Katsoin rouva Cohenia suu auki. "Adrina on kertonut minulle paljon sinusta", hän sanoi ja kääntyi nojaamaan selkä kaidetta vasten. "Vau. En tosiaan olisi uskonut hänestä", sanoin ja katsoin sisälle päätäni pudistellen. "Rouva Cohen.. kai tiedät ettei kaikki mitä Adrina on kertonut ole totta", sanoin ja katsoin häntä syvälle silmiin. "Mitä tarkoitat?" Charlotte kysyi ja katsoi minua kysyvästi. Hän haroi lyhyehkön hiussuortuvan silmiltään korvansa taakse ja otti kulauksen shampanjalasistaan. "Sen jälkeen kun muutimme tänne olen seurustellut yhden ja vain yhden pojan kanssa. Hänen nimensä oli Josh ja hän opiskeli aikasemmin siellä yksityisessä poikakoulussa joka lopetettiin. Myönnän ettei hän ehkä ollut parasta mahdollista poikaystävä materiaalia, mutta ei kukaan meistä ole täydellinen", sanoin ja kiedoin takkiani tiukemmalle. "Hieman eri tarina tosiaan kuin Adrinan suusta", Charlotte sanoi hieman hämmentyneenä. "Mutta se on totta", kuului ääni oven suunnalta. Jeremy seisoi ovella ja katsoi meitä molempia. "En tiedä mitä Adrina on sanonut sinulle, mutta Liljana on ainakin parempi kuin hän. Hyväsydäminen ja tosiystävä. Mikä parasta, maailman ihanin tyttöystävä", Jeremy sanoi ja tuli vierelleni lämmittäen minua.
Myöhemmin olimme lähdössä ja rouva Cohen veti minut sivumalle. "Anteeksi vielä kaikesta, en tiennyt etten voisi luottaa Adrinaan", hän sanoi ja näytti surkealta. "Ei se mitään. Tiedän että on helppo uskoa jotain jonka on tuntenut vuosia", sanoin ja mieleeni palasi Juliet. Tunsin kyyneleen muodostuvan silmäkulmaani, joten käännyin lähteäkseni. Halasin Jeremyä hyvästiksi ja kävelimme isän kanssa autolle. Ulkona oli ihan liian kylmä. Kun istuimme autossa, isä katsoi minua hymyillen. "No miten meni?" hän kysyi ja hieroi olkapäätäni. "Hyvin"; vakuutin ja hymyilin takaisin isälleni.
Kotona sanoin hyvät yöt isälle ja menin omaan huoneeseeni. Riisuin mekkoni ja laitoin sen tuolin selkänojalle odottamaan. Otin pitkän kuuman suihkun ja puin ylleni pehmeimmän pyjaman minkä löysin. Kaivaiduin syvälle peittojen alle ja napsautin lukuvaloni päälle. Otin kirjan jonka olin saanut kirjastonhoitajalta ja jatkoin sen lukemista. Kirja oli niin mukaansatempaava, että joka kerta kun luin sitä menetin ajantajun ihan kokonaan. Kun olin jo nukahtaa, tajusin lukeneeni ainakin kaksi tuntia. Onneksi kirja oli todella paksu, sillä vaikken ollut päässyt 15 lukua pidemmälle se oli ehkä parhain kirja jota olin ikinä lukenut. Heräsin myöhään lauantaiaamuna ja päätin pitää kunnon hemmottelupäivän. Puin päälleni lökärit ja löysän valkoisen t-paidan jossa luki isoin mustin kirjaimin vanhan kouluni nimi. Laitoin hiukseni sattumanvaraiselle nutturalle ja menin kylpyhuoneeseen. Aloitin levittämällä persikkaisen kasvonaamion naamalleni ja lähdin sitten alakertaan valmistamaan aamupalaa. Isä oli jo töissä, sillä hänellähän oli harvoin vapaapäiviä. Eikä hänen töissään pidetty viikonloppuvapaita, niinkuin useissa muissa.
Jääkaapissa ei ollut juurikaan mitään, joten otin vain voileivän odotellessani että naamio olisi valmis. Kun olin pessyt sen pois, päätin lähteä käymään nopeasti kaupassa. Minua ei niinkään vaatteeni tai muutenkaan rennonrempseä luukkini kiinnostanut: Puinhan kuitenkin toppatakin päälleni. Kieltämättä lamborghini ja vanhat lökärit oli hauska yhdistelmä. Oli onneksi niin aikaista ettei liikkeellä ollut paljon ihmisiä. Ostin kärryntäydeltä ruokaa ja päätin samalla hyllyjen välissä seikkaillessani että kutsuisin Emilyn, Joshin ja Jeremyn leffailtaan. Nappasin kärryyn vielä sipsejä, popcornia ja limua ja painelin kassalle. Isä oli jättänyt keittiön sivupöydälle rahaa juuri tälläisiä tilanteita varten. Tai oikeastaan hän oli vihjannut minulle että voisin hoitaa kaupassakäynnin, kun kerta olin kotona.
Kotona levitin kasvoilleni vielä rauhoittavaa kasvovettä ja purin kauppakassit. Oma huoneeni oli jostain syystä päässyt taas kamalaan kuntoon, joten siivosin sen perusteellisesti. Päätin kaiken kukkuraksi myös imuroida, jos kerta kutsuin vieraita. Soitin Emilylle ja hän lupasi tulla Joshin kanssa kuudenmaissa. Jeremy sanoi tulevansa ennen seiskaa, koska hänen piti hoitaa vielä muutamia juttuja studiolla. Minulla oli vielä monta tuntia aikaa ennenkuin he tulisivat, joten päätin keittää teetä ja lukea kirjaani. Kirja oli samalla jännittävä, mutta myös romanttinen. Päähenkilöt olivat kekseliäitä ja kirjoitusmuoto mukaansatempaavaa. Aina kun luulit tietäväsi ratkaisun kaikkeen asiat menivät kokonaan uusiksi. En ollut varma kuinka kauan olin lukenut kirjaa, mutta tajusin olevani puolessä välissä. Olin lukenut yli 300 sivua. Pelästyin kuollakseni kun Emily koputti oveen. Hyppäsin ylös sohvalta ja menin avaamaan oven.
Emily otti jääkaapista cocista ja kaatoi sitä neljään pieneen lasiin. Josh auttoi minua laittamaan sipsit ja popcornit kulhoihin ja vei ne olohuoneeseen. "No mites teillä menee?" kysyin Emilyltä. "Ihan hyvin. Josh on alkanut hengailla aika paljon kavereidensa kanssa ja me nähään aika harvoin jos kouluu ei lasketa, mut ne hetket.. en vaihtais niitä mihinkään", Emily sanoi ja näin hänen katseestaan miten onnelliselta hän vaikutti. Yhtäkkiä minulle tuli kauhea ikävä Jeremyä. Onneksi hänen pitäisi tulla kohta.
Ei kestänyt kauaa kun kuulin Jeremyn ajavan pihaan. Ponkaisin ylös sohvalta, jonne olimme istahtaneet odotellessamme ja juoksin avaamaan oven. Jeremy halasi minua pitkään ja alkoi sitten riisua takkiaan. Istuimme kaikki sohvalle ja napsautin valot kiinni. Leffa - Rakkauskirjeitä Julialle - oli hyvä ja jokaisessa romanttisissa kohtauksissa Jeremy katsoi minua ja hymyili. Kun leffa loppui, Josh auttoi minua siivoamaan paikat. "Kiitos leffaillasta, meillä ainakin oli tosi kivaa!" Emily ilmoitti kun he olivat Joshin kanssa lähdössä. "Juu nähdään viimeistään maanantaina", sanoin ja halasin molempia. Kun suljin ulko-oven ja käännyin nähdäkseni Jeremyn hän olikin aivan takanani ja kahmaisi minut syliinsä. Ensin hän antoi suukon otsalleni ja sen jälkeen nenänpäähäni. Kävelimme käsikädessä ylös huoneeseeni. Sitten hän kaatoi minut sängylle ja suuteli minua pitkään...
Seuraavana aamuna heräsin siihen, että aurinko paistoi ikkunasta lämmittäen naamaani ja häikäisi minut kokonaan kun avasin silmäni. Käännyin toiselle kyljelleni. Jeremy makasi vieressäni selällään silmät auki katsellen kattoa, mutta huomasi minut ja kääntyi katsomaan minua. "Huomenta", hän sanoi unisella äänellään. "Huomenta", sanoin ja en voinut lopettaa hymyilemästä. Hän antoi minulle suukon ja kiersi kätensä ympärilleni. Olin niin onnellinen, etten voinut kuin vain olla siinä. Lähellä häntä. Makoilimme ainakin tunnin sängylläni ja päätin sitten tehdä meille aamupalaa. Menin alakertaan ja ensimmäiseksi huomasin että isä ei ollut kotona. Kohautin olkapäitäni ja astelin jääkaapille. Nostellessani ruokatarvikkeita pöydällä, kuulin kun kännykkäni alkoi soida. Se soi jossai alakerrassa vaikka ääni olikin vaimea. Seurasin ääntä ja huomasin puhelimen valon sohvalla olevan viltin alta. Katsoin puhelimen ruutua ja siinä oli tuntematon numero. "Hei Liljana äiti tässä", äidin hieman pelokas ääni kuului puhelimesta kun vastasin siihen. "Mikä hätänä?", kysyin heti. "Tarvitsen apuasi!" äiti kuiskasi puhelimeen ihan kuin ei olisi halunnut jonkun kuulevan puhettaan.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
lauantai 9. maaliskuuta 2013
17.
Avasin punertavan kirjekuoren ja luin tummanpunaisesta kutsukortista: "Teidät on kutsuttu Cohenien jokavuotisille pikkujouluille! Maanantai-iltana kello 19:00, meidän luonamme." Laskin kirjeen pöydälle hymy huulillani. Juoksin äkkiä yläkertaan ja läväytin vaatekaappini ovet auki. Olin pitkään säästänyt tummanpunaista mekkoa ja tiesin sen sopivan tilanteeseen mahtavasti. Nyt oli perjantai ja isä oli luvannut tulla kotiin aikasemmin. En jaksanut pahemmin laittautua, sillä olin nukkunut aika huonosti ja olin todella väsynyt.
Koulussa näin ensimmäisenä Adamin. Hänen kasvoiltaan paistoi ettei hänkään ollut nukkunut kovin hyvin. Kuljin hänen ohitseen kaapilleni ja hän katsoi minua nopeasti ennenkuin kääntyi ystäviensä suuntaan. Mitä jos me emme enää ikinä voisi olla edes ystäviä? Niin lyhyessä ajassa Adamista oli tullut minulle todella tärkeä. Mutta en yleensä jäänyt tuleen makaamaan, joten lähdin hymyillen kohti biologianluokkaa. Ovella Emily odotteli jo närkästyneenä. "Vihdoin sä tulit!" Emily huudahti ja halasi minua. "Joo, en meinannut päästä sängystä ylös", vastasin ja naurahdin. "Hei saitko säkin kutsun sinne Jeremyn pikkujouluihin?" Emily kysyi into huokuillen. "Joo, ihan mahtavaa! Mulla on sopivat vaatteetki", intoilin mukana.
Ruokatunnilla päätin mennä kirjastoon joka sijaitsi aivan koulun vieressä toisella puolella tietä. Etsin käsiini hyllyn jossa oli paljon rakkausroomaneja ja yritin löytää jonkun jota en olisi vielä lukenut. Silmääni pisti vihreä kantinen kirja, jonka nimi oli kirjoitettu upotetuin kultakirjaimin. "Romeo ja Julia" luin kannesta. Painoin kirjan takaisin hyllyyn ja jatkoin etsintöjä. "Ai moi", kuului herkkä ääni vierestäni. "Moi Amanda, mitä kuuluu?" vastasin hymyillen. "Hyvää! Oon saanu paljon uusia kavereita ja viihdyn täällä oikeestaan aika hyvin", Amanda vakuutteli iloisen näköisenä. "Hienoa!" sanoin ja naurahdin. "Mutta mä tästä meen, pakko saada jotain ruokaa", Amanda sanoi nopeasti ja vilkutti mennessään. Onneksi hän ei ollut joutunut ongelmiin Adrinan kanssa. Ainakaan vielä.
Minulla meni maku kirjojen etsimiseen sillä olin lukenut kaikki kirjat jotka vain löysin. Päätin käydä katsomassa vielä poistomyynti hyllyn, mutta siellä oli vain muutama tiedekirja. Pettyneenä turhasta reissusta päätin lähteä, mutta juuri kun olin lähtemässä kirjastonhoitaja huudahti: "Odotappas, mitäs pitäisit tästä?" Hän ojensi perääni viininpunaista kirjaa. Kirja näytti vanhalta ja en ollut nähnyt sitä aikaisemmin. "Olin laittamassa sitä poistohyllyyn, joten saat sen jos haluat", hän sanoi ja tarjosi kirjaa. "Kiitos, paljon se maksaa?" kysyin ja kääntelin vanhaa kirjaa käsissäni. "Ei mitään, vie vain mennessäsi ja jos ei tule luettua niin heitä vaikka roskiin tai myy kirpputorilla", nainen sanoi ja lähti hymyillen jatkamaan töitään.
Koulun jälkeen päätin mennä läheiseen kahvilaan lukemaan kirjaa jonka sain kirjastonhoitajalta. Kirja oli selvästi vanha, mutta se oli todella hyvässä kunnossa. Kirjan kannessa tosin ei lukenut kirjailijaa eikä nimeä. Kirjan päähenkilöksi paljastui ikäiseni tyttö ja luettuani muutaman luvun aloin huomata hänessä samoja piirteitä kuin minussa. Viideltä Emily soitti ja tajusin että minun piti kiirehtiä kotiin valmistautumaan. Kävin pikaisesti suihkussa ja kiharsin hiukseni. Olin onneni kukkuloilla, koska mekko istui päälleni täydellisesti. Pitkästä aikaa sain laittautua kunnolla ja näytin omasta mielestäni hyvältä.
Tuntia myöhemmin parkkeerasin mattamustan lamborghinini Cohenien pihaan ja astuimme isän kanssa ulos. Isällä oli päällään pikimusta puku ja valkoinen kauluspaita. Hän näytti nuoremmalta ja puku teki hänestä entistä komeamman. Isäni tarjosi minulle kättään ja kävelimme käsi kynkässä yhdessä ovelle. Cohenien talo oli koristeltu tummanpunaisin ja vihrein joulukoristein ja suuressa eteisessä komeili korkea kultaisin palloin ja nauhoin koristeltu joulukuusi. Sisällä oli lämmin ja iloinen tunnelma. Talo oli täynnä ihmisiä, mutta suurin osa heistä oli vanhempia ihmisiä. Löysin muutaman tutun kasvon koulustamme ja sitten silmäni osui kaukana vihreässä mekossa seisovaan tyttöön. Adrina. Olin kokonaan unohtanut miten hyvissä väleissä heidän perheensä olivat. Pudistin päätäni ja sanoin isälle etsiväni Emilyn ja Jeremyn. Isä meni innokkaana seurustelemaan muiden bisnesmiesten kanssa. Olin kokonaat unohtanut myös sen, että isäni tunsi lähes kaikki vieraat työnsä puolesta.
Löysin Emilyn ja yllätyksekseni myös Joshin olohuoneesta juttelemasta. "Hei", sanoin molemmille. "Moi, ihana mekko!" Emily sanoi ja katsoi tummanpunaista mekkoani ihaillen. "Ei itselläsikään ole hullumpi", sanoin ja halasimme. "Ja tämä taitaa olla eka kerta kun näen Joshilla puvun", naurahdin ja halasin myös Joshia. Rupattelimme niitä näitä ja kysäsin olisivatko he mahdollisesti sattuneet näkemään Jeremyä. Molemmat pudistivat päätään ja ehdottivat että kävisin katsomassa keittiöstä. Niin päätinkin tehdä. Paloin halusta nähdä Jeremyn sillä tiesin että hän näyttäisi hyvältä puvussa. Mutta en löytänyt häntä mistään. Jeremy ei ollut keittiössä, eikä hänen äitinsäkään ollut nähnyt häntä sen jälkeen kun ensimmäiset vieraat olivat saapuneet. Istahdin surkean näköisenä sohvalle ja tarjoilija pysähtyi eteeni tarjoten minulle lasin shampanjaa. Katsoin häntä ihmeissäni, sillä muille nuorille ei tarjoiltu alkoholijuomia. Tarjoilija vinkkasi minulle ja silmää ja ojensi lasin käteeni. Join shampanjan yhdellä kulauksella puolitäydestä lasista.
Herra Cohen kilisti lasiaan ja kutsui kaikki takkahuoneeseen. Takkahuone oli niin suuri, että hetken epäröin yhden takan lämmittävän sitä. Ihmiset kerääntyivät hiljalleen huoneeseen. Huoneen perälle oli rakennettu lava. Suljin silmäni ja toivoin ettei lavalle astuisi ketään Jaz laulajaa, sillä en tiesin rouva Cohenin rakastavan Jazzia. Kun avasin silmäni, näin jotain mitä en ollut odottanut. Lavalla seisoi Jeremy muiden bändin jäsenten kanssa. Astuin väkijoukosta edemmälle ja Jeremy huomasi minut. Hän väläytti minulle pienen hymyn ja sitten bändin jäsenet aloittivat soittamaan. Tunnistin ensimmäisen biisin. Hän oli laulanut sitä minulle aikaisemmin, mutta ei ollut silloin saanut biisiä valmiiksi. Ihmiset supattelivat toisilleen ja kehuivat bändiä. Viimeisenä Jeremy lauloi coverin lempibiisistäni I'll be your man. Silmäni kostuivat kun hän katsoi minuun kertosäkeen aikana. Naurahdin, koska minusta alkoi tuntua teini-ikäiseltä fanilta.
Viimeisten sointujen jälkeen Jeremy hyppäsi alas matalalta lavalta ja kaappasi minut syliinsä. Halasimme pitkään ja kuiskasin hänen korvaansa "En oo koskaan kuullut kenenkään laulavan yhtä hyvin". Jeremy hymyili ja suuteli minua. Kun myöhemmin menimme syömään muiden vieraiden kanssa, Jeremyn vanhemmat vaihtoivat pitkiä katseita Jeremyn kanssa. Ruoka oli niin hyvää että olisin voinut aina vain jatkaa syömistä, mutta halusin mahtua mekkooni. Vihdoin ja viimein saimme syötyä myös jälkiruuan ja Jeremyn isä kutsui kaikki miehet konjakkilasillisille yläkertaan. Isäni tuli nopeasti halaamaan minua ja ilmoitti menevänsä heidän mukaansa. Olin iloinen siitä, että isä osasi pitää hauskaa vaikka olikin lähes joka ilta töissä. Eikä hän näyttänyt surevan äidin lähtöä enään niin paljon. Oikeastaan hän näytti onnellisemmalta kuin aikoihin. Kun käännyin näin Jeremyn äidin kävelevän kohti. "Hei Liljana, tulisitko hetkeksi kanssani terassille?" hän sanoi ja viittoi suurien lasiovien luo.
Seisoimme terassilla ja kylmä ilma iskeytyi iholleni jopa takkini läpi. Toisaalta viileä ilma oli raikasta, koska sisällä alkoi olla tukahduttavan kuuma. "Oliki sinulla jotain mistä haluaisit puhua?" kysyin ja katsoin Charlottea huolestunut ilme kasvoillani. "Oli. Tahdon sinun tietävän että poikani on minulle tärkein asia maailmassa. Tiedän ettei sinulla ole kovin hyvä tausta seurustelusuhteissa ja haluan pojalleni vain parasta", Charlotte sanoi ja katsoi suoraan eteenpäin. "Kuka sinulle on kertonut jotain tuollaista?" kysyin ja astuin askeleen lähemmäs. "Adrina", Charlotte sanoi ja käänsi katseensa minuun.

![]() |
| Liljanan mekko |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)