3.

"Moi", Jeremy sanoi hiljaa.
"Moi", sanoin ja pyyhin kyyneleet hihaani.
"Onko kaikki hyvin?" Jeremy kysyi ja istui penkille viereeni. En vastannut. Istuin hiljaa ja tuijotin häntä syvälle tummanruskeisiin silmiin. Sitten pudistin päätäni ja laskin pääni taas käsieni varaan. Jeremy laski kätensä olkapäälleni.
"Voit luottaa muhun, en kerro kellekkään", hän sanoi lämpimällä äänellään.
"Sain aikasemmin tänään kuulla että mun paras kaveri on kuollut", sanoin ja nousin taas kerran istumaan kunnolla.
"Vai niin. Otan osaa. Tiedän miltä susta tun..", Jeremy yritti lohduttaa, mutta keskeytin hänet.
"Etkä tiedä! Et todellakaan tiedä miltä musta tuntuu!" huusin itkuni seasta ja lähdin taas juoksemaan. Tällä kertaa juoksin kotiin. Suoraan sisälle ja pamautin oven kiinni. Jatkoin juoksemista ylös aina omaan huoneeseeni asti ja suljin oven. Enää en kyennyt liikkumaan, vaan liu'uin selkä ovea vasten istumaan lattialle. Pääni oli täynnä ajatuksia.

  Illalla istuessani sängyllä katsomassa Julietten kuvia, kuulin alakerrasta ääniä. Äiti ja isä tulivat kotiin. Sitten joku käveli portaita ylös. Kuulin hänen epäröivän kunnes koputti oveeni.
"Tuu vaan", sanoin. Äiti asteli sisään mukanaan pieni paketti. Paketissa kannessa luki "Hannes Bakery" ja sen sisällä oli herkullinen mustikkamuffinsi. Katsoin äitiä ja väänsin kasvoilleni hymyn.
"Rakas, kuulin mitä on tapahtunut ja olen pahoillani", äiti sanoi ja katsoi minua huoli silmissään.
"Sinun pitää nyt pysyä vahvana ja syödä tuo muffinsi", hän jatkoi.
"Ei yksi muffinsi tuo Juliettea takaisin!" huusin äidilleni. Se oli ensimmäinen  kerta kun huusin omalle äidilleni. Äitini oli minulle läheisin ihminen maailmassa, emmekä olleet koskaan huutaneet toisillemme vaikka olimmekin riidelleet. Äitini katsoi minua pettynyt ilme kasvoillaan ja kääntyi lähteäkseen.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus huutaa. Olen vain niin surullinen, ihan kuin sydämestäni puuttuisi kokonainen pala. Kiitos muffinsista", sanoin heti perään.
"Ei se mitään kulta, ymmärrän kyllä. Voin jäädä jos haluat jutella", äiti sanoi, hymyili ja istui viereeni.

  En nukkunut koko yönä. Pyörin ja kiehnäsin sängyssäni. Kävin monta kertaa vessassa ja katsoin peiliin toivien näkeväni Emilyn kasvot, mutta en nähnyt. Kun herätyskelloni soi meinasin paiskasta sen lattialle. En jaksanut välittää miltä näytin. Puin päälleni lötkön paidan ja harmaat farkut. Harjasin hiukseni alle minuutissa. En syönyt mitään, vaan lähdin suoraan kouluun. Koulun pihalla Emily käveli minua vastaan ja halasi minua. Olin elottoman lötkö.
"Yritin soittaa sinulle eilen, mutta äitisi vastasi puhelimeen ja kertoi mitä oli käynyt. Oon pahoillani", Emily sanoi ja katsoi minua suoraan silmiin.
"Ei puhuta siitä. Mun pitää kertoa sulle jotain !" huudahdin taas eläen ja väläytin hymyn kasvoilleni.
"No mitä? Kerro heti", Emilykin innostui.
"Eilen kun sain kuulla tästä, lähdin ulos kävelylle. Tai no oikeastaan juoksemaan. Istuin puistossa vähän aikaa ja yhtäkkiä Jeremy ilmestyi sinne. Hän tuli lohduttamaan minua, mutta tavallaan huusin hänelle päin naamaa ja juoksin pois", sanoin ja katsoin häntä todella katuvana.
"Liljana! Miten sä .. eihän tolleen voi.. sun pitää tehä jotain!" Emily sekoili sanoissaa. Tiesin tarkkaan mitä minun pitäisi tehdä. Seuraavan tunnin jälkeen lähdin luokasta ensimmäisenä. Meillä oli Jeremyn kanssa vain  yksi tunti viikossa samassa luokassa ja se tunti oli eilen. Nyt oli ruokatunti ja kiiruhdin kaapilleni. Kun olin laittanut kirjat kaappiini lähdin etsimään Jeremyä. Hän oli pahimmassa mahdollisessa paikassa. Ulkona juttelemassa jalkapallojoukkueen kanssa. Minun oli pakko tehdä tämä, joten menin heidän luokseen.
"Jeremy voitaisiinko jutella kahden kesken?" kysyin ja katsoin häntä.
"Tottakai", Jeremy sanoi ja tuli luokseni.
"Halusin vaan pyytää anteeksi sitä eilistä. Ei mun olis pitäny.." ehdin sanoa kunnes hän keskeytti minut.
"Älä huoli. Ymmärrän kyllä, että vieraalle ihmiselle on vaikea puhua. Mutta jos haluaisit puhua asiasta niin voisit tulla tänään koulunjälkeen mun kanssa Hannes bakeryyn?" hän kysyi.
"Tottakai, siis joo voin tulla", sanoin hätäisesti.
"Sovittu!"; hän sanoi ja palasi joukkueen pariin.

  "Siiis mitä! Apua nyt on kyllä tosi kyseessä!" Emily hermoili kun kerroin hänelle.
"Hei hän vain haluaa auttaa. Luulen että hän on kokenut saman joskus", sanoin ja katsoin Emilyä kireästi.
"Jeremy ei ole seurustellut vuoteen. Hän ei ole edes katsonut yhtäkään tyttöä sen jälkeen kun hän ja Adrina erosivat, usko pois tässä on koira haudattuna", Emily hihkui.
"Tytöt haluaisitteko jakaa ilonaiheen muidenkin kanssa vai oletteko hiljempaa?" Rouva Reynolds - historian opettajamme keskeytti kiihkeän keskustelumme. Se oli viimeinen tunti ja kun lähdimme Emilyn kanssa luokasta näin Jeremyn seisomassa luokan ulkopuolella. Emily katsoi minua ja vinkkasi silmää. Sitten hän katosi muiden ihmisten mukaan.
"Mennäänkö?" Jeremy kysyi.
"Mennään", vastasin ja hymyilin hänelle.

Puisto.