17.

Avasin punertavan kirjekuoren ja luin tummanpunaisesta kutsukortista: "Teidät on kutsuttu Cohenien jokavuotisille pikkujouluille! Maanantai-iltana kello 19:00, meidän luonamme." Laskin kirjeen pöydälle hymy huulillani. Juoksin äkkiä yläkertaan ja läväytin vaatekaappini ovet auki. Olin pitkään säästänyt tummanpunaista mekkoa ja tiesin sen sopivan tilanteeseen mahtavasti. Nyt oli perjantai ja isä oli luvannut tulla kotiin aikasemmin. En jaksanut pahemmin laittautua, sillä olin nukkunut aika huonosti ja olin todella väsynyt.

 Koulussa näin ensimmäisenä Adamin. Hänen kasvoiltaan paistoi ettei hänkään ollut nukkunut kovin hyvin. Kuljin hänen ohitseen kaapilleni ja hän katsoi minua nopeasti ennenkuin kääntyi ystäviensä suuntaan. Mitä jos me emme enää ikinä voisi olla edes ystäviä? Niin lyhyessä ajassa Adamista oli tullut minulle todella tärkeä. Mutta en yleensä jäänyt tuleen makaamaan, joten lähdin hymyillen kohti biologianluokkaa. Ovella Emily odotteli jo närkästyneenä. "Vihdoin sä tulit!" Emily huudahti ja halasi minua. "Joo, en meinannut päästä sängystä ylös", vastasin ja naurahdin. "Hei saitko säkin kutsun sinne Jeremyn pikkujouluihin?" Emily kysyi into huokuillen. "Joo, ihan mahtavaa! Mulla on sopivat vaatteetki", intoilin mukana.

 Ruokatunnilla päätin mennä kirjastoon joka sijaitsi aivan koulun vieressä toisella puolella tietä. Etsin käsiini hyllyn jossa oli paljon rakkausroomaneja ja yritin löytää jonkun jota en olisi vielä lukenut. Silmääni pisti vihreä kantinen kirja, jonka nimi oli kirjoitettu upotetuin kultakirjaimin. "Romeo ja Julia" luin kannesta.  Painoin kirjan takaisin hyllyyn ja jatkoin etsintöjä. "Ai moi", kuului herkkä ääni vierestäni. "Moi Amanda, mitä kuuluu?" vastasin hymyillen. "Hyvää! Oon saanu paljon uusia kavereita ja viihdyn täällä oikeestaan aika hyvin", Amanda vakuutteli iloisen näköisenä. "Hienoa!" sanoin ja naurahdin. "Mutta mä tästä meen, pakko saada jotain ruokaa", Amanda sanoi nopeasti ja vilkutti mennessään. Onneksi hän ei ollut joutunut ongelmiin Adrinan kanssa. Ainakaan vielä.

 Minulla meni maku kirjojen etsimiseen sillä olin lukenut kaikki kirjat jotka vain löysin. Päätin käydä katsomassa vielä poistomyynti hyllyn, mutta siellä oli vain muutama tiedekirja. Pettyneenä turhasta reissusta päätin lähteä, mutta juuri kun olin lähtemässä kirjastonhoitaja huudahti: "Odotappas, mitäs pitäisit tästä?" Hän ojensi perääni viininpunaista kirjaa. Kirja näytti vanhalta ja en ollut nähnyt sitä aikaisemmin. "Olin laittamassa sitä poistohyllyyn, joten saat sen jos haluat", hän sanoi ja tarjosi kirjaa. "Kiitos, paljon se maksaa?" kysyin ja kääntelin vanhaa kirjaa käsissäni. "Ei mitään, vie vain mennessäsi ja jos ei tule luettua niin heitä vaikka roskiin tai myy kirpputorilla", nainen sanoi ja lähti hymyillen jatkamaan töitään.

 Koulun jälkeen päätin mennä läheiseen kahvilaan lukemaan kirjaa jonka sain kirjastonhoitajalta. Kirja oli selvästi vanha, mutta se oli todella hyvässä kunnossa. Kirjan kannessa tosin ei lukenut kirjailijaa eikä nimeä. Kirjan päähenkilöksi paljastui ikäiseni tyttö ja luettuani muutaman luvun aloin huomata hänessä samoja piirteitä kuin minussa. Viideltä Emily soitti ja tajusin että minun piti kiirehtiä kotiin valmistautumaan. Kävin pikaisesti suihkussa ja kiharsin hiukseni. Olin onneni kukkuloilla, koska mekko istui päälleni täydellisesti. Pitkästä aikaa sain laittautua kunnolla ja näytin omasta mielestäni hyvältä.

 Tuntia myöhemmin parkkeerasin mattamustan lamborghinini Cohenien pihaan ja astuimme isän kanssa ulos. Isällä oli päällään pikimusta puku ja valkoinen kauluspaita. Hän näytti nuoremmalta ja puku teki hänestä entistä komeamman. Isäni tarjosi minulle kättään ja kävelimme käsi kynkässä yhdessä ovelle. Cohenien talo oli koristeltu tummanpunaisin ja vihrein joulukoristein ja suuressa eteisessä komeili korkea kultaisin palloin ja nauhoin koristeltu joulukuusi. Sisällä oli lämmin ja iloinen tunnelma. Talo oli täynnä ihmisiä, mutta suurin osa heistä oli vanhempia ihmisiä. Löysin muutaman tutun kasvon koulustamme ja sitten silmäni osui kaukana vihreässä mekossa seisovaan tyttöön. Adrina. Olin kokonaan unohtanut miten hyvissä väleissä heidän perheensä olivat. Pudistin päätäni ja sanoin isälle etsiväni Emilyn ja Jeremyn. Isä meni innokkaana seurustelemaan muiden bisnesmiesten kanssa. Olin kokonaat unohtanut myös sen, että isäni tunsi lähes kaikki vieraat työnsä puolesta.

 Löysin Emilyn ja yllätyksekseni myös Joshin olohuoneesta juttelemasta. "Hei", sanoin molemmille. "Moi, ihana mekko!" Emily sanoi ja katsoi tummanpunaista mekkoani ihaillen. "Ei itselläsikään ole hullumpi", sanoin ja halasimme. "Ja tämä taitaa olla eka kerta kun näen Joshilla puvun", naurahdin ja halasin myös Joshia. Rupattelimme niitä näitä ja kysäsin olisivatko he mahdollisesti sattuneet näkemään Jeremyä. Molemmat pudistivat päätään ja ehdottivat että kävisin katsomassa keittiöstä. Niin päätinkin tehdä. Paloin halusta nähdä Jeremyn sillä tiesin että hän näyttäisi hyvältä puvussa. Mutta en löytänyt häntä mistään. Jeremy ei ollut keittiössä, eikä hänen äitinsäkään ollut nähnyt häntä sen jälkeen kun ensimmäiset vieraat olivat saapuneet. Istahdin surkean näköisenä sohvalle ja tarjoilija pysähtyi eteeni tarjoten minulle lasin shampanjaa. Katsoin häntä ihmeissäni, sillä muille nuorille ei tarjoiltu alkoholijuomia. Tarjoilija vinkkasi minulle ja silmää ja ojensi lasin käteeni. Join shampanjan yhdellä kulauksella puolitäydestä lasista.

 Herra Cohen kilisti lasiaan ja kutsui kaikki takkahuoneeseen. Takkahuone oli niin suuri, että hetken epäröin yhden takan lämmittävän sitä. Ihmiset kerääntyivät hiljalleen huoneeseen. Huoneen perälle oli rakennettu lava. Suljin silmäni ja toivoin ettei lavalle astuisi ketään Jaz laulajaa, sillä en tiesin rouva Cohenin rakastavan Jazzia. Kun avasin silmäni, näin jotain mitä en ollut odottanut. Lavalla seisoi Jeremy muiden bändin jäsenten kanssa. Astuin väkijoukosta edemmälle ja Jeremy huomasi minut. Hän väläytti minulle pienen hymyn ja sitten bändin jäsenet aloittivat soittamaan. Tunnistin ensimmäisen biisin. Hän oli laulanut sitä minulle aikaisemmin, mutta ei ollut silloin saanut biisiä valmiiksi. Ihmiset supattelivat toisilleen ja kehuivat bändiä. Viimeisenä Jeremy lauloi coverin lempibiisistäni I'll be your man. Silmäni kostuivat kun hän katsoi minuun kertosäkeen aikana. Naurahdin, koska minusta alkoi tuntua teini-ikäiseltä fanilta.

 Viimeisten sointujen jälkeen Jeremy hyppäsi alas matalalta lavalta ja kaappasi minut syliinsä. Halasimme pitkään ja kuiskasin hänen korvaansa "En oo koskaan kuullut kenenkään laulavan yhtä hyvin". Jeremy hymyili ja suuteli minua. Kun myöhemmin menimme syömään muiden vieraiden kanssa, Jeremyn vanhemmat vaihtoivat pitkiä katseita Jeremyn kanssa. Ruoka oli niin hyvää että olisin voinut aina vain jatkaa syömistä, mutta halusin mahtua mekkooni. Vihdoin ja viimein saimme syötyä myös jälkiruuan ja Jeremyn isä kutsui kaikki miehet konjakkilasillisille yläkertaan. Isäni tuli nopeasti halaamaan minua ja ilmoitti menevänsä heidän mukaansa. Olin iloinen siitä, että isä osasi pitää hauskaa vaikka olikin lähes joka ilta töissä. Eikä hän näyttänyt surevan äidin lähtöä enään niin paljon. Oikeastaan hän näytti onnellisemmalta kuin aikoihin. Kun käännyin näin Jeremyn äidin kävelevän kohti. "Hei Liljana, tulisitko hetkeksi kanssani terassille?" hän sanoi ja viittoi suurien lasiovien luo.

 Seisoimme terassilla ja kylmä ilma iskeytyi iholleni jopa takkini läpi. Toisaalta viileä ilma oli raikasta, koska sisällä alkoi olla tukahduttavan kuuma. "Oliki sinulla jotain mistä haluaisit puhua?" kysyin ja katsoin Charlottea huolestunut ilme kasvoillani. "Oli. Tahdon sinun tietävän että poikani on minulle tärkein asia maailmassa. Tiedän ettei sinulla ole kovin hyvä tausta seurustelusuhteissa ja haluan pojalleni vain parasta", Charlotte sanoi ja katsoi suoraan eteenpäin. "Kuka sinulle on kertonut jotain tuollaista?" kysyin ja astuin askeleen lähemmäs. "Adrina", Charlotte sanoi ja käänsi katseensa minuun.

Liljanan mekko