20.

Oon tosi pahoillani, mutten enää kirjota tätä tarinaa :( Vuoden oon tän parissa "ahertanu" mutta nyt alkaa olla mun inspiraatio niin kadoksissa ettei tästä vaan tuu mitään! Jäi aika jännään kohtaan tää mut oon hyvin pahoillani :( Kiitos kaikille ihanista ja kannustavista kommenteista ja ennenkaikkee siitä et jaksoitte lukea!! Kiitos ja kumarrus ♥

-Riia

19.

"Äiti missä sinä olet? Mitä on tapahtunut?" aloin itsekin kuulostaa hätääntyneeltä. "Olen aivan kaupungin ulkopuolella itäänpäin. Kun ajat ulos kaupungista näet ison kyltin jossa lukee Stonebridgen maatila. Aja sinne ja nopeasti" äiti sanoi niin hiljaa etten ollut varma kuulinko kaiken. "Olen siellä 10 minuutissa", huohotin. "Hyvä... Liljana mitä ikinä tapahtuukin minä rakastan sinua", äiti sanoi ja sulki puhelimen. En tiennyt yhtään mitä oli meneillään, eikä minulla ollut aikaa jäädä miettimään. Jeremy saisi nyt odottaa ja samoin aamupala. Nappasin toppatakkini naulasta ja laitoin lenkkarit jalkaani. Kun olin juossut pää kolmantenajalkana autolleni vedin syvään henkeä ja katsoin ikkunaani. Sitten riuhtaisin oven auki ja kaasutin pois pihasta. Tiesin että vähintään nyt Jeremy tietäisi mitä tapahtui ja yrittäisi varmaan soittaa. En voinut sulkea puhelintani jos äiti vaikka soittaisi uudestaan. Kaivoin puhelimen taskustani ja laitoin syliini, jotta näkisin kuka soittaa. Juuri kaupungin rajalla puhelin alkoi soida. Jeremy. Minä arvasin! Annoin puhelimen soida typerällä soittoäänellä niin kauan kunnes se loppui.

 2 Kilometriä kaupungin ulkopuolella oli suuri kyltti, "Stonebridgen maatila". Käännyin ja kiihdytin suoralla hiekkatiellä. Ehkä autoani ei ollut tehty juuri tätä tarkoitusta varten, mutta laitoin kaiken uskoni siihen. Kun olin maatalon pihalla en tiennyt mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi. Näin ladon ja pienen maatalon. Ladon ovi oli raollaan, joten päätin mennä katsomaan mitä siellä oli. Ladossa oli yllättävän pimeää. Koitin olla pitämättä ääntä, mutta tietysti ovi narahti. "Äiti", kuiskasin. Kukaan ei vastannut joten kävelin sisään. Ladon perällä oli heinäkasa ja toisella seinämällä työkaluja. Keskellä latoa oli tuoli. Katonrajassa olevasta ikkunasta tuli valoa ja se osui suoraan tuoliin.

  "Löysit perille", vieras ääni kuului takaani. Käännyin välittömästi ympäri, mutta en nähnyt tulijan kasvoja. Hän käveli hitain askelin kohti ja kun valon säde osui hänen kasvoilleen tunnistin hänet samantien. Ryan. Jeremyn kuollut ystävä. "Ryan?" kysyin kauhuissani. "Minähän se", Ryan sanoi ja hymyili. "En ymmärrä yhtään. Sinähän olit kuollut?" sanoin hieman hämilläni. "En minä koskaan ole ollut kuollut. Annoin muiden vaan ymmärtää niin", Ryan sanoi ja seisoi jo aivan vieressäni. Kädessäni ollut puhelin tippui heinäkasaan. "Mi-mitä sinä haluat", kysyin peloissani. "Liljana. Minä olen sinun puolellasi", Ryankin näytti hämmentyneeltä. "Mitä", sanoin ja ilmeeni kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Tämän on pakko olla jokin huono vitsi. "Haluatko että kerron sinulle jotain mitä oletan että sinä et tiedä?" Ryan kysyi ja kehotti minua istumaan. Istuin alas hieman vastahakoisesti. "Äiti soitti minulle 3 viikkoa sitten ja sanoi selvittäneensä muutamia asioita kotikaupungissasi. Ystäväsii joka kuoli, Juliet, hänen kuolemansa kiinnosti äitiäsi todella paljon. Julietin äiti oli soittanut äidillesi ja kysyi jos tämä voisi auttaa häntä. Et tainnut tietää, että äitisi oli nuoruudessaan todella taitava salapoliisi", Ryan piti tauon ja katsoi minua kysyvästi. "E-en tiennyt", sanoin ja yritin saada kaiken tämän mahtumaan päähäni.

  "Joka tapauksessa, äitisi sai selville muutaman kamalan asian ja on nyt pulassa sen takia", Ryan sanoi ja näytti minulle valokuvaa jonka kaivoi taskustaan. "Entinen opettajani Herra Brown", sanoin ääni vapisten. "Julietin isäpuoli oli palkannut Herra Brownin tappamaan Julietin ja äitisi sai tämän selville. Kun Julietin isäpuoli sai tietää jääneensä kiinni hän kidnappasi Julietin äidin ja soitti äidillesi. Jos äitisi ei tulisi Julietin äidin tilalle he molemmat kuolisivat. Äitisi pelkäsi myös sinun puolestasi. Äitisi soitti minulle, koska sai tietää että kukaan ei uskoisi minun ja sinun koskaan nähneen. Hänen salapoliisitaitojensa avuilla hän selvitti myös minun olevan hengissä", Ryan sanoi ja veti syvään henkeä. "Pähkinän kuoressa; Äitisi on Julietin isäpuolen hallussa ja hän tarvitsee apuamme", Ryan sanoi ja kehotti minua nousemaan. "Olen valmis tekemään ihan mitä vain", sanoin ja nousin ylös.

  Lähdimme autolleni, kun Ryan oli ensin kertonut mihin olimme menossa ja mikä oli suunnitelma. Ajoimme 170 kilometriä itään. Entiseen kotikaupunkiini johon en koskaan uskonut palaavani. Tunsin paikan kuin oman perheeni.. tai ehkä se oli väärin sanottu. En tuntenut omaa perhettäni enään ollenkaan.

18.

Katsoin rouva Cohenia suu auki. "Adrina on kertonut minulle paljon sinusta", hän sanoi ja kääntyi nojaamaan selkä kaidetta vasten. "Vau. En tosiaan olisi uskonut hänestä", sanoin ja katsoin sisälle päätäni pudistellen. "Rouva Cohen.. kai tiedät ettei kaikki mitä Adrina on kertonut ole totta", sanoin ja katsoin häntä syvälle silmiin. "Mitä tarkoitat?" Charlotte kysyi ja katsoi minua kysyvästi. Hän haroi lyhyehkön hiussuortuvan silmiltään korvansa taakse ja otti kulauksen shampanjalasistaan. "Sen jälkeen kun muutimme tänne olen seurustellut yhden ja vain yhden pojan kanssa. Hänen nimensä oli Josh ja hän opiskeli aikasemmin siellä yksityisessä poikakoulussa joka lopetettiin. Myönnän ettei hän ehkä ollut parasta mahdollista poikaystävä materiaalia, mutta ei kukaan meistä ole täydellinen", sanoin ja kiedoin takkiani tiukemmalle. "Hieman eri tarina tosiaan kuin Adrinan suusta", Charlotte sanoi hieman hämmentyneenä. "Mutta se on totta", kuului ääni oven suunnalta. Jeremy seisoi ovella ja katsoi meitä molempia. "En tiedä mitä Adrina on sanonut sinulle, mutta Liljana on ainakin parempi kuin hän. Hyväsydäminen ja tosiystävä. Mikä parasta, maailman ihanin tyttöystävä", Jeremy sanoi ja tuli vierelleni lämmittäen minua.

 Myöhemmin olimme lähdössä ja rouva Cohen veti minut sivumalle. "Anteeksi vielä kaikesta, en tiennyt etten voisi luottaa Adrinaan", hän sanoi ja näytti surkealta. "Ei se mitään. Tiedän että on helppo uskoa jotain jonka on tuntenut vuosia", sanoin ja mieleeni palasi Juliet. Tunsin kyyneleen muodostuvan silmäkulmaani, joten käännyin lähteäkseni. Halasin Jeremyä hyvästiksi ja kävelimme isän kanssa autolle. Ulkona oli ihan liian kylmä. Kun istuimme autossa, isä katsoi minua hymyillen. "No miten meni?" hän kysyi ja hieroi olkapäätäni. "Hyvin"; vakuutin ja hymyilin takaisin isälleni.

 Kotona sanoin hyvät yöt isälle ja menin omaan huoneeseeni. Riisuin mekkoni ja laitoin sen tuolin selkänojalle odottamaan. Otin pitkän kuuman suihkun ja puin ylleni pehmeimmän pyjaman minkä löysin. Kaivaiduin syvälle peittojen alle ja napsautin lukuvaloni päälle. Otin kirjan jonka olin saanut kirjastonhoitajalta ja jatkoin sen lukemista. Kirja oli niin mukaansatempaava, että joka kerta kun luin sitä menetin ajantajun ihan kokonaan. Kun olin jo nukahtaa, tajusin lukeneeni ainakin kaksi tuntia. Onneksi kirja oli todella paksu, sillä vaikken ollut päässyt 15 lukua pidemmälle se oli ehkä parhain kirja jota olin ikinä lukenut. Heräsin myöhään lauantaiaamuna ja päätin pitää kunnon hemmottelupäivän. Puin päälleni lökärit ja  löysän valkoisen t-paidan jossa luki isoin mustin kirjaimin vanhan kouluni nimi. Laitoin hiukseni sattumanvaraiselle nutturalle ja menin kylpyhuoneeseen. Aloitin levittämällä persikkaisen kasvonaamion naamalleni ja lähdin sitten alakertaan valmistamaan aamupalaa. Isä oli jo töissä, sillä hänellähän oli harvoin vapaapäiviä. Eikä hänen töissään pidetty viikonloppuvapaita, niinkuin useissa muissa.

 Jääkaapissa ei ollut juurikaan mitään, joten otin vain voileivän odotellessani että naamio olisi valmis. Kun olin pessyt sen pois, päätin lähteä käymään nopeasti kaupassa. Minua ei niinkään vaatteeni tai muutenkaan rennonrempseä luukkini kiinnostanut: Puinhan kuitenkin toppatakin päälleni. Kieltämättä lamborghini ja vanhat lökärit oli hauska yhdistelmä. Oli onneksi niin aikaista ettei liikkeellä ollut paljon ihmisiä. Ostin kärryntäydeltä ruokaa ja päätin samalla hyllyjen välissä seikkaillessani että kutsuisin Emilyn, Joshin ja Jeremyn leffailtaan. Nappasin kärryyn vielä sipsejä, popcornia ja limua ja painelin kassalle. Isä oli jättänyt keittiön sivupöydälle rahaa juuri tälläisiä tilanteita varten. Tai oikeastaan hän oli vihjannut minulle että voisin hoitaa kaupassakäynnin, kun kerta olin kotona.

 Kotona levitin kasvoilleni vielä rauhoittavaa kasvovettä ja purin kauppakassit. Oma huoneeni oli jostain syystä päässyt taas kamalaan kuntoon, joten siivosin sen perusteellisesti. Päätin kaiken kukkuraksi myös imuroida, jos kerta kutsuin vieraita. Soitin Emilylle ja hän lupasi tulla Joshin kanssa kuudenmaissa. Jeremy sanoi tulevansa ennen seiskaa, koska hänen piti hoitaa vielä muutamia juttuja studiolla. Minulla oli vielä monta tuntia aikaa ennenkuin he tulisivat, joten päätin keittää teetä ja lukea kirjaani. Kirja oli samalla jännittävä, mutta myös romanttinen. Päähenkilöt olivat kekseliäitä ja kirjoitusmuoto mukaansatempaavaa. Aina kun luulit tietäväsi ratkaisun kaikkeen asiat menivät kokonaan uusiksi. En ollut varma kuinka kauan olin lukenut kirjaa, mutta tajusin olevani puolessä välissä. Olin lukenut yli 300 sivua. Pelästyin kuollakseni kun Emily koputti oveen. Hyppäsin ylös sohvalta ja menin avaamaan oven.

 Emily otti jääkaapista cocista ja kaatoi sitä neljään pieneen lasiin. Josh auttoi minua laittamaan sipsit ja popcornit kulhoihin ja vei ne olohuoneeseen. "No mites teillä menee?" kysyin Emilyltä. "Ihan hyvin. Josh on alkanut hengailla aika paljon kavereidensa kanssa ja me nähään aika harvoin jos kouluu ei lasketa, mut ne hetket.. en vaihtais niitä mihinkään", Emily sanoi ja näin hänen katseestaan miten onnelliselta hän vaikutti. Yhtäkkiä minulle tuli kauhea ikävä Jeremyä. Onneksi hänen pitäisi tulla kohta.

 Ei kestänyt kauaa kun kuulin Jeremyn ajavan pihaan. Ponkaisin ylös sohvalta, jonne olimme istahtaneet odotellessamme ja juoksin avaamaan oven. Jeremy halasi minua pitkään ja alkoi sitten riisua takkiaan. Istuimme kaikki sohvalle ja napsautin valot kiinni. Leffa - Rakkauskirjeitä Julialle - oli hyvä ja jokaisessa romanttisissa kohtauksissa Jeremy katsoi minua ja hymyili. Kun leffa loppui, Josh auttoi minua siivoamaan paikat. "Kiitos leffaillasta, meillä ainakin oli tosi kivaa!" Emily ilmoitti kun he olivat Joshin kanssa lähdössä. "Juu nähdään viimeistään maanantaina", sanoin ja halasin molempia. Kun suljin ulko-oven ja käännyin nähdäkseni Jeremyn hän olikin aivan takanani ja kahmaisi minut syliinsä. Ensin hän antoi suukon otsalleni ja sen jälkeen nenänpäähäni. Kävelimme käsikädessä ylös huoneeseeni. Sitten hän kaatoi minut sängylle ja suuteli minua pitkään...

 Seuraavana aamuna heräsin siihen, että aurinko paistoi ikkunasta lämmittäen naamaani ja häikäisi minut kokonaan kun avasin silmäni. Käännyin toiselle kyljelleni. Jeremy makasi vieressäni selällään silmät auki katsellen kattoa, mutta huomasi minut ja kääntyi katsomaan minua. "Huomenta", hän sanoi unisella äänellään. "Huomenta", sanoin ja en voinut lopettaa hymyilemästä. Hän antoi minulle suukon ja kiersi kätensä ympärilleni. Olin niin onnellinen, etten voinut kuin vain olla siinä. Lähellä häntä. Makoilimme ainakin tunnin sängylläni ja päätin sitten tehdä meille aamupalaa. Menin alakertaan ja ensimmäiseksi huomasin että isä ei ollut kotona. Kohautin olkapäitäni ja astelin jääkaapille. Nostellessani ruokatarvikkeita pöydällä, kuulin kun kännykkäni alkoi soida. Se soi jossai alakerrassa vaikka ääni olikin vaimea. Seurasin ääntä ja huomasin puhelimen valon sohvalla olevan viltin alta. Katsoin puhelimen ruutua ja siinä oli tuntematon numero. "Hei Liljana äiti tässä", äidin hieman pelokas ääni kuului puhelimesta kun vastasin siihen. "Mikä hätänä?", kysyin heti. "Tarvitsen apuasi!" äiti kuiskasi puhelimeen ihan kuin ei olisi halunnut jonkun kuulevan puhettaan.

17.

Avasin punertavan kirjekuoren ja luin tummanpunaisesta kutsukortista: "Teidät on kutsuttu Cohenien jokavuotisille pikkujouluille! Maanantai-iltana kello 19:00, meidän luonamme." Laskin kirjeen pöydälle hymy huulillani. Juoksin äkkiä yläkertaan ja läväytin vaatekaappini ovet auki. Olin pitkään säästänyt tummanpunaista mekkoa ja tiesin sen sopivan tilanteeseen mahtavasti. Nyt oli perjantai ja isä oli luvannut tulla kotiin aikasemmin. En jaksanut pahemmin laittautua, sillä olin nukkunut aika huonosti ja olin todella väsynyt.

 Koulussa näin ensimmäisenä Adamin. Hänen kasvoiltaan paistoi ettei hänkään ollut nukkunut kovin hyvin. Kuljin hänen ohitseen kaapilleni ja hän katsoi minua nopeasti ennenkuin kääntyi ystäviensä suuntaan. Mitä jos me emme enää ikinä voisi olla edes ystäviä? Niin lyhyessä ajassa Adamista oli tullut minulle todella tärkeä. Mutta en yleensä jäänyt tuleen makaamaan, joten lähdin hymyillen kohti biologianluokkaa. Ovella Emily odotteli jo närkästyneenä. "Vihdoin sä tulit!" Emily huudahti ja halasi minua. "Joo, en meinannut päästä sängystä ylös", vastasin ja naurahdin. "Hei saitko säkin kutsun sinne Jeremyn pikkujouluihin?" Emily kysyi into huokuillen. "Joo, ihan mahtavaa! Mulla on sopivat vaatteetki", intoilin mukana.

 Ruokatunnilla päätin mennä kirjastoon joka sijaitsi aivan koulun vieressä toisella puolella tietä. Etsin käsiini hyllyn jossa oli paljon rakkausroomaneja ja yritin löytää jonkun jota en olisi vielä lukenut. Silmääni pisti vihreä kantinen kirja, jonka nimi oli kirjoitettu upotetuin kultakirjaimin. "Romeo ja Julia" luin kannesta.  Painoin kirjan takaisin hyllyyn ja jatkoin etsintöjä. "Ai moi", kuului herkkä ääni vierestäni. "Moi Amanda, mitä kuuluu?" vastasin hymyillen. "Hyvää! Oon saanu paljon uusia kavereita ja viihdyn täällä oikeestaan aika hyvin", Amanda vakuutteli iloisen näköisenä. "Hienoa!" sanoin ja naurahdin. "Mutta mä tästä meen, pakko saada jotain ruokaa", Amanda sanoi nopeasti ja vilkutti mennessään. Onneksi hän ei ollut joutunut ongelmiin Adrinan kanssa. Ainakaan vielä.

 Minulla meni maku kirjojen etsimiseen sillä olin lukenut kaikki kirjat jotka vain löysin. Päätin käydä katsomassa vielä poistomyynti hyllyn, mutta siellä oli vain muutama tiedekirja. Pettyneenä turhasta reissusta päätin lähteä, mutta juuri kun olin lähtemässä kirjastonhoitaja huudahti: "Odotappas, mitäs pitäisit tästä?" Hän ojensi perääni viininpunaista kirjaa. Kirja näytti vanhalta ja en ollut nähnyt sitä aikaisemmin. "Olin laittamassa sitä poistohyllyyn, joten saat sen jos haluat", hän sanoi ja tarjosi kirjaa. "Kiitos, paljon se maksaa?" kysyin ja kääntelin vanhaa kirjaa käsissäni. "Ei mitään, vie vain mennessäsi ja jos ei tule luettua niin heitä vaikka roskiin tai myy kirpputorilla", nainen sanoi ja lähti hymyillen jatkamaan töitään.

 Koulun jälkeen päätin mennä läheiseen kahvilaan lukemaan kirjaa jonka sain kirjastonhoitajalta. Kirja oli selvästi vanha, mutta se oli todella hyvässä kunnossa. Kirjan kannessa tosin ei lukenut kirjailijaa eikä nimeä. Kirjan päähenkilöksi paljastui ikäiseni tyttö ja luettuani muutaman luvun aloin huomata hänessä samoja piirteitä kuin minussa. Viideltä Emily soitti ja tajusin että minun piti kiirehtiä kotiin valmistautumaan. Kävin pikaisesti suihkussa ja kiharsin hiukseni. Olin onneni kukkuloilla, koska mekko istui päälleni täydellisesti. Pitkästä aikaa sain laittautua kunnolla ja näytin omasta mielestäni hyvältä.

 Tuntia myöhemmin parkkeerasin mattamustan lamborghinini Cohenien pihaan ja astuimme isän kanssa ulos. Isällä oli päällään pikimusta puku ja valkoinen kauluspaita. Hän näytti nuoremmalta ja puku teki hänestä entistä komeamman. Isäni tarjosi minulle kättään ja kävelimme käsi kynkässä yhdessä ovelle. Cohenien talo oli koristeltu tummanpunaisin ja vihrein joulukoristein ja suuressa eteisessä komeili korkea kultaisin palloin ja nauhoin koristeltu joulukuusi. Sisällä oli lämmin ja iloinen tunnelma. Talo oli täynnä ihmisiä, mutta suurin osa heistä oli vanhempia ihmisiä. Löysin muutaman tutun kasvon koulustamme ja sitten silmäni osui kaukana vihreässä mekossa seisovaan tyttöön. Adrina. Olin kokonaan unohtanut miten hyvissä väleissä heidän perheensä olivat. Pudistin päätäni ja sanoin isälle etsiväni Emilyn ja Jeremyn. Isä meni innokkaana seurustelemaan muiden bisnesmiesten kanssa. Olin kokonaat unohtanut myös sen, että isäni tunsi lähes kaikki vieraat työnsä puolesta.

 Löysin Emilyn ja yllätyksekseni myös Joshin olohuoneesta juttelemasta. "Hei", sanoin molemmille. "Moi, ihana mekko!" Emily sanoi ja katsoi tummanpunaista mekkoani ihaillen. "Ei itselläsikään ole hullumpi", sanoin ja halasimme. "Ja tämä taitaa olla eka kerta kun näen Joshilla puvun", naurahdin ja halasin myös Joshia. Rupattelimme niitä näitä ja kysäsin olisivatko he mahdollisesti sattuneet näkemään Jeremyä. Molemmat pudistivat päätään ja ehdottivat että kävisin katsomassa keittiöstä. Niin päätinkin tehdä. Paloin halusta nähdä Jeremyn sillä tiesin että hän näyttäisi hyvältä puvussa. Mutta en löytänyt häntä mistään. Jeremy ei ollut keittiössä, eikä hänen äitinsäkään ollut nähnyt häntä sen jälkeen kun ensimmäiset vieraat olivat saapuneet. Istahdin surkean näköisenä sohvalle ja tarjoilija pysähtyi eteeni tarjoten minulle lasin shampanjaa. Katsoin häntä ihmeissäni, sillä muille nuorille ei tarjoiltu alkoholijuomia. Tarjoilija vinkkasi minulle ja silmää ja ojensi lasin käteeni. Join shampanjan yhdellä kulauksella puolitäydestä lasista.

 Herra Cohen kilisti lasiaan ja kutsui kaikki takkahuoneeseen. Takkahuone oli niin suuri, että hetken epäröin yhden takan lämmittävän sitä. Ihmiset kerääntyivät hiljalleen huoneeseen. Huoneen perälle oli rakennettu lava. Suljin silmäni ja toivoin ettei lavalle astuisi ketään Jaz laulajaa, sillä en tiesin rouva Cohenin rakastavan Jazzia. Kun avasin silmäni, näin jotain mitä en ollut odottanut. Lavalla seisoi Jeremy muiden bändin jäsenten kanssa. Astuin väkijoukosta edemmälle ja Jeremy huomasi minut. Hän väläytti minulle pienen hymyn ja sitten bändin jäsenet aloittivat soittamaan. Tunnistin ensimmäisen biisin. Hän oli laulanut sitä minulle aikaisemmin, mutta ei ollut silloin saanut biisiä valmiiksi. Ihmiset supattelivat toisilleen ja kehuivat bändiä. Viimeisenä Jeremy lauloi coverin lempibiisistäni I'll be your man. Silmäni kostuivat kun hän katsoi minuun kertosäkeen aikana. Naurahdin, koska minusta alkoi tuntua teini-ikäiseltä fanilta.

 Viimeisten sointujen jälkeen Jeremy hyppäsi alas matalalta lavalta ja kaappasi minut syliinsä. Halasimme pitkään ja kuiskasin hänen korvaansa "En oo koskaan kuullut kenenkään laulavan yhtä hyvin". Jeremy hymyili ja suuteli minua. Kun myöhemmin menimme syömään muiden vieraiden kanssa, Jeremyn vanhemmat vaihtoivat pitkiä katseita Jeremyn kanssa. Ruoka oli niin hyvää että olisin voinut aina vain jatkaa syömistä, mutta halusin mahtua mekkooni. Vihdoin ja viimein saimme syötyä myös jälkiruuan ja Jeremyn isä kutsui kaikki miehet konjakkilasillisille yläkertaan. Isäni tuli nopeasti halaamaan minua ja ilmoitti menevänsä heidän mukaansa. Olin iloinen siitä, että isä osasi pitää hauskaa vaikka olikin lähes joka ilta töissä. Eikä hän näyttänyt surevan äidin lähtöä enään niin paljon. Oikeastaan hän näytti onnellisemmalta kuin aikoihin. Kun käännyin näin Jeremyn äidin kävelevän kohti. "Hei Liljana, tulisitko hetkeksi kanssani terassille?" hän sanoi ja viittoi suurien lasiovien luo.

 Seisoimme terassilla ja kylmä ilma iskeytyi iholleni jopa takkini läpi. Toisaalta viileä ilma oli raikasta, koska sisällä alkoi olla tukahduttavan kuuma. "Oliki sinulla jotain mistä haluaisit puhua?" kysyin ja katsoin Charlottea huolestunut ilme kasvoillani. "Oli. Tahdon sinun tietävän että poikani on minulle tärkein asia maailmassa. Tiedän ettei sinulla ole kovin hyvä tausta seurustelusuhteissa ja haluan pojalleni vain parasta", Charlotte sanoi ja katsoi suoraan eteenpäin. "Kuka sinulle on kertonut jotain tuollaista?" kysyin ja astuin askeleen lähemmäs. "Adrina", Charlotte sanoi ja käänsi katseensa minuun.

Liljanan mekko

!!!!!!!!!

Oon tosi pahoillani ku oon lupaillu kaikille et joo kirjotan luvun ja en oo tosiaankaan saanu mitään aikaseks. Tää jää nyt hetkeks tauolle, mutta en aijo kummiskaan lopettaa!! Joten pysykää mukana myös kaikki anot, koska mä palaan vielä! Ja kun palaan niin mul on ehdottomasti maailman parhaat juonenkäänteet ja ehkä tän tarinan "juoni" alkaa avautuu teillekki sit vähä enemmän eikä se oo vaan mun mielessä haha! :)

16.

Tajusin vasta myöhään yöllä, että minun piti soittaa äidilleni. Kaivoin kännykän laukustani ja valitsin numeron. En kuitenkaan pystynyt painamaan vihreää näppäintä. Puhelimeni näyttölukitus meni päälle ja avasin sen useita kertoja uudelleen ja uudelleen. Sitten puolivahingossa painoin nappia. Puhelin piippasi monta kertaa ja juuri kun olin luovuttamassa, äiti vastasi. "Hei rakas", äiti sanoi lempeällä äänellään. "Äiti?" huokaisin helpotuksesta. "Minä täällä, mitä kuuluu?" äiti kysyi ihan kuin olisi ollut vain muutaman päivän lomalla. "Ihan hyvää, oon ollu kauheen huolissani!" melkein huudahdin. "Älä turhaan. Mulla on kaikki hyvin ja lupaan kirjottaa aina kun vaan millään kerkeen. Mutta muista, et saa kertoa isällesi tästä!" äiti vaihtoi äänensävyään. "Lupaan sen, kunhan juttellaan taas pian!" sanoin ja tunsin oloni niin helpottuneeksi. "Tottakai, mutta nyt mun pitää mennä!" äiti sanoi ja puhelu katkesi.

Seuraavana aamuna heräsin sängystäni ylläni yhä edellisen päivän vaatteet. Kävin nopeasti suihkussa ja vaihdoin ylleni puhtaat vaatteet. Olin herännyt ihan liian myöhään, joten en ehtisi pahemmin laittaitua. Onneksi isä oli lähtiessään aamulla laittanut autoni lämpenemään, joten se käynnistyi kuin unelma. Ajoin koulun pihaan todella nopeasti ja kipitin sisälle lämpöiseen minkä kerkesin. Pysähdyin vasta kun istuin biologian luokan takapulpettiin. Vieressäni istui Jeremy. "Moi", sanoin yhtenä hymynä. "Moi", Jeremy sanoi ja halasi minua. Nopean halauksen jälkeen näin Adamin tulevan luokkaan. Hän istui takapulpettiin toiselle puolelleni. Hymyilin hänellekin, mutta Adam vain istui paikoilleen mitään sanomatta. 

Tunnin jälkeen vedin Adamin sivummalle. "Okei, mikä sulla on?" pamautin kysymyksen hänen naamalleen. "Ihan kun et tietäis. Sehän on ihan selvä juttu", Adam sopersi. "Niin mikä!" huudahdin. "Mä nään miten sä katot Jeremyä, ei sitä voi millään tavalla verrata siihen miten sä katot mua. Oot ollu viimeaikoina tosi outo ja tuntuu, että aina kun nään sut normaalina Jeremy on lähistöllä" Adam selitti. En kyennyt katsomaan häntä silmiin. En olisi halunnut satuttaa Adamia millään tavalla. "Ei se oo ihan niin yksinkertaista", sanoin nopeasti. "On se, myönnä pois", Adam sanoi ja katsoi minua vakavalla katseellaan. Katseeni kohdistui vielä enemmän alaspäin. "Noniin, mitä mä sanoin. Liljana, mä pelkään että tää oli nyt tässä", Adam sanoi ja ennenkuin tajusinkaan hän oli jo kadonnut väkijoukkoon.

Vaikka tiesin, että tämä oli edessä minusta tuntui silti pahalta. Etsin Emilyn käsiini ja kerroin hänelle kaiken tapahtuneen. Myös minusta ja Jeremystä. Emilyn ilme kertoi kaiken siitä mitä hän ajatteli. Hänesti kaikki oli mennyt juuri niin kuin asioiden olisi pitänytkin mennä. Mutta Emily ei tajunnut, ettei kaikki ollut ihan niin yksinkertaista. Tiesin, että vaikka Adam oli saanut asiat selville hän saattaisi  tehdä jotain harkitsematonta. Se nyt vain oli niin hänen tapaistaan.

Koulun jälkeen etsin Jeremyn käsiini. Hän oli bändinsä kanssa odottelemassa, että Austin - yksi bändin jäsenistä - pääsisi koulusta. Jeremy ei huomannut minua, joten joudun menemään poikajoukon keskelle. Pojat tunsivat minut, joten minua ei nolottanut keskeyttää heidän jutusteluaan kesken kaiken ja pyytää Jeremyä sivummalle. "Sori mun oli pakko kertoo yks juttu", sanoin kun vedin Jeremyn sivuun. "No, kerro pois", Jeremy sanoi hymy huulillaan. "Adam pisti mun kanssa poikki ja sano että se tietää mun tunteista sua kohtaan", sanoin hiljemmalla äänellä. "Vau, ihme tyyppi. No mut, mites nyt?" Jeremy kysyi epätietoisena. Juuri kun olin vastaamassa Jeremylle, Emily tuli hymyillen Jeremyn viereen. "Moi vaan", Jeremy sanoi. "Moi, saisinko lainata Liljanaa hetkeksi?" Emily kysyi ja naurahti. "Josh pyys mua takas yhteen!" Emily huudahti iloisena. "Oikeesti, ihanaa!" olin pitkästä aikaa iloinen.

Myöhemmin iltapäivällä istuin kotona, kuuman teen kanssa. Isä oli matkalla kotiin ja oli luvannut tuoda mukanaan kiinalaista. Kun isä vihdoin tuli, söimme illallisen yhdessä ja sen jälkeen käperryimme sohvalle katsomaan jonkun toimintaelokuvan joka tuli telkkarista. Kun kello alkoi lähentyä 11, isä meni nukkumaan. Minäkin kävin pesulla ja menin sänkyyn. En kuitenkaan saanut unta, vaan pyörin sängyssä ja katsoin kuuta ikkunasta. Yhtäkkiä ikkunaan alkoi lentää pieniä kiviä. Joku oli ulkona. Nousin sängystä ja menin ikkunaan. Se oli Adam. Olisihan se pitänyt tietää. Adam ei ollut kännissä, ja se oli yllätys. Avasin ikkunan ja jääkylmä tuuli puhalsi vasten puolipaljasta ylävartaloani. "Adam, mitä nyt?" huusin. "Miks sä tykkäät enemmän Jeremystä kun musta?" Adam kysyi rauhallisella äänellä. Kysymys oli paha. Enkä osannut vastata. "Adam. Mene kotiin siitä, jutellaan myöhemmin!" huusin. Adam pudisteli päätään mutta lähti sitten juoksuun kovempaa kuin olisin kuvitellut.

Heräsin seuravana aamuna siihen, että olin jäätyä kalikaksi. Ikkuna oli jäänyt raolleen ja huoneessani oli jäätävän kylmä. Nousin sängystä, kietouduin peittoon ja käppäilin sulkemaan ikkunan. Minun oli pakko tarkistaa, ettei Adam ollut jäänyt ulos. Pihaa peitti vain uusi kerros lunta, joka oli satanut yöllä. Puin päälleni kirjavan villapaidan ja paksut mustat farkut. Minun oli pakko laittaa jalkaani villasukat, vaikken ollut varma mahtuisiko talvikengät jalkaani. Alakerrassa oli taas tyhjää, niinkuin normaalistikkin. Aamun posti oli jäänyt hakematta, koska avain oli pöydällä. Menin postilaatikolle ilman takkia, joka oli virhe. Ulkona oli ainakin 20 astetta pakkasta ja minun iski jäätävä kylmyys heti kun astuin ulos ovesta. Kun vihdoin saavutin postilaatikon, sen sisällä oli lehden lisäksi myös muutamia kirjekuoria. Menin nopeasti sisälle ja levitin postit pöydälle. Kirjeet osoittuivat laskuiksi, yhtä lukuunottamatta. Kirjekuoren päällä luki " Dioren perhe". Se oli kutsu.

15.

"Hän tarttui minua kädestä ja kuljetti minut parvekkeelle. Avasin silmäni ja näkymä oli uskomaton. Merta silmän kantamattomiin, ruusuja joka puolella ja aurinko paistoi keskitaivaalta. Minulla oli päälläni valkoinen mekko ja hänellä vain shortsit. Hän kahmaisi minut syliinsä ja suuteli minua varovasti. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt. Sitten hän katosi, haihtui ilmaan..."

Heräsin sängystäni järkyttyneenä. Oli torstai aamu. En voinut olla miettimättä unta, jonka olin juuri nähnyt. Ja vaikka kuinka olisin toivonutkin, unen poika ei ollut Adam. Se oli Jeremy. Minun oli pakko soittaa Emilylle. Hän kuunteli rauhallisena kun kerroin unestani ja muutenkin tunteistani viimeaikoina. "Tää kuulostaa iha selvältä jutulta! Sä oot ihan umpirakastunu Jeremyyn, mut oot kumminkin Adaminkans yhessä", Emily selvensi ajatuksiani. Niinhän asia oli, tiesinhän minä sen. Mutta ei kaikki ollu niin yksinkertaista. Adam oli omalla tavallaan niin ihana, että jäisin kaipaamaan häntä jos nyt lemppaisin hänet.

Kun vihdoin selviydyin alakertaan lähteäkseni, katsahdin ulos. Maan oli peittänyt valkea lumi. Juoksin ovelle ja astuin ulos pakkaseen. Hämmästyksekseni Adam seisoi parkkipaikalla autonsa vieressä ja vilkutti minulle. Vilkutin takaisin ja lähdin kävelemään nopeasti hänen autolleen. En tajunnut että maa oli lumen lisäksi myös jäinen ja kaaduin takamukselleni kesken matkan. Adam ei voinut olla nauramatta, mutta tuli sitten luokseni ja nosti minut ylös. "Ootko kunnossa", hän kysyi yhä tirskuen. "Joo ei tässä mitään", vastasin itsekin puoliksi nauraen.

Matkalla koululle alkoi sataa lunta, joka oli varmasti myös syy siihen että kun olimme koululla, piha oli tyhjä. Päätimme kävellä koululle hitaasti, vaikka lunta tulikin aika paljon ja ulkona myös tuuli aika kovaa. Ihan vain sen takia etten kaatuisi uudelleen. Koska jakso vaihtui juuri, minulla ei olisi kauheasti samoja tunteja kuin Adamilla oikeastaan koko viikkona. Mutta taas Jeremyn kanssa, minulla oli ehkä vähän liiankin monta. Esimerkiksi tänään. Juoksin portaat ylös matematiikan luokkaan ja pahoittelin myöhästymistäni, sillä tunti oli alkanut jo kymmenen minuuttia sitten. Istuuduin alas ainoalle vapaalle paikalle, Jeremyn viereen. "Moi", Jeremy kuiskasi. "Moi", yritin kuiskata, mutta ääneni oli liian kova. "Liljana, oletan että osaat olla hiljaa luokassa etenkin kun tulet myöhässä", matematiikan opettaja Rouva Smith sanoi kovaan ääneen luokan edestä. Nyökkäsin ja kaivoin kirjani esille.

Tunnin jälkeen pakkasin tavarani nopeasti ja lähdin luokasta ensimmäisenä. Jeremyn täytyi melkein juosta saadakseen minut kiinni käytävällä. "Mihin sulla on noin kova kiire?" Jeremy kysyi hämmästyneenä. "Täytyy jutella Emilyn kanssa", vastasin nopeasti ja katosin väkijoukkoon. Onneksi löysin Emilyn nopeasti ja lähdimme yhdessä kirjastoon. "Okei noniin mistä on kyse?" Emily sanoi kun vihdoin istuimme alas kirjaston pehmeälle sohvalle. "En tiedä enään mitä mun pitäs tehä", melkein huusin. "Shh!" kirjaston hoitaja hyssytteli kauempaa hyllyjen välistä. "Adam tuli tänään hakee mut kouluun, mut se istu ihan hiljaa koko matkan. Jeremy koittaa koko ajan puhuu ja aina kun puhun sille tuntuu iha ku me oltais yhessä, toisin kun Adamin kanssa", kerroin tunteistani Emilylle. "Tää on paha tilanne, tiedän. Mut nyt sun pitää miettii tarkkaan. Adamilla on ongelmia alkoholin kanssa ja myös kotona. Jeremy on rikas, koulun halutuin poika ja tiedän et teillä on paljon parempi suhde siihen kun kenelläkään mulla tässä koulussa", Emily sanoi. "Tiedän. Mut mitä jos Adam vaikka tappaa ittensä tai jotain. Siitä ei voi koskaan tietää!" sanoin surullisella äänellä.

Viimeisen tunnin jälkeen pääni oli niin täynnä ajatuksia, että olisin vain halunnut siirtää ne jollekkin kovalevylle tai jotain, niinkuin tietokoneet. Nappasin kamani kaapista ja lähdin etsimään Adamia. Adam oli tietysti poikakavereidensa kanssa ulkona ja melkein juoksi luokseni minut nähdessään. Hän halasi minua ja otti sitten kiinni kädestäni. Kävelimme hänen autolleen, molemmat sanaakaan sanomatta. Juuri kun olin menossa sisälle autoon, näin Jeremyn kävelemän meidän luoksemme. "Moi, tota mun piti vaan tulla kysymään et ehtisitkö tulla tänään illalla käymään meillä?" Jeremy kysyi. "Joo kai mä ehin, pistän vaik viestii myöhemmin", vastasin ja astuin sisälle autoon. Jäin katsomaan Jeremyä ikkunasta, kun hän lähti kävelemään omalle autolleen. Puoleen matkaan asti katselin ulos ikkunasta, mutta sitten tunsin Adamin laskevan kätensä käteni päälle. Säpsähdin ja käännyin katsomaan häneen. "Sori ei ollu tarkotus pelästyttää", Adam sanoi naurahtaen. Hymähdin ja siirsin katseeni takaisin ikkunaan.

Adam ei sanonut sanaakaan sen jälkeen. Kun parkkeerasimme taloni eteen, hän vain moikkasi minua ja kun olin selvinnyt ulos autosta, hän lähti ajamaan pois kovaa vauhtia. Katsoin hänen peräänsä niin kauan kuin vain näin hänet. Pakkohan Adamin oli aavistaa jotain, kun olin niin hiljainen. Pudistin päätäni ja juoksin sisälle tälläkertaa kaatumatta. Isä oli kotona. Meinasin saada sydänkohtauksen, kun näin hänet keittiössä. "Oho moi", sanoin vieläkin pelästyneenä. "No moi vaa", isä sanoi huvittuneena reaktiostani. Halasin häntä ja hän antoi suukon otsalleni. Isä oli tehnyt fetasalaattia ja istuimme yhdessä syömään. "Mun täytyy mennä vielä takaisin töihin, mutta ajattelin pitää sen vapaapäivän huomenna", isä sanoi. "Oikeesti, jes! Mitä me voitais tehä?" kysyin innoissani. "Mennäänkö vaikka luistelemaan?" isä kysyi hymy huulillaan. Pienenä rakastin luistelua ja luistelimme aina isän ja äidin kanssa yhdessä. Julietkin oli usein mukana.

Seitsemän jälkeen laitoin Jeremylle viestin että olin tulossa. Ajoin heidän talolleen ja Jeremy tuli minua vastaan parkkipaikalle. Juoksimme sisälle, sillä ulkona oli ainakin 15 astetta pakkasta. Jeremy teki meille kuumat kaakaot ja menimme hänen huoneeseensa. "No mitä kuuluu", aloitin keskustelun. "Mitäs tässä, ollaan treenattu poikienkaa aika paljon. Mut siitä mun pitkin puhua. Aattelin kertoo jo koulussa, mut sit kelasin et ois kivempi jos voitas samalla jutella ihan rauhassa. Me saatiin levytyssopimus!" Jeremy kertoi innoissaan. "Mitä? Oikeestikko?" huudahdin innoissani. "Joo! Mennään maanantaina treenien sijasta sinne studiolle!" Jeremykin vaikutti innostuneelta. "Ihan mahtavaa!" iloitsin.

Kun olimme juoneet kaakaot, Jeremy päätti että soittaisi minulle kitaraansa. "Tää on ihan uus biisi, kirjotin sen viimeviikolla ja se levystysyhtiön tyyppi sano että tää biisi erottuu muiden joukosta", Jeremy sanoi ja nappasi kitaransa. Sitten hän aloitti laulamisen.

"She's like roses and butterflies in sky. Her beauty makes my days to fly. Sometimes I just wish she would be mine and once she was. Now all I see is her with  a wrong guy, she don't see the love that I have. I feel like she lights up my world, making me laugh and seeing all the rights sides of me. Oh sometimes I just wish she would be mine.."

"Siinä vähän alkua, loput saat kuunnella sit myöhemmin siit levyltä", Jeremy sanoi hiljaisella äänellä. Katsoin häntä syvälle silmiin täysin hämmentyneenä laulusta. "Ke-kenelle toi biisi oli kirjotettu?" sopersin. Jeremyn ei tarvinnnut kuin katsoa minua silmiin ja tiesin vastauksen. Sitten hän tuli aivan lähelleni. Laittoi kätensä ympärilleni ja suuteli minua hitaasti.

Kun tulin kotiin noin kymmenen aikoihin, olin lumoissani. Mutta sitten kaikki iski päin naamaa. Miten selittäisin kaiken Adamille? Menin huoneeseeni ja laitoin radion päälle. Radiosta tuli juuri sopivan surullinen biisi. Istuuduin lattialle ja nostin päiväpeittoa löytääkseni valokuva albumin sänkyni alta. Avasin albumin käsiini ja kyynel tippui poskeltani albumille.

albumin kuvia