2.

  Seuraavana aamuna kaikki sujui jo kuin rutiinina. Nousin ylös, pukeuduin, laitoin hiukseni, söin aamiaisen ja lähdin. Koulun piha oli tapansa mukaan täynnä elämää. Näin Emilyn seisoskelevan ovien luona tylsistyneenä.
"Moi Emily!", hihkaisin jo kaukaa.
"Tuu äkkiä mun pitää näyttää sulle jotain", Emily sanoi ja tarttui minua kädestä. Emily veti minut syrjemmälle ja päästi vihdoin irti. Hieroin käsivarttani tuskallinen ilme kasvoillani. Emily kaivoi laukustaan valokuvan. Hän ojensi sen minulle. Kuvassa oli Jeremy ja Adrina suutelemassa. Kylmät väreet valuivat päästä varpaisiin ja ojensin kuvan takaisin Emilylle.
"Löysin tän eilen liimattuna Jeremyn postilaatikkoon!", Emily sanoi ääni väristen.
"Mitä ihmettä sinä teit Jer....", yritin kysyä, kunnes hiljenin ja jäin tuijottamaan päiväystä. Nostin katseeni valokuvasta.
"Täähän on ainakin vuoden vanha", sanoin ja katsoin Emilyä.
"Niin joo mä tiedän mutta miks kukaan haluais laittaa tän sen postilaatikon kylkeen?", Emily kysyi kuulostaen  ihan Juliettelta. Kylmät väreet palasivat ajatellassani parasta ystävääni. Käänsin valokuvaa kädessäni.
"Hei kato!", huusin niin että monet ympärillämme kääntyivät katsomaan.
"Shh! Hiljempaa nyt", Emily hyssytteli ja katsahti valokuvaan.
"I still love u♥", luin kuvan takaa.
"Adrina!", Emily vuorostaan huusi.
"No mitä?", kuului lähes takaamme.  Käännyimme molemmat katsomaan Adrinaa silmät pyöreinä. Nielaisin turhan kuuluvasti.
"Moi", sanoin. Adrina ei edes vastannut vaan pyöritti silmiään ja katosi kavereineen muualle. Käännyimme takaisin katsomaan kuvaa. Sitten katsoimme toisiamme pitkään.

  Kotona minua odotti tyhjä talo. Mitään muuta en olisi osannut odottaakkaan. Vein tavarani huoneeseeni ja palasin takaisin alas. Menin hakemaan jääkaapilta ruokaa, kun kotipuhelin pärähti yhtäkkiä soimaan. Numero oli tuttu, puhelu tuli Julietten kotoa. Olin melkein liian iloinen vastatessani puhelimeen ja perhoset leijailivat vatsassani.
"Liljana puhelimessa", vastasin.
"Hei Liljana, Julietten äiti tässä. Olen yrittänyt soittaa teille parikertaa, mutta olit varmaan koulussa", hänen äitinsä Crace sanoi ja nyyhkäisi.
"Kyllä.. Onko kaikki hyvin Rouva Bruslett", kysyin huolestuneena.
"Ei, ei ole..", Crace vastasi ja huokaisi syvään.
"Mikä hätänä", kysyin kärsimättömänä.
"Se liittyy Julietteen ja ajattelin että sinun pitäisi saada tietää ensimmäisenä.. Juliet joitui eilenillalla auto-onnettomuuten kun hänen poikaystävänsä oli ajamassa häntä kotiin.", Crace sanoi ja nyyhkäisi taas.
"Onko Juliet kunnossa? Entä Thomas?", kysyin entistä huolestuneempana.
"Thomasin käsi murtui ja hän sai muutamia naarmuja päähänsä.. Liljana....Juliet menehtyi yöllä vakavaan aivoverenvuotoon", Crace sanoi hiljaisella äänellä ja purskahti itkuun.  En voinut sanoa sanaakaan. Aivan kuin joku olisi pistänyt tuhat veistä rintaani. Kaaduin maahan polvilleni ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani.
"Tiedän että sinun pitää saada sulatella tätä rauhassa, enkä oleta että olet valmis sanomaan nyt mitään. Tiedän että Juliet oli paras ystäväsi joten menetys on sinulle yhtä suuri kuin meille. Rakas Liljana koita jaksaa, minun on nyt pakko lopettaa", Crace sanoi ja kuulin itkun hänen äänessään.
"Kiitos. Moikka", sanoin ja laskin puhelimen paikalleen.

  Itkin istuen keskellä olohuoneen lattiaa ainakin 20 minuuttia. Menin vessaan ja huuhtelin kasvoni muutaman kerran ja kuivasin naamani. Siinä katsoessani itseäni peilistä näin vieressäni Julietten kasvot. Hän hymyili ja katosi sitten. Pudistelin päätäni ja lähdin. Otin avaimet eteisen pöydältä ja tungin ne syvälle taskuuni. Avasin ulko-oven ja juoksin ulos. Juoksin aina puistoon asti. Istun suuren tammen alle kauniille penkille. Laskin kasvoni käsieni varaan ja itkin. Äänettömästi, mutta itkin. Mieleeni palasi kaikki yhteiset muistomme ja kaikki yhdessä vietetty aika. Tunsin kuinka sormus jonka olin saanut häneltä puristi sormeni ympärillä. Sitten yhtäkki jokin kosketti olkapäätäni. Nostin katseeni ja kauhistuin. Se oli Jeremy.

Juliet.