä toiseen suuntaan kuin minä ja vilkutimme hyvästiksi. Kun olin varma ettei hän enää nähnyt minua hyppelin ja tanssin riemusta. Kylmä tuuli ei enää puhaltanut vaan se hönkäili minuun ja se lämmitti minua. Aivan kaupungin laidalla oli ranta. Näin rannalla Adrinan, sekä Brooken ja Nickin. Kävelin pitkin rantatietä aivan kuin en olisi nähnyt heitä, mutta sitten he näkivät minut. Adrina sanoi jotain Brookelle ja Nickille ja sitten he lähtivät kävelemään minun suuntaani. Pyöräytin silmiäni ja teeskentelin edelleen etten nähnyt heitä. Adrina melkein juoksi minut kiinni ja koputti minua olkapäälle:
"Hei Liljana! Kai ymmärrät että minä ja Jeremy olemme vain pienellä breikillä. Tiedän että Jeremy rakastaa minua ja ei voi elää ilman minua. Hän ei kaipaa sinunlaisiasi idiootteja häiritsemään elämäänsä. Joten jätä hänet rauhaan tai saat katua!"
"Miten vain, senkus pidät hyvänäsi. Olemme Jeremyn kanssa vain kavereita" sanoin ja kävelin pois.

Brooke.

Nicki.

3.

"Moi", Jeremy sanoi hiljaa.
"Moi", sanoin ja pyyhin kyyneleet hihaani.
"Onko kaikki hyvin?" Jeremy kysyi ja istui penkille viereeni. En vastannut. Istuin hiljaa ja tuijotin häntä syvälle tummanruskeisiin silmiin. Sitten pudistin päätäni ja laskin pääni taas käsieni varaan. Jeremy laski kätensä olkapäälleni.
"Voit luottaa muhun, en kerro kellekkään", hän sanoi lämpimällä äänellään.
"Sain aikasemmin tänään kuulla että mun paras kaveri on kuollut", sanoin ja nousin taas kerran istumaan kunnolla.
"Vai niin. Otan osaa. Tiedän miltä susta tun..", Jeremy yritti lohduttaa, mutta keskeytin hänet.
"Etkä tiedä! Et todellakaan tiedä miltä musta tuntuu!" huusin itkuni seasta ja lähdin taas juoksemaan. Tällä kertaa juoksin kotiin. Suoraan sisälle ja pamautin oven kiinni. Jatkoin juoksemista ylös aina omaan huoneeseeni asti ja suljin oven. Enää en kyennyt liikkumaan, vaan liu'uin selkä ovea vasten istumaan lattialle. Pääni oli täynnä ajatuksia.

  Illalla istuessani sängyllä katsomassa Julietten kuvia, kuulin alakerrasta ääniä. Äiti ja isä tulivat kotiin. Sitten joku käveli portaita ylös. Kuulin hänen epäröivän kunnes koputti oveeni.
"Tuu vaan", sanoin. Äiti asteli sisään mukanaan pieni paketti. Paketissa kannessa luki "Hannes Bakery" ja sen sisällä oli herkullinen mustikkamuffinsi. Katsoin äitiä ja väänsin kasvoilleni hymyn.
"Rakas, kuulin mitä on tapahtunut ja olen pahoillani", äiti sanoi ja katsoi minua huoli silmissään.
"Sinun pitää nyt pysyä vahvana ja syödä tuo muffinsi", hän jatkoi.
"Ei yksi muffinsi tuo Juliettea takaisin!" huusin äidilleni. Se oli ensimmäinen  kerta kun huusin omalle äidilleni. Äitini oli minulle läheisin ihminen maailmassa, emmekä olleet koskaan huutaneet toisillemme vaikka olimmekin riidelleet. Äitini katsoi minua pettynyt ilme kasvoillaan ja kääntyi lähteäkseen.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus huutaa. Olen vain niin surullinen, ihan kuin sydämestäni puuttuisi kokonainen pala. Kiitos muffinsista", sanoin heti perään.
"Ei se mitään kulta, ymmärrän kyllä. Voin jäädä jos haluat jutella", äiti sanoi, hymyili ja istui viereeni.

  En nukkunut koko yönä. Pyörin ja kiehnäsin sängyssäni. Kävin monta kertaa vessassa ja katsoin peiliin toivien näkeväni Emilyn kasvot, mutta en nähnyt. Kun herätyskelloni soi meinasin paiskasta sen lattialle. En jaksanut välittää miltä näytin. Puin päälleni lötkön paidan ja harmaat farkut. Harjasin hiukseni alle minuutissa. En syönyt mitään, vaan lähdin suoraan kouluun. Koulun pihalla Emily käveli minua vastaan ja halasi minua. Olin elottoman lötkö.
"Yritin soittaa sinulle eilen, mutta äitisi vastasi puhelimeen ja kertoi mitä oli käynyt. Oon pahoillani", Emily sanoi ja katsoi minua suoraan silmiin.
"Ei puhuta siitä. Mun pitää kertoa sulle jotain !" huudahdin taas eläen ja väläytin hymyn kasvoilleni.
"No mitä? Kerro heti", Emilykin innostui.
"Eilen kun sain kuulla tästä, lähdin ulos kävelylle. Tai no oikeastaan juoksemaan. Istuin puistossa vähän aikaa ja yhtäkkiä Jeremy ilmestyi sinne. Hän tuli lohduttamaan minua, mutta tavallaan huusin hänelle päin naamaa ja juoksin pois", sanoin ja katsoin häntä todella katuvana.
"Liljana! Miten sä .. eihän tolleen voi.. sun pitää tehä jotain!" Emily sekoili sanoissaa. Tiesin tarkkaan mitä minun pitäisi tehdä. Seuraavan tunnin jälkeen lähdin luokasta ensimmäisenä. Meillä oli Jeremyn kanssa vain  yksi tunti viikossa samassa luokassa ja se tunti oli eilen. Nyt oli ruokatunti ja kiiruhdin kaapilleni. Kun olin laittanut kirjat kaappiini lähdin etsimään Jeremyä. Hän oli pahimmassa mahdollisessa paikassa. Ulkona juttelemassa jalkapallojoukkueen kanssa. Minun oli pakko tehdä tämä, joten menin heidän luokseen.
"Jeremy voitaisiinko jutella kahden kesken?" kysyin ja katsoin häntä.
"Tottakai", Jeremy sanoi ja tuli luokseni.
"Halusin vaan pyytää anteeksi sitä eilistä. Ei mun olis pitäny.." ehdin sanoa kunnes hän keskeytti minut.
"Älä huoli. Ymmärrän kyllä, että vieraalle ihmiselle on vaikea puhua. Mutta jos haluaisit puhua asiasta niin voisit tulla tänään koulunjälkeen mun kanssa Hannes bakeryyn?" hän kysyi.
"Tottakai, siis joo voin tulla", sanoin hätäisesti.
"Sovittu!"; hän sanoi ja palasi joukkueen pariin.

  "Siiis mitä! Apua nyt on kyllä tosi kyseessä!" Emily hermoili kun kerroin hänelle.
"Hei hän vain haluaa auttaa. Luulen että hän on kokenut saman joskus", sanoin ja katsoin Emilyä kireästi.
"Jeremy ei ole seurustellut vuoteen. Hän ei ole edes katsonut yhtäkään tyttöä sen jälkeen kun hän ja Adrina erosivat, usko pois tässä on koira haudattuna", Emily hihkui.
"Tytöt haluaisitteko jakaa ilonaiheen muidenkin kanssa vai oletteko hiljempaa?" Rouva Reynolds - historian opettajamme keskeytti kiihkeän keskustelumme. Se oli viimeinen tunti ja kun lähdimme Emilyn kanssa luokasta näin Jeremyn seisomassa luokan ulkopuolella. Emily katsoi minua ja vinkkasi silmää. Sitten hän katosi muiden ihmisten mukaan.
"Mennäänkö?" Jeremy kysyi.
"Mennään", vastasin ja hymyilin hänelle.

Puisto.

2.

  Seuraavana aamuna kaikki sujui jo kuin rutiinina. Nousin ylös, pukeuduin, laitoin hiukseni, söin aamiaisen ja lähdin. Koulun piha oli tapansa mukaan täynnä elämää. Näin Emilyn seisoskelevan ovien luona tylsistyneenä.
"Moi Emily!", hihkaisin jo kaukaa.
"Tuu äkkiä mun pitää näyttää sulle jotain", Emily sanoi ja tarttui minua kädestä. Emily veti minut syrjemmälle ja päästi vihdoin irti. Hieroin käsivarttani tuskallinen ilme kasvoillani. Emily kaivoi laukustaan valokuvan. Hän ojensi sen minulle. Kuvassa oli Jeremy ja Adrina suutelemassa. Kylmät väreet valuivat päästä varpaisiin ja ojensin kuvan takaisin Emilylle.
"Löysin tän eilen liimattuna Jeremyn postilaatikkoon!", Emily sanoi ääni väristen.
"Mitä ihmettä sinä teit Jer....", yritin kysyä, kunnes hiljenin ja jäin tuijottamaan päiväystä. Nostin katseeni valokuvasta.
"Täähän on ainakin vuoden vanha", sanoin ja katsoin Emilyä.
"Niin joo mä tiedän mutta miks kukaan haluais laittaa tän sen postilaatikon kylkeen?", Emily kysyi kuulostaen  ihan Juliettelta. Kylmät väreet palasivat ajatellassani parasta ystävääni. Käänsin valokuvaa kädessäni.
"Hei kato!", huusin niin että monet ympärillämme kääntyivät katsomaan.
"Shh! Hiljempaa nyt", Emily hyssytteli ja katsahti valokuvaan.
"I still love u♥", luin kuvan takaa.
"Adrina!", Emily vuorostaan huusi.
"No mitä?", kuului lähes takaamme.  Käännyimme molemmat katsomaan Adrinaa silmät pyöreinä. Nielaisin turhan kuuluvasti.
"Moi", sanoin. Adrina ei edes vastannut vaan pyöritti silmiään ja katosi kavereineen muualle. Käännyimme takaisin katsomaan kuvaa. Sitten katsoimme toisiamme pitkään.

  Kotona minua odotti tyhjä talo. Mitään muuta en olisi osannut odottaakkaan. Vein tavarani huoneeseeni ja palasin takaisin alas. Menin hakemaan jääkaapilta ruokaa, kun kotipuhelin pärähti yhtäkkiä soimaan. Numero oli tuttu, puhelu tuli Julietten kotoa. Olin melkein liian iloinen vastatessani puhelimeen ja perhoset leijailivat vatsassani.
"Liljana puhelimessa", vastasin.
"Hei Liljana, Julietten äiti tässä. Olen yrittänyt soittaa teille parikertaa, mutta olit varmaan koulussa", hänen äitinsä Crace sanoi ja nyyhkäisi.
"Kyllä.. Onko kaikki hyvin Rouva Bruslett", kysyin huolestuneena.
"Ei, ei ole..", Crace vastasi ja huokaisi syvään.
"Mikä hätänä", kysyin kärsimättömänä.
"Se liittyy Julietteen ja ajattelin että sinun pitäisi saada tietää ensimmäisenä.. Juliet joitui eilenillalla auto-onnettomuuten kun hänen poikaystävänsä oli ajamassa häntä kotiin.", Crace sanoi ja nyyhkäisi taas.
"Onko Juliet kunnossa? Entä Thomas?", kysyin entistä huolestuneempana.
"Thomasin käsi murtui ja hän sai muutamia naarmuja päähänsä.. Liljana....Juliet menehtyi yöllä vakavaan aivoverenvuotoon", Crace sanoi hiljaisella äänellä ja purskahti itkuun.  En voinut sanoa sanaakaan. Aivan kuin joku olisi pistänyt tuhat veistä rintaani. Kaaduin maahan polvilleni ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani.
"Tiedän että sinun pitää saada sulatella tätä rauhassa, enkä oleta että olet valmis sanomaan nyt mitään. Tiedän että Juliet oli paras ystäväsi joten menetys on sinulle yhtä suuri kuin meille. Rakas Liljana koita jaksaa, minun on nyt pakko lopettaa", Crace sanoi ja kuulin itkun hänen äänessään.
"Kiitos. Moikka", sanoin ja laskin puhelimen paikalleen.

  Itkin istuen keskellä olohuoneen lattiaa ainakin 20 minuuttia. Menin vessaan ja huuhtelin kasvoni muutaman kerran ja kuivasin naamani. Siinä katsoessani itseäni peilistä näin vieressäni Julietten kasvot. Hän hymyili ja katosi sitten. Pudistelin päätäni ja lähdin. Otin avaimet eteisen pöydältä ja tungin ne syvälle taskuuni. Avasin ulko-oven ja juoksin ulos. Juoksin aina puistoon asti. Istun suuren tammen alle kauniille penkille. Laskin kasvoni käsieni varaan ja itkin. Äänettömästi, mutta itkin. Mieleeni palasi kaikki yhteiset muistomme ja kaikki yhdessä vietetty aika. Tunsin kuinka sormus jonka olin saanut häneltä puristi sormeni ympärillä. Sitten yhtäkki jokin kosketti olkapäätäni. Nostin katseeni ja kauhistuin. Se oli Jeremy.

Juliet.

1.

Aurinko paistoi pienestä ikkunastani sisään ja loi kattoon hiljalleen liikkuvia varjoja. Yksi monista säteistä osui poskeeni ja lämmitti sitä. Ulkoa ei kuulunut ääniä. Aivan kuin koko maailma olisi ollut ihan hiljaa, koko maailma olisi jännittänyt samalla tavalla kuin minä. Jännittänyt ensimmäistä päivää Wedsway Highissä. Haukottelin ja venyttelin. Kello oli jo kahdeksan, joten ponkaisin ylös sängystä. Olin laittanut kaiken valmiiksi edellisenä iltana. Vaaleat farkut, punainen villapusero  ja sormus jota käytin aina oli kauniisti pinossa työpöydän päällä. Pujottaessani sormusta oikean käden etusormeeni tajusin miten hermostunut oikeasti olin. Käteni tärisivät ja sormus tipahti lattialle.  Katsoin sitä ja mieleeni palasi kaikki yhteiset muistot Julianasta. Olimme ennen erottamattomat ja hän oli antanut minulle tämän sormuksen. Sormus näytti pieneltä ja viattomalta vaikka sen sisään mahtui koko elämä.

Liljanan sormus.

  Alakerrassa ei ollut ketään. Vanhempani olivat tietysti lähteneet töihin aikaisin, kuten heillä oli tapana. Pujottelin viimeisten muuttolaatikoiden välistä keittiöön. Keittiö oli suurempi kuin vanhassa talossamme ja laatikoista huolimatta siellä mahtui liikkumaan paremmin kuin hyvin. Paahdoin itselleni muutaman paahtoleivän ja istuuduin baarijakkaralle. Talo oli täynnä ikkunoista sisään pyrkivää valoa. Muuttolaatikoiden ja muovipussien päällä leijaili pölyä. Ennenkuin huomasinkaan olin hotkinut voileipäni. Astuin alas baarijakkaralta ja jäin seisomaan keskelle keittiötä, kuin odottamaan seuraavaa käskyä. Vasta hetke siinä seistyäni tajusin ajankulun. Kello läheni puolta yhdeksää. Kapusin portaat ylös ja menin omaan huoneeseeni. Ruskea hapsullinen kangaslaukku oli sänkyni vierellä. Siitä roikkui sulkia ja yksi pikkiriikkinen unisieppari, sen sisällä oli avaimet, puhelin, lompakko, kalenteri ja meikkejä. Hajuvettä en käyttänyt, mutta harjan meinasin unohtaa.
  Ulko-ovella käännähdin vielä katsomaan että kaikki oli varmasti kunnossa. Avasin oven varovasti ja aurinko sokaisi minut täydellisesti. Bussipysäkille oli vähän matkaa, mutta matkalla ehdin taas ajatella kaikkea. Julianaa, vanhempiani, talon kireää ilmapiiriä eilisiltana ja sitä tunnetta kun isuin baarijakkaralla keskellä keittiötä. Ohikulkeva bussi sai jalkoihi vauhtia. Juoksin bussin juuri ja juuri kiinni ja ehdin astella sisään muiden mukana. Bussin etuosassa istui muutama vanhempi nainen, keskellä läski mies kaivamassa nenäänsä ja takana istui tyttö jolla oli oranssinruskeat hiukset. Tyttö nosti katseensa samalla hetkellä kun minä astuin sisään. Takaani juoksi lauma myöhästeleviä matkustajia ja he kiilasivat minut vieden samalla loput vapaat paikat pienestä bussista. Takana istuva tyttö viittoi minut luokseen.
 "Mun nimi on Emily", tyttö esittäytyi.
"Oon Liljana", sanoin ja hymyilin.
"Taidat olla uusi täällä?", tyttö jatkoi sitten.
"Näkyykö se noin selvästi"; vastasin naurahtaen.
  Koulu oli suuri ja sen piha täynnä eloa. Uudet opiskelijat olivat kerääntyneet suureen joukkoon etuoven eteen ja sinne mekin suuntasimme. Minä ja Emily. Kun kello oli tasan yhdensän, opettaja toivotti opiskelijat tervetulleiksi. Meidät jaettiin luokkiin. Olimme samalla luokalla, mikä helpotus! Kaukaa takaani kuului diivamainen ääni joka sanoi:
"Siis oikeesti en mä kuulu noitten nörttien seuraan!"
Puhuja oli Adrina Lawrence. Koulun suosituin tyttö. Ihan tavalliselta hän minusta näytti, mutta hänen kommenttinsa kertoi kaiken. Diiva, hienoselija.
  Ensimmäisellä tunnilla meillä oli kemiaa. Opettaja esitäytyi Professori Jonathan Sundayksi. Nuori mies, ehkä kolmissakymmenissä. Hän jakoi meille kirjat ja vihot. Sen jälkeen hän aloitti loputtoman puheen kurssin aiheesta ja siitä miten hänen luokassaan käyttäydyttiin. Yhtäkkiä ovi aukesi ja sisään astui poika.
"Anteeksi olen myöhässä Herra Sunday", nuori mies ilmoitti.
Kun poika kääntyi meinasin pyörtyä siihen paikkaan. Jäin tuijottamaan poikaa.
" Toi on Jeremy, Jeremy Cohen. Halutuin ja söpöin poika täällä", Emily sanoi ja laski kätensä olkapäälleni.
Poika näytti minusta ihan tavalliselta opiskelijapojalta. Vaikka pakko myöntää hän oli syötävän söpö..

Start

Liljana's Journey on tarina selviytymisestä, kasvamisesta ja siitä kuinka unelmiin pitää uskoa vaikkei kukaan muu uskoisikaan.

Liljana Diore.

Tarinan päähenkilö Liljana on tavallinen Italialaisperäinen 16 vuotias tyttö, joka on juuri muuttanut Wedswayhyn. Hänen vanhempansa työnskentelevät Wedswayn suuressa liikekeskuksessa, jonne heidät siirrettiin Pittsburgista. Sen takia Liljanan perhe muutti. Liljanan koko elämä muuttuu kertaheitolla. Vanhat kaveri jäävät Pittsburggiin ja on aika aloittaa elämä puhtaalta pöydältä. Liljana on unelmoija, kaunis ja viisas nuori nainen. Ulkoapäin voisi luulla että hän on hiljainen ja ujo tyttö, joka viihtyy yksin, mutta Liljana on kaikkea muuta. Hän on iloinen ja puhelias, rakastaa rakkauslauluja ja elokuvia. Ja mikä parasta hän rakastaa kirjoja!

 Liljana.

Hänen oma huoneensa. 

Emily Collins.

Liljanan parhaaksi ystäväksi Wedswayssa on siunautunut tarmokas, huumorintajuinen ja menevä Emily. Emily asuu lähellä Wedswayn keskustaa ja tuntee kaupungin kuin omat taskunsa. Emilyn äiti kuoli Emilyn ollessa noin 3-vuotias, eikä Emily siksi ajattele häntä usein. Emily asuu valkoisessa omakotitalossa isänsä ja koiransa Lukan kanssa. Luka on neljävuotias Berninpaimenkoira ja Emilylle rakkain asia maailmassa. 

 Emily.

 Luka.

Emilyn makuuhuone.

Jeremy Cohen.

Tarinan kolmas päähenkilö Jeremy on koulun söpöin ja halutuin poika. Jokainen tyttö kuolisi jos saisi viettää edes päivän Jeremyn kanssa, mutta Jeremy itse ei ole kiinnostunut suosiostaan. Jeremyn isä omistaa Wedswayn golfradan kaupungin laidalla ja hänen äitinsä pyörittää suurta sisustusliikettä aivan Wedswayn keskustassa. Jeremy itse pelaa jalkapalloa koulun jalkapallojoukkueessa. Huhutaan, että Cohenit olisivat rikkain perhe Wedswayssa. Jeremyn vanhemmat vaativat häntä keskittymään opintoihinsa, jotta hänestä tulisi joskus yhtä menestyvä kuin heistä. Jeremy on yksi koulun parhaista oppilaista. 

 Jeremy.

 Jeremyn makuuhuone.

Cohenien talo.

Adrina Lawrence.

Adrina Lawrence on Wedswayn seurapiiriprinsessa ja pahamaineinen diiva. Koulun suosituin tyttö. Lawrencen perhe asuu hienossa talossa vastapäätä Coheneita. Cohenien ja Lawrencen perheet ovat aina olleet perhetuttuja ja viettävät usein aikaa yhteisellä illallisella. Adrina on ollut ylä-asteen alusta asti täysin rakastunut Jeremyyn, mutta Jeremy ei ole vastannut tunteisiin. Viekas ja ilkeä Adrina aikoo selvittää tiensä Jeremyn sydämeen, oli miten oli. 

 Adrina

 Adrinan makuuhuone.

Lawrencien talo.