16.

Tajusin vasta myöhään yöllä, että minun piti soittaa äidilleni. Kaivoin kännykän laukustani ja valitsin numeron. En kuitenkaan pystynyt painamaan vihreää näppäintä. Puhelimeni näyttölukitus meni päälle ja avasin sen useita kertoja uudelleen ja uudelleen. Sitten puolivahingossa painoin nappia. Puhelin piippasi monta kertaa ja juuri kun olin luovuttamassa, äiti vastasi. "Hei rakas", äiti sanoi lempeällä äänellään. "Äiti?" huokaisin helpotuksesta. "Minä täällä, mitä kuuluu?" äiti kysyi ihan kuin olisi ollut vain muutaman päivän lomalla. "Ihan hyvää, oon ollu kauheen huolissani!" melkein huudahdin. "Älä turhaan. Mulla on kaikki hyvin ja lupaan kirjottaa aina kun vaan millään kerkeen. Mutta muista, et saa kertoa isällesi tästä!" äiti vaihtoi äänensävyään. "Lupaan sen, kunhan juttellaan taas pian!" sanoin ja tunsin oloni niin helpottuneeksi. "Tottakai, mutta nyt mun pitää mennä!" äiti sanoi ja puhelu katkesi.

Seuraavana aamuna heräsin sängystäni ylläni yhä edellisen päivän vaatteet. Kävin nopeasti suihkussa ja vaihdoin ylleni puhtaat vaatteet. Olin herännyt ihan liian myöhään, joten en ehtisi pahemmin laittaitua. Onneksi isä oli lähtiessään aamulla laittanut autoni lämpenemään, joten se käynnistyi kuin unelma. Ajoin koulun pihaan todella nopeasti ja kipitin sisälle lämpöiseen minkä kerkesin. Pysähdyin vasta kun istuin biologian luokan takapulpettiin. Vieressäni istui Jeremy. "Moi", sanoin yhtenä hymynä. "Moi", Jeremy sanoi ja halasi minua. Nopean halauksen jälkeen näin Adamin tulevan luokkaan. Hän istui takapulpettiin toiselle puolelleni. Hymyilin hänellekin, mutta Adam vain istui paikoilleen mitään sanomatta. 

Tunnin jälkeen vedin Adamin sivummalle. "Okei, mikä sulla on?" pamautin kysymyksen hänen naamalleen. "Ihan kun et tietäis. Sehän on ihan selvä juttu", Adam sopersi. "Niin mikä!" huudahdin. "Mä nään miten sä katot Jeremyä, ei sitä voi millään tavalla verrata siihen miten sä katot mua. Oot ollu viimeaikoina tosi outo ja tuntuu, että aina kun nään sut normaalina Jeremy on lähistöllä" Adam selitti. En kyennyt katsomaan häntä silmiin. En olisi halunnut satuttaa Adamia millään tavalla. "Ei se oo ihan niin yksinkertaista", sanoin nopeasti. "On se, myönnä pois", Adam sanoi ja katsoi minua vakavalla katseellaan. Katseeni kohdistui vielä enemmän alaspäin. "Noniin, mitä mä sanoin. Liljana, mä pelkään että tää oli nyt tässä", Adam sanoi ja ennenkuin tajusinkaan hän oli jo kadonnut väkijoukkoon.

Vaikka tiesin, että tämä oli edessä minusta tuntui silti pahalta. Etsin Emilyn käsiini ja kerroin hänelle kaiken tapahtuneen. Myös minusta ja Jeremystä. Emilyn ilme kertoi kaiken siitä mitä hän ajatteli. Hänesti kaikki oli mennyt juuri niin kuin asioiden olisi pitänytkin mennä. Mutta Emily ei tajunnut, ettei kaikki ollut ihan niin yksinkertaista. Tiesin, että vaikka Adam oli saanut asiat selville hän saattaisi  tehdä jotain harkitsematonta. Se nyt vain oli niin hänen tapaistaan.

Koulun jälkeen etsin Jeremyn käsiini. Hän oli bändinsä kanssa odottelemassa, että Austin - yksi bändin jäsenistä - pääsisi koulusta. Jeremy ei huomannut minua, joten joudun menemään poikajoukon keskelle. Pojat tunsivat minut, joten minua ei nolottanut keskeyttää heidän jutusteluaan kesken kaiken ja pyytää Jeremyä sivummalle. "Sori mun oli pakko kertoo yks juttu", sanoin kun vedin Jeremyn sivuun. "No, kerro pois", Jeremy sanoi hymy huulillaan. "Adam pisti mun kanssa poikki ja sano että se tietää mun tunteista sua kohtaan", sanoin hiljemmalla äänellä. "Vau, ihme tyyppi. No mut, mites nyt?" Jeremy kysyi epätietoisena. Juuri kun olin vastaamassa Jeremylle, Emily tuli hymyillen Jeremyn viereen. "Moi vaan", Jeremy sanoi. "Moi, saisinko lainata Liljanaa hetkeksi?" Emily kysyi ja naurahti. "Josh pyys mua takas yhteen!" Emily huudahti iloisena. "Oikeesti, ihanaa!" olin pitkästä aikaa iloinen.

Myöhemmin iltapäivällä istuin kotona, kuuman teen kanssa. Isä oli matkalla kotiin ja oli luvannut tuoda mukanaan kiinalaista. Kun isä vihdoin tuli, söimme illallisen yhdessä ja sen jälkeen käperryimme sohvalle katsomaan jonkun toimintaelokuvan joka tuli telkkarista. Kun kello alkoi lähentyä 11, isä meni nukkumaan. Minäkin kävin pesulla ja menin sänkyyn. En kuitenkaan saanut unta, vaan pyörin sängyssä ja katsoin kuuta ikkunasta. Yhtäkkiä ikkunaan alkoi lentää pieniä kiviä. Joku oli ulkona. Nousin sängystä ja menin ikkunaan. Se oli Adam. Olisihan se pitänyt tietää. Adam ei ollut kännissä, ja se oli yllätys. Avasin ikkunan ja jääkylmä tuuli puhalsi vasten puolipaljasta ylävartaloani. "Adam, mitä nyt?" huusin. "Miks sä tykkäät enemmän Jeremystä kun musta?" Adam kysyi rauhallisella äänellä. Kysymys oli paha. Enkä osannut vastata. "Adam. Mene kotiin siitä, jutellaan myöhemmin!" huusin. Adam pudisteli päätään mutta lähti sitten juoksuun kovempaa kuin olisin kuvitellut.

Heräsin seuravana aamuna siihen, että olin jäätyä kalikaksi. Ikkuna oli jäänyt raolleen ja huoneessani oli jäätävän kylmä. Nousin sängystä, kietouduin peittoon ja käppäilin sulkemaan ikkunan. Minun oli pakko tarkistaa, ettei Adam ollut jäänyt ulos. Pihaa peitti vain uusi kerros lunta, joka oli satanut yöllä. Puin päälleni kirjavan villapaidan ja paksut mustat farkut. Minun oli pakko laittaa jalkaani villasukat, vaikken ollut varma mahtuisiko talvikengät jalkaani. Alakerrassa oli taas tyhjää, niinkuin normaalistikkin. Aamun posti oli jäänyt hakematta, koska avain oli pöydällä. Menin postilaatikolle ilman takkia, joka oli virhe. Ulkona oli ainakin 20 astetta pakkasta ja minun iski jäätävä kylmyys heti kun astuin ulos ovesta. Kun vihdoin saavutin postilaatikon, sen sisällä oli lehden lisäksi myös muutamia kirjekuoria. Menin nopeasti sisälle ja levitin postit pöydälle. Kirjeet osoittuivat laskuiksi, yhtä lukuunottamatta. Kirjekuoren päällä luki " Dioren perhe". Se oli kutsu.

15.

"Hän tarttui minua kädestä ja kuljetti minut parvekkeelle. Avasin silmäni ja näkymä oli uskomaton. Merta silmän kantamattomiin, ruusuja joka puolella ja aurinko paistoi keskitaivaalta. Minulla oli päälläni valkoinen mekko ja hänellä vain shortsit. Hän kahmaisi minut syliinsä ja suuteli minua varovasti. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt. Sitten hän katosi, haihtui ilmaan..."

Heräsin sängystäni järkyttyneenä. Oli torstai aamu. En voinut olla miettimättä unta, jonka olin juuri nähnyt. Ja vaikka kuinka olisin toivonutkin, unen poika ei ollut Adam. Se oli Jeremy. Minun oli pakko soittaa Emilylle. Hän kuunteli rauhallisena kun kerroin unestani ja muutenkin tunteistani viimeaikoina. "Tää kuulostaa iha selvältä jutulta! Sä oot ihan umpirakastunu Jeremyyn, mut oot kumminkin Adaminkans yhessä", Emily selvensi ajatuksiani. Niinhän asia oli, tiesinhän minä sen. Mutta ei kaikki ollu niin yksinkertaista. Adam oli omalla tavallaan niin ihana, että jäisin kaipaamaan häntä jos nyt lemppaisin hänet.

Kun vihdoin selviydyin alakertaan lähteäkseni, katsahdin ulos. Maan oli peittänyt valkea lumi. Juoksin ovelle ja astuin ulos pakkaseen. Hämmästyksekseni Adam seisoi parkkipaikalla autonsa vieressä ja vilkutti minulle. Vilkutin takaisin ja lähdin kävelemään nopeasti hänen autolleen. En tajunnut että maa oli lumen lisäksi myös jäinen ja kaaduin takamukselleni kesken matkan. Adam ei voinut olla nauramatta, mutta tuli sitten luokseni ja nosti minut ylös. "Ootko kunnossa", hän kysyi yhä tirskuen. "Joo ei tässä mitään", vastasin itsekin puoliksi nauraen.

Matkalla koululle alkoi sataa lunta, joka oli varmasti myös syy siihen että kun olimme koululla, piha oli tyhjä. Päätimme kävellä koululle hitaasti, vaikka lunta tulikin aika paljon ja ulkona myös tuuli aika kovaa. Ihan vain sen takia etten kaatuisi uudelleen. Koska jakso vaihtui juuri, minulla ei olisi kauheasti samoja tunteja kuin Adamilla oikeastaan koko viikkona. Mutta taas Jeremyn kanssa, minulla oli ehkä vähän liiankin monta. Esimerkiksi tänään. Juoksin portaat ylös matematiikan luokkaan ja pahoittelin myöhästymistäni, sillä tunti oli alkanut jo kymmenen minuuttia sitten. Istuuduin alas ainoalle vapaalle paikalle, Jeremyn viereen. "Moi", Jeremy kuiskasi. "Moi", yritin kuiskata, mutta ääneni oli liian kova. "Liljana, oletan että osaat olla hiljaa luokassa etenkin kun tulet myöhässä", matematiikan opettaja Rouva Smith sanoi kovaan ääneen luokan edestä. Nyökkäsin ja kaivoin kirjani esille.

Tunnin jälkeen pakkasin tavarani nopeasti ja lähdin luokasta ensimmäisenä. Jeremyn täytyi melkein juosta saadakseen minut kiinni käytävällä. "Mihin sulla on noin kova kiire?" Jeremy kysyi hämmästyneenä. "Täytyy jutella Emilyn kanssa", vastasin nopeasti ja katosin väkijoukkoon. Onneksi löysin Emilyn nopeasti ja lähdimme yhdessä kirjastoon. "Okei noniin mistä on kyse?" Emily sanoi kun vihdoin istuimme alas kirjaston pehmeälle sohvalle. "En tiedä enään mitä mun pitäs tehä", melkein huusin. "Shh!" kirjaston hoitaja hyssytteli kauempaa hyllyjen välistä. "Adam tuli tänään hakee mut kouluun, mut se istu ihan hiljaa koko matkan. Jeremy koittaa koko ajan puhuu ja aina kun puhun sille tuntuu iha ku me oltais yhessä, toisin kun Adamin kanssa", kerroin tunteistani Emilylle. "Tää on paha tilanne, tiedän. Mut nyt sun pitää miettii tarkkaan. Adamilla on ongelmia alkoholin kanssa ja myös kotona. Jeremy on rikas, koulun halutuin poika ja tiedän et teillä on paljon parempi suhde siihen kun kenelläkään mulla tässä koulussa", Emily sanoi. "Tiedän. Mut mitä jos Adam vaikka tappaa ittensä tai jotain. Siitä ei voi koskaan tietää!" sanoin surullisella äänellä.

Viimeisen tunnin jälkeen pääni oli niin täynnä ajatuksia, että olisin vain halunnut siirtää ne jollekkin kovalevylle tai jotain, niinkuin tietokoneet. Nappasin kamani kaapista ja lähdin etsimään Adamia. Adam oli tietysti poikakavereidensa kanssa ulkona ja melkein juoksi luokseni minut nähdessään. Hän halasi minua ja otti sitten kiinni kädestäni. Kävelimme hänen autolleen, molemmat sanaakaan sanomatta. Juuri kun olin menossa sisälle autoon, näin Jeremyn kävelemän meidän luoksemme. "Moi, tota mun piti vaan tulla kysymään et ehtisitkö tulla tänään illalla käymään meillä?" Jeremy kysyi. "Joo kai mä ehin, pistän vaik viestii myöhemmin", vastasin ja astuin sisälle autoon. Jäin katsomaan Jeremyä ikkunasta, kun hän lähti kävelemään omalle autolleen. Puoleen matkaan asti katselin ulos ikkunasta, mutta sitten tunsin Adamin laskevan kätensä käteni päälle. Säpsähdin ja käännyin katsomaan häneen. "Sori ei ollu tarkotus pelästyttää", Adam sanoi naurahtaen. Hymähdin ja siirsin katseeni takaisin ikkunaan.

Adam ei sanonut sanaakaan sen jälkeen. Kun parkkeerasimme taloni eteen, hän vain moikkasi minua ja kun olin selvinnyt ulos autosta, hän lähti ajamaan pois kovaa vauhtia. Katsoin hänen peräänsä niin kauan kuin vain näin hänet. Pakkohan Adamin oli aavistaa jotain, kun olin niin hiljainen. Pudistin päätäni ja juoksin sisälle tälläkertaa kaatumatta. Isä oli kotona. Meinasin saada sydänkohtauksen, kun näin hänet keittiössä. "Oho moi", sanoin vieläkin pelästyneenä. "No moi vaa", isä sanoi huvittuneena reaktiostani. Halasin häntä ja hän antoi suukon otsalleni. Isä oli tehnyt fetasalaattia ja istuimme yhdessä syömään. "Mun täytyy mennä vielä takaisin töihin, mutta ajattelin pitää sen vapaapäivän huomenna", isä sanoi. "Oikeesti, jes! Mitä me voitais tehä?" kysyin innoissani. "Mennäänkö vaikka luistelemaan?" isä kysyi hymy huulillaan. Pienenä rakastin luistelua ja luistelimme aina isän ja äidin kanssa yhdessä. Julietkin oli usein mukana.

Seitsemän jälkeen laitoin Jeremylle viestin että olin tulossa. Ajoin heidän talolleen ja Jeremy tuli minua vastaan parkkipaikalle. Juoksimme sisälle, sillä ulkona oli ainakin 15 astetta pakkasta. Jeremy teki meille kuumat kaakaot ja menimme hänen huoneeseensa. "No mitä kuuluu", aloitin keskustelun. "Mitäs tässä, ollaan treenattu poikienkaa aika paljon. Mut siitä mun pitkin puhua. Aattelin kertoo jo koulussa, mut sit kelasin et ois kivempi jos voitas samalla jutella ihan rauhassa. Me saatiin levytyssopimus!" Jeremy kertoi innoissaan. "Mitä? Oikeestikko?" huudahdin innoissani. "Joo! Mennään maanantaina treenien sijasta sinne studiolle!" Jeremykin vaikutti innostuneelta. "Ihan mahtavaa!" iloitsin.

Kun olimme juoneet kaakaot, Jeremy päätti että soittaisi minulle kitaraansa. "Tää on ihan uus biisi, kirjotin sen viimeviikolla ja se levystysyhtiön tyyppi sano että tää biisi erottuu muiden joukosta", Jeremy sanoi ja nappasi kitaransa. Sitten hän aloitti laulamisen.

"She's like roses and butterflies in sky. Her beauty makes my days to fly. Sometimes I just wish she would be mine and once she was. Now all I see is her with  a wrong guy, she don't see the love that I have. I feel like she lights up my world, making me laugh and seeing all the rights sides of me. Oh sometimes I just wish she would be mine.."

"Siinä vähän alkua, loput saat kuunnella sit myöhemmin siit levyltä", Jeremy sanoi hiljaisella äänellä. Katsoin häntä syvälle silmiin täysin hämmentyneenä laulusta. "Ke-kenelle toi biisi oli kirjotettu?" sopersin. Jeremyn ei tarvinnnut kuin katsoa minua silmiin ja tiesin vastauksen. Sitten hän tuli aivan lähelleni. Laittoi kätensä ympärilleni ja suuteli minua hitaasti.

Kun tulin kotiin noin kymmenen aikoihin, olin lumoissani. Mutta sitten kaikki iski päin naamaa. Miten selittäisin kaiken Adamille? Menin huoneeseeni ja laitoin radion päälle. Radiosta tuli juuri sopivan surullinen biisi. Istuuduin lattialle ja nostin päiväpeittoa löytääkseni valokuva albumin sänkyni alta. Avasin albumin käsiini ja kyynel tippui poskeltani albumille.

albumin kuvia