15.

"Hän tarttui minua kädestä ja kuljetti minut parvekkeelle. Avasin silmäni ja näkymä oli uskomaton. Merta silmän kantamattomiin, ruusuja joka puolella ja aurinko paistoi keskitaivaalta. Minulla oli päälläni valkoinen mekko ja hänellä vain shortsit. Hän kahmaisi minut syliinsä ja suuteli minua varovasti. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt. Sitten hän katosi, haihtui ilmaan..."

Heräsin sängystäni järkyttyneenä. Oli torstai aamu. En voinut olla miettimättä unta, jonka olin juuri nähnyt. Ja vaikka kuinka olisin toivonutkin, unen poika ei ollut Adam. Se oli Jeremy. Minun oli pakko soittaa Emilylle. Hän kuunteli rauhallisena kun kerroin unestani ja muutenkin tunteistani viimeaikoina. "Tää kuulostaa iha selvältä jutulta! Sä oot ihan umpirakastunu Jeremyyn, mut oot kumminkin Adaminkans yhessä", Emily selvensi ajatuksiani. Niinhän asia oli, tiesinhän minä sen. Mutta ei kaikki ollu niin yksinkertaista. Adam oli omalla tavallaan niin ihana, että jäisin kaipaamaan häntä jos nyt lemppaisin hänet.

Kun vihdoin selviydyin alakertaan lähteäkseni, katsahdin ulos. Maan oli peittänyt valkea lumi. Juoksin ovelle ja astuin ulos pakkaseen. Hämmästyksekseni Adam seisoi parkkipaikalla autonsa vieressä ja vilkutti minulle. Vilkutin takaisin ja lähdin kävelemään nopeasti hänen autolleen. En tajunnut että maa oli lumen lisäksi myös jäinen ja kaaduin takamukselleni kesken matkan. Adam ei voinut olla nauramatta, mutta tuli sitten luokseni ja nosti minut ylös. "Ootko kunnossa", hän kysyi yhä tirskuen. "Joo ei tässä mitään", vastasin itsekin puoliksi nauraen.

Matkalla koululle alkoi sataa lunta, joka oli varmasti myös syy siihen että kun olimme koululla, piha oli tyhjä. Päätimme kävellä koululle hitaasti, vaikka lunta tulikin aika paljon ja ulkona myös tuuli aika kovaa. Ihan vain sen takia etten kaatuisi uudelleen. Koska jakso vaihtui juuri, minulla ei olisi kauheasti samoja tunteja kuin Adamilla oikeastaan koko viikkona. Mutta taas Jeremyn kanssa, minulla oli ehkä vähän liiankin monta. Esimerkiksi tänään. Juoksin portaat ylös matematiikan luokkaan ja pahoittelin myöhästymistäni, sillä tunti oli alkanut jo kymmenen minuuttia sitten. Istuuduin alas ainoalle vapaalle paikalle, Jeremyn viereen. "Moi", Jeremy kuiskasi. "Moi", yritin kuiskata, mutta ääneni oli liian kova. "Liljana, oletan että osaat olla hiljaa luokassa etenkin kun tulet myöhässä", matematiikan opettaja Rouva Smith sanoi kovaan ääneen luokan edestä. Nyökkäsin ja kaivoin kirjani esille.

Tunnin jälkeen pakkasin tavarani nopeasti ja lähdin luokasta ensimmäisenä. Jeremyn täytyi melkein juosta saadakseen minut kiinni käytävällä. "Mihin sulla on noin kova kiire?" Jeremy kysyi hämmästyneenä. "Täytyy jutella Emilyn kanssa", vastasin nopeasti ja katosin väkijoukkoon. Onneksi löysin Emilyn nopeasti ja lähdimme yhdessä kirjastoon. "Okei noniin mistä on kyse?" Emily sanoi kun vihdoin istuimme alas kirjaston pehmeälle sohvalle. "En tiedä enään mitä mun pitäs tehä", melkein huusin. "Shh!" kirjaston hoitaja hyssytteli kauempaa hyllyjen välistä. "Adam tuli tänään hakee mut kouluun, mut se istu ihan hiljaa koko matkan. Jeremy koittaa koko ajan puhuu ja aina kun puhun sille tuntuu iha ku me oltais yhessä, toisin kun Adamin kanssa", kerroin tunteistani Emilylle. "Tää on paha tilanne, tiedän. Mut nyt sun pitää miettii tarkkaan. Adamilla on ongelmia alkoholin kanssa ja myös kotona. Jeremy on rikas, koulun halutuin poika ja tiedän et teillä on paljon parempi suhde siihen kun kenelläkään mulla tässä koulussa", Emily sanoi. "Tiedän. Mut mitä jos Adam vaikka tappaa ittensä tai jotain. Siitä ei voi koskaan tietää!" sanoin surullisella äänellä.

Viimeisen tunnin jälkeen pääni oli niin täynnä ajatuksia, että olisin vain halunnut siirtää ne jollekkin kovalevylle tai jotain, niinkuin tietokoneet. Nappasin kamani kaapista ja lähdin etsimään Adamia. Adam oli tietysti poikakavereidensa kanssa ulkona ja melkein juoksi luokseni minut nähdessään. Hän halasi minua ja otti sitten kiinni kädestäni. Kävelimme hänen autolleen, molemmat sanaakaan sanomatta. Juuri kun olin menossa sisälle autoon, näin Jeremyn kävelemän meidän luoksemme. "Moi, tota mun piti vaan tulla kysymään et ehtisitkö tulla tänään illalla käymään meillä?" Jeremy kysyi. "Joo kai mä ehin, pistän vaik viestii myöhemmin", vastasin ja astuin sisälle autoon. Jäin katsomaan Jeremyä ikkunasta, kun hän lähti kävelemään omalle autolleen. Puoleen matkaan asti katselin ulos ikkunasta, mutta sitten tunsin Adamin laskevan kätensä käteni päälle. Säpsähdin ja käännyin katsomaan häneen. "Sori ei ollu tarkotus pelästyttää", Adam sanoi naurahtaen. Hymähdin ja siirsin katseeni takaisin ikkunaan.

Adam ei sanonut sanaakaan sen jälkeen. Kun parkkeerasimme taloni eteen, hän vain moikkasi minua ja kun olin selvinnyt ulos autosta, hän lähti ajamaan pois kovaa vauhtia. Katsoin hänen peräänsä niin kauan kuin vain näin hänet. Pakkohan Adamin oli aavistaa jotain, kun olin niin hiljainen. Pudistin päätäni ja juoksin sisälle tälläkertaa kaatumatta. Isä oli kotona. Meinasin saada sydänkohtauksen, kun näin hänet keittiössä. "Oho moi", sanoin vieläkin pelästyneenä. "No moi vaa", isä sanoi huvittuneena reaktiostani. Halasin häntä ja hän antoi suukon otsalleni. Isä oli tehnyt fetasalaattia ja istuimme yhdessä syömään. "Mun täytyy mennä vielä takaisin töihin, mutta ajattelin pitää sen vapaapäivän huomenna", isä sanoi. "Oikeesti, jes! Mitä me voitais tehä?" kysyin innoissani. "Mennäänkö vaikka luistelemaan?" isä kysyi hymy huulillaan. Pienenä rakastin luistelua ja luistelimme aina isän ja äidin kanssa yhdessä. Julietkin oli usein mukana.

Seitsemän jälkeen laitoin Jeremylle viestin että olin tulossa. Ajoin heidän talolleen ja Jeremy tuli minua vastaan parkkipaikalle. Juoksimme sisälle, sillä ulkona oli ainakin 15 astetta pakkasta. Jeremy teki meille kuumat kaakaot ja menimme hänen huoneeseensa. "No mitä kuuluu", aloitin keskustelun. "Mitäs tässä, ollaan treenattu poikienkaa aika paljon. Mut siitä mun pitkin puhua. Aattelin kertoo jo koulussa, mut sit kelasin et ois kivempi jos voitas samalla jutella ihan rauhassa. Me saatiin levytyssopimus!" Jeremy kertoi innoissaan. "Mitä? Oikeestikko?" huudahdin innoissani. "Joo! Mennään maanantaina treenien sijasta sinne studiolle!" Jeremykin vaikutti innostuneelta. "Ihan mahtavaa!" iloitsin.

Kun olimme juoneet kaakaot, Jeremy päätti että soittaisi minulle kitaraansa. "Tää on ihan uus biisi, kirjotin sen viimeviikolla ja se levystysyhtiön tyyppi sano että tää biisi erottuu muiden joukosta", Jeremy sanoi ja nappasi kitaransa. Sitten hän aloitti laulamisen.

"She's like roses and butterflies in sky. Her beauty makes my days to fly. Sometimes I just wish she would be mine and once she was. Now all I see is her with  a wrong guy, she don't see the love that I have. I feel like she lights up my world, making me laugh and seeing all the rights sides of me. Oh sometimes I just wish she would be mine.."

"Siinä vähän alkua, loput saat kuunnella sit myöhemmin siit levyltä", Jeremy sanoi hiljaisella äänellä. Katsoin häntä syvälle silmiin täysin hämmentyneenä laulusta. "Ke-kenelle toi biisi oli kirjotettu?" sopersin. Jeremyn ei tarvinnnut kuin katsoa minua silmiin ja tiesin vastauksen. Sitten hän tuli aivan lähelleni. Laittoi kätensä ympärilleni ja suuteli minua hitaasti.

Kun tulin kotiin noin kymmenen aikoihin, olin lumoissani. Mutta sitten kaikki iski päin naamaa. Miten selittäisin kaiken Adamille? Menin huoneeseeni ja laitoin radion päälle. Radiosta tuli juuri sopivan surullinen biisi. Istuuduin lattialle ja nostin päiväpeittoa löytääkseni valokuva albumin sänkyni alta. Avasin albumin käsiini ja kyynel tippui poskeltani albumille.

albumin kuvia