13.

En kestänyt sitä. Lähdin kävelemään kohti pihan laidalla olevaa parkkipaikkaa. Kävelin suoraan autolleni ja istuin sen sisään. Kukaan ei ikinä löytäisi minua sieltä, koska auton lasit oli tummennettu. Kyyneleet nousivat silmiini. Olotila oli sekava. En tiennyt miksi tunsin kateutta ja pisti pääni sekaisin. Istuin autossa, kyyneleet virtasivat pitkin poskiani ja käteni tärisivät sylissäni. Laitoin radion päälle. Sieltä tuli juuri sopivan surullinen kappale. "They don't even know you, all they see is scars", lauloin hiljaa kertosäkeen mukana.

Kului tunti tai kaksikin, kun Emily ilmestyi autoni ovelle. Emme kumpikaan olleet juoneet yhtään mitään koko iltana. Emily tuli istumaan pelkääjänpaikalle viereeni.
"Se oli ehkä liikaa", Emily sanoi hetken istuttuaan.
"Luulin että Jeremy vihaa Adrinaa", vastasin pettyneellä äänellä. Emily nyökkäsi.
"Haluutko että lähetään?" Emily kysyi katsoen minua ymmärtäväisenä.
"Joo", vastasin. Emily lähti sanomaan Joshille ja Adamille, että me lähdemme. Pojat jäivät vielä bileisiin ja Josh oli luvannut katsoa Adamin perään.

Vein Emilyn kotiin ja ajoin sitten Mc Donalsin kautta kotiin. Söin tosi harvoin roskaruokaa, oikeastaan viimekerrasta on vuosia. Kotona ei ollut ketään. Päätin jättää isälle lapun ennenkuin menin nukkumaan, oikeastaan vain varmistaakseni että hän oli vielä hengissä. Kirjoitin lappuun;
"Rakas isä,
En ole nähnyt sinua päiviin. Pidä vapaailta joskus
Liljana"

Yläkerrassa riisuin vaatteet ja menin suihkuun. Olin niin hämmentynyt ja väsyksissä, etten jaksanut pukea päälleni mitään vaan painelin suoraan sänkyyn. Keskellä yötä heräsin huutoon, joka kuului ulkoa. Joku huusi nimeäni. Puin nopeasti sängynreunalle jääneet topin ja shortsit päälleni ja menin parekkeelle ottamaan asiasta selvää. Ensin luulin sen olevan vain unta, mutta sitten näin jotain mitä en olisi halunnut nähdä. Adamin. Umpihumalassa, huutamassa parvekkeeni alla. Suljin silmäni hetkeksi ja toivoin kaiken vain olevan pahaa unta. Mutta kun avasin silmäni Adam seisoi - juuri ja juuri - edelleen samassa kohtaa. Käskin hänen tulla sisälle ja juoksin alakertaan avaamaan oven. Yritin ohjata Adamin mahdollisimman äänettömästi yläkertaan, vaikka siinä meni ikuisuus. Adam kaatui sänkyyni ja sammui siihen. Ainakin olin nyt varma, ettei hänelle kävisi mitään.

Aamulla heräsin siihen, että joku silitti poskeani. Se oli Adam. En voinut kuin hymyillä, niin ihanalta se tuntui herätä oman rakkaan vierestä. Sitten muistin miksi Adam ylipäätänsä oli siihen päätynyt. Nousin istumaan ja katsoin häntä syyttävästi. Adam tajusi heti mistä oli kyse.
"Oon tosi pahoillani. En olis halunnu et näät mua sen näkösenä ja ei mun oikeesti ollu tarkotus, mut hukkasin Joshin ja lähin kotiin mut sit halusin tulla sanoo hyvää yötä tai jotain ku säkin häippäsit sielt juhlista niin aikasin", Adam sönkötti.
"Ei se mitään, mut lupaat mulle ettei tää enään ikinä toistu!" sanoin ja katsoin häntä syvälle silmiin.
"Lupaan", Adam sanoi ja antoi minulle suukon otsaan.

Kun olimme syöneet aamupalaa, aloin ihmetellä miksei isä ollut kotona. Lappuni oli edelleen samalla paikalla mihin olin sen jättänyt, eikä isän työlaukku ollut ulko-oven vieressä. Rupesin miettimään viimeyötä. Parkkipaikallakin oli ollut vain minun autoni. Ehkä isä oli yötä jollain ystävällään. Turha hänestä huolehtia. Seisoin keskellä olohuonetta ja tuijotin eteiseen. Adam tuli taakseni ja halasi minua.
"Sopiiko jos käyn suihkussa?" Adam kysyi.
"Käy vaan, haiset ihan viinalle", vastasin ja lähdin hakemaan hänelle pyyhettä.

Puolituntia myöhemmin istuimme huoneessani ja kuuntelimme musiikkia. Adam tutkiskeli tavaroitani. Hänellä oli lihaksikkaat ruskettuneet kädet ja sirot söpöt kasvot. Ei ihme että olin ihan myyty. Kun Adam nousi ja käveli ikkunalleni, sydämeni pomppaili rinnassani tappavan kovaa. Hän otti tekemäni unisiepparin käteensä ja katseli sitä.
"Mistä tää on?" hän kysyi.
"Itseasiassa.. tein sen ite", vastasin ja irvistin.
"Mitä nyt huijaat!" Adam huudahti.
"En huijaa", vastin ja väläytin ylpeän hymyn.
"Tää on hieno", Adam sanoi ja hymyili takaisin. Hän jatkoi tavaroideni penkomista, joten menin alakertaan hakemaan juomista.

Juuri kun olin astumassa huoneeseeni, vesilasi mukanani puhelin soi alakerrassa. Laskin lasin äkkiä pöydälle ja kiiruhdin olohuoneeseen. Puhelu kuitenkin loppui juuri kun olin nostamassa luuria, tai niin minä luulin kunnes vastaaja pirahti päälle.
"Minä tässä, Lauren. Et vissiin ole vielä kotona, mutta ajattelin vaan soittaa että sun solmio jäi meille, tuonko vai tuutko hakemaan, soita!"
Jäin seisomaan sille sijoilleni. Mitä olin juuri kuullut. Tapailiko isä jotain uutta naista? Vaikka äidin katoamisesta oli vain alle 2 viikkoa. Tästä todellakin keskustellaan sitten kun isä tulee kotiin, jos hän on kerta matkalla. Kiipesin takaisin yläkertaan ja join lasini tyhjäsi yhdellä kulauksella. Adam oli löytänyt laatikon jossa oli vanhoja valokuvia minusta. Hän tutkiskeli kuvia innoissaan. Yhtäkki hänen puhelimensa alkoi soida, jossain. Ääni oli niin hiljainen että päätin tarkistaa kylpyhuoneen. Ääni loppui, mutta jatkoin etsimistä. Adam olisi voinut laittaa sen ihan minne vain. Hän etsi puhelintaan huoneestani sillä aikaa. Kun palasin huoneeseeni hänellä oli kädessään puhelimensa lisäksi myös päiväkirjani.

"Anna kirja minulle", sanoin vakavana.
"Mikä se on?" Adam kysyi.
"Päiväkirja, anna se tänne nyt", sanoin ja ojensin käteni Adamia kohti. Adam katsoi minua ja virnisti, sitten hän yritti juosta sänkyny toiselle puolelle mutta ei onnistunut sillä kumosin hänet sängylleni. Päiväkirjani tippui suoraan hänen eteensä ja aukesi tietysti juuri siltä sivulta missä olin kirjoittanut Jeremystä. Yritin napata kirjan ja ihme kyllä Adam ei estänyt. Hän työnsi minut pois päältään ja katsoi minua yhtäkkiä vakava ilme kasvoillaan.
"Rakastat Jeremyä?" Adam sanoi kysyvästi.
"Adam anna olla, se on pitkä juttu", vastasin.
"Luulin että me ollaan yhessä, et tykkäät musta", Adam sanoi kömpelösti.
"Adam, mä tykkään susta enemmän kun kenestäkään. Kirjotin ton ennenku oltiin ees tavattu!" Sanoin ja tunsin kyyneleen polttelevan silmäkulmassani.
"Ootko ihan varma" Adam kysyi tuimana.
"Oon! Todellakin!" Huudahdin tuskastuneena. Adam katsoi minua hetken sama tuima ilme kasvoillaan, mutta sitten hän kahmaisi minut syliinsä ja halasi pitkään.

Iltapäivällä, vähän sen jälkeen kun Adam oli lähtenyt kotiin, kuulin isän ajavan pihaan. Istuin olohuoneessa sohvalla, jalat sohvapöydällä. Isä inhosi sitä eniten kaikesta mitä tein. Hän tuli sisälle aivan normaalisti, laski laukkunsa oven viereen ja riisui takkinsa naulakkoon. Hän säpsähti nähdessään minut.
"Liljana, kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, että jalat pois pöydältä!" Hän huusi. En tehnyt elettäkään liikkuakseni. Tuijotin vain eteenpäin ja purin hammastani.
"Liljana! Herätys!" Isä räyhäsi. Kun en vieläkään liikkunut hän tuli luokseni ja näki kyynelen joka putosi silmäkulmasta poskelleni. Hän istui viereeni sohvalle.
"Mikä sinulla on?" Isä kysyi.
"Kuulostaako Lauren tutulta nimeltä? Kuuntele vastaajasi", kehotin. Isä nousi ja meni painamaan vastaajan nappia.

"Sinulle on yksi uusi viesti. Piip!
Minä tässä, Lauren. Et vissiin ole vielä kotona, mutta ajattelin vaan soittaa että sun solmio jäi meille, tuonko vai tuutko hakemaan, soita!" vastaajassa puhui nuorelta kuulostava nainen, joka oli aikaisemmin jättänyt viestin. Isä meni kireäksi, oikeastaan koko huone meni kireäksi.

"Kuka on Lauren?" Kysyin todella vakava ilme kasvoillani.
"Lauren on sihteerini ja yövyin hänen luonaan eilen illalla", isä vastasi.
"Olisihan se pitänyt arvata", sanoin kuulostaen ihan äidiltäni.
"Niin mikä", isästä tuli entistä kireämpi.
"Että heti kun äiti on poissa kuvioista, sinulla on uusi nainen", sanoin ja katsoin isää silmiin.
"Liljana.. Anna kun selitän. Minulla meni eilen töissä todella myöhään, enkä jaksanut ajaa enään kotiin. Lauren asuu vastapäätä työpaikkaani ja tarjosi vuodetta, ei muuta", isä vastasi ja meni keittiöön.

#Ihan kökkö tää loppu, mut sori en jaksa kirjottaa enempää#