9.

En kyennyt avaamaan kirjettä. Laitoin sen yöpöydän laatikkooni odottamaan oikeaa hetkeä. Kuulin askelia portaikosta ja ajatelin sen olevan isä. Ovi avautui hiljaa, mutta sisään astuikin Jeremy. Hän katsoi minuun ja  tuli istumaan viereeni.
"Isäsi päästi minut sisään. Voisitko nyt kertoa mistä on kyse?" Jeremy kysyi rahoittavalla äänellä.
"Äiti lähti. Hän vei kaiken mikä muistuttaisi hänestä mukanaan, paitsi kihlasormuksen. Sen hän jätti", sanoin ja kyyneleet palasivat silmiini.
"Siis hän lähti pysyvästi?" Jeremy kysyi nyt kauhu äänestään paistaen.
"Kyllä", vastasin.

Olimme istuneet sänkyni reunalla varmaan puolituntia, mutta kumpikaan ei ollut sanonut mitään. Yhtäkkiä Jeremy otti minua kädestä. Hän katsoi kättäni ja pyöritteli sormeaan kämmeneni sisäpuolella.
"Toivottavasti kaikki menisin hyvin ja äitisi tulisi kotiin", hän sanoi.
"Toivottavasti. Mutta turhaan vaivaan päätäni sillä koko ajan. Hän on äitini, hän tulee kyllä takaisin", vastasin.
"Niin tulee", Jeremy sanoi.

Nousin istumaan Jeremyn vierelle. Hän oli lämmin kylmää ihoani vasten. Tuntui hyvältä että pystyi olemaan niin lähellä toista. Pidimme edelleen käsistä kiinni. Hän katsoi minuun ja hymyili sitten.
"Mitä sinä katsot?" Kysyin.
"Sinua", Jeremy vastasi lempeästi. Hän nosti toisen kätensä ja siirsi otsahiukseni korvantaakse.
"Olet kaunis ilman meikkiä", hän sanoi.
"Kiitos", vastasin ja pyyhkäisin kyynelten märkäämää poskeani. Jostain syystä viimeinen kyynel tipahi poskelleni ja jäi killumaan siihen. Pieni onneton kyynel. Jeremy pyyhkäisi sen varovasti pois sormellaan ja jäi katsomaan märkää sormenpäätään. Sitten hän katsoi minuun. Suoraan silmiini. Olimme niin lähekkäin että huulemme melkein koskettivat. Olin juuri sulkemassa silmiäni, kun Jeremyn soittoääni alkoi soimaan. Hän vastasi puhelimeen ja soittaja oli ilmeisesti hänen äitinsä.

Jeremy lähti melkein heti puhelun jälkeen kotiin. Minä siivosin huonettani, koska se oli kamalassa kunnossa. Vaatteita kaikkialla ja tavaroita pitkinpoikin ajelehtimassa huoneessani. Kesken kaiken siivoamista menin makaamaan sängylleni. Suljin silmäni ja elin Jeremyn kanssa tapahtuneen hetken uudelleen. Olin jo melkein tuntea hänen huulensa, kun isä huusi alakerrassa jotain. Menin ovelleni ja avasin sen.
"Mitä sanoit?" huusin alakertaan.
"Haluatko ruokaa?" isä kysyi.
"Ei kiitos, ei ole nälkä", vastasin ja menin takaisin sängylleni. Samassa muistin äidin kirjeen. Kaivoin sen yöpöydän laatikosta ja avasin sen varovasti.

Katsoin kuoreen. Siellä oli kirjeen lisäksi myös rahaa. 1000 Dollaria nopeasti laskettuna. 100 Dollarin seteleinä. Avasin kirjelappusen ja aloin lukea.
"Rakas Liljana,

Tiedän että tämä on sinullekkin vaikeaa. Ethän kerro isälle näistä rahoista. Ne ovat sinulle. Jotta voit ostaa itsellesi kaiken mitä tarvitset. Hankin töitä sieltä minne ikinä päädynkin ja lupaan lähettää sinulle rahaa aina kun on mahdollista, niin kauan kun se on meidän kahden välinen salaisuus. Muuta en pyydä. Minun tulee ikävä sinua ja isääsi, mutta näin on parempi.

Love, Susan."

Kaivoin rahat uudelleen esiin ja laskin ne uudelleen. Kirjeessä tosiaan oli 1000 dollaria. Vein rahat ja kirjeen  vanhaan säästölippaaseeni ja lukitsin sen. Päätin tehdä niinkuin äiti käski. Vain siksi että siten voisin tietää että hän on ainakin hengissä. Minua silti suretti se etten ehkä enää ikinä näkisi häntä. Toivoin enemmän kuin mitään muuta sitä että olisin nyt hänen vierellään ja hän hymyilisi sitä kaunista hymyä joka paljasti hänen aikaiset ryppynsä. Mutta ainoa asia mitä näin oli tyhjä olohuone jossa isä istui yksin. Niimpä päätin mennä alakertaan pitämään hänelle seuraa.